Nonnih, tänään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä sekä vielä viimeinen helmikuuta. Liputetaan kahden ensimmäisen asian kunniaksi. Harmaa taivas ja plussan puolella asteet. Pääsimme tästä talvesta kuin koira veräjästä.
Saas nähdä pääsemmekö samoin tästä Ukraina-konfliktista. Krimin sota 1800-luvulla ulottui meidän Viaporiin asti ja se Oolannin sota oli kauhia. Nyt ollaan taas Krimillä. Venäjän sotavoimia Ukrainan rajalla ja suomalainen asiantuntija kertoo, että mikään ei ole kenenkään hallinnassa Ukrainan puolella. Vähän panee sydämen jyskäämään, verenpaine kohoaa, eikä olo ole yhtään mukava. Uutislukijat ja muut viisaat vakavina uutisissa. No, toivon mukaan Mustanmeren rannalla otetaan järki käteen ja sopu antaa sijaa.
Minä täällä pikku ympyröissäni sen kuin porskutan ja odottelen lannerangan voinnin petraantumista. Konttailen rollaattorin kahvoissa roskikselle,syön ja ikävöin puolisoa. Soittelen hänelle sekä osastolle ja tiedän voinnit ja käytökset. Joskus juttu luistaa paremmin, joskus huonommin. Parin viikon kuluttua alan miettiä kotiuttamista. Silloin minun on oltava jo enemmän voimissani.
C kertoi eilen, minkälaista oli, kun "tytöt" olivat olleet lounaalla. "Tytöt" tarkoittaa neljää luokkatoveriani. Ovat syömässä, parantavat maailmaa ja kertovat kuulumiset. Minulla on ikuiskutsu mukaan, mutta olosuhteet ovat semoiset kuin ovat, että tilaisuutta ei ole mennä ja osallistua. Vuosia on suunnitteilla ollut, että tulisivat kotiini, mutta sekin ajatus jäänyt ainakin toistaiseksi vain pelkäksi ajatukseksi. Naiset hajaantuneet asumaan kuka minnekin pitkin eteläistä Suomea. Ei ole aikoinaan Helsinki kelvannut koulun ja opiskelemisen jälkeen. Taidan olla ainoa, joka on ollut synnyinkaupungilleen uskollinen. C:kin asuu naapurikaupungissa.
Päivän kunniaksi:
Mieleni minun tekevi,
Aivoni ajattelevi
Lähteäni laulamahan,
Saa´ani sanelemahan,
Sukuvirttä suoltamahan;
Lajivirttä laulamahan;
Sanat suussani sulavat,
Puheet putoelevat...
(Kalevalan Ensimmäisen Runon alku)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti