YÖ

Ei nukuta.Kello puoli kaksi yöllä ja aloin kirjoittaa. Pöydällä banaaninkuori. Sisus syöty. Tiedän, että tämä kirjoittaminen jatkuu aamulla tai ylipäätään huomenna tai joskus. Ei sitä koko tarinaa nyt kuitenkaan saa aikaan. Tai sitten saa.

Olen tunnollisesti lätränyt läppärin kanssa. Onnistuin tänään pelaamaan pasianssiakin. Sekin onnistui, että sain esille ilman virheitä Googlen, vaikka ei sille asiaa ollutkaan. Kone on olohuoneen pöydällä, että voin vaikka katsella televisiota samalla kertaa. Tosin en ymmärrä miksi niin pitäisi tehdä. Jos vielä sattuisi kännykkä soimaan, olisi kolme peliä hollilla ja käytössä. Kai se on tätä nykyaikaa.

Olen käyttänyt kyynärsauvoja sisällä. No, ulkona en ole ollutkaan. Mutta niin olen tottunut rollaattoriin, jonka päälle voi kasata tavaroita. Sauvojen kanssa hankalampaa. Aina on jotain siirreltävää paikasta toiseen. Sitäkään ei tule ajatelleeksi, kun  en tarvinnut liikkumiseen apuvälineitä. Paljon on siirreltävää. Aamukahvinkin valmistamisen aikaan on kahvipurkki, muki, mahdollinen voileipä, maitotölkki ja lautasliina. Sitten tiputtelun jälkeen taiteilen rollaattorilla muki maitokahvia täynnä voileipineen sinne, missä olin suunnitellut kahvini juoda. Keittiön pöydän ääressä jostain syystä en koskaan ajattele sitä tekeväni, vaikka matka olisi lyhyempi.Ehkä tuntuu ikävältä juoda ja syödä yksin, kun olen tottunut puolison kanssa. Toisinaan ihan vähän itkeä pirautan ikävääni.

Koetan kyllä keksiä positiivisia asioita ja yksi on ehdottomasti se, että kynteni ovat pitkät ja upeassa kunnossa. Puolisoa ja huushollia hoitaessa katkeilevat. Tämä kynsijuttu on siis yksi hyvä asia niin kauan kuin sitä kestää. Sekin on mukavaa, etten viitsi pukeutua päivisin. Suihkussa toki käyn aamuisin ja sitten panen puhtaan yöpaidan aamutakin alle. Tänään, tai oikeammin eilen, koska ollaan jo seuraavan päivän puolella, oli taas herravieras, enkä hänenkään takiaan vaihtanut. On jo tottunut näkemään minut toipilaan asussa. Vähän häpeillen pyytelen kuitenkin anteeksi. Huomennakaan eli siis, kun päivä valkenee tänään, en kummemmin vaivaudu. On kummitytön ja hänen äitinsä vierailuvuoro. Tulevat tas nähtävästi hommiin. Kahvitellaan ja tuovat kahvileivät tullessaan. Kummityttö vihjaisi jotain uudesta projektista ja minua alkoi pelottaa. Enempiä muutoksia en mielelläni anna enää tapahtua. En vieläkään ole tottunut uusiin paikkoihin. Osa päivästä menee etsimiseen ja kärsivällisyyden loppuessa soitan ja kysyn, missä  sen ja sen paikka nykyisin on. Unisukkiakaan en millään löytänyt.

Nyt taidan mennä tapaamaan jo Nukku-Mattia. Ehkä päivitän tämän aamulla.