Eikä sitä kerjäämistä kieltävää lakia yhtäkaikki saada tähän kaupunkiin. Ihmiset, jotka asiaa istuivat, eivät kuulemma ole ollenkaan varmoja, että kerjäämisessä olisi muuta kuin rehellistä kerjäämistä. Voi, voi sitä sinisilmäisyyttä. Etten sanoisi tyhmyyttä ja sanonkin. Niin että mukikansa rantautuu jälleen, kunhan kevät etenee.
Mia Kankimäen kirjasta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on kirjoitettu blogeissa. Satuin lukemaan Täällä toisen tähden alla-blogia, päivätty 21.2.2014 ja siinä blogin pitäjä niinikään analysoi Kankimäen kirjaa, jota olen viime aikoina äänikirjana kuunnellut. Kankimäki oli Kiotossa seuraillen tuhat vuotta sitten elänyttä naiskirjailija ja hovinainen Sei Shonagonia, joka on tehnyt Kankimäkeen vaikutuksen. Piti mainitsemani "naiskirjailija", koska se joskus 900-luvulla ei ollut aivan tavanomaista. Minua viisaammat ovat kirjasta blogeissaan puhuneet, jotta minä vain äänikirjaa kuuntelen ja sen mukana tutustun niin Japaniin kuin Sei Shonagoniin (966-1017/1025).
Japani on minulle kiinnostava kohde, ihastuttava kohde, vaikka käynyt en olekaan. Äitini, joka väitti kiven kovaan olleensa edellisessä elämässään japanitar, myötä elin jo lapsena Japani-tunnelmissa äitini maasta kertoessa ja kukka-asetelmia laittaessa.Äiti oli siro ja elegantti nainen, sopiva vaikka hovinaiseksi.
Kun sairaalassa luin sen kuin ehdin, tulin jälleen kerran tulokseen,että kirja kädessä luettavana pesee mennen tullen äänikirjan kuuntelemisen. Kuunteleminen juuri ennen nukahtamista myöhään illalla vuoteessa ei ole sama asia ja usein lukija lukee ja lukee eikä kuuntelijaa ole, kun tämä nukkuu. Näin on moni kirja tullut kuulluksi vain osittain. Päivällä en osaa asiaan syventyä, eikä ole aikaakaan puolison ollessa kotona. Nyt olisi mahdollisuus, mutta ei kun ei. On olevinaan muuta. Tänään vaihdoin kahden pöytävalaisimen paikan ja se tiesi lattialla möyrimistä, kun piti saada johdot toimimaan. Kun koukistun, tulee mieleen, jos en pääse ylös. Tosin enää ei tarvitse ylenpalttisesti varoa. Tänään kävelin ilman apuja keittiöstä olohuoneeseen ihan huomaamattani. Aivan peljästyin. Sain kuitenkin kömmittyä takaisin ja tarrauduin rollaattoriin kuin hukkuva oljenkorteen.
Läppärissä ei enää näytetä minulle pitkää nenää. Se ihana ihminen tuli ja korjasi, se herraihminen. Nyt uskallan jo naputella Googlea ja katselin ylpeänä osaamisestani tovin Pyhimys-sarjaa. Kohtapuoliin taito lisääntyy ja rohkenen ehkä kirjoittaakin sillä jotain. On se kiva vehje! Lopultakin. Alkaa meillä viihtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti