25. heinäkuuta 2012

MONA LISAN LUUT JA VÄHÄN MUUTA

Voisin tietysti kirjoittaa lukemastani tiedosta,että Firenzessä kaivetaan Mona Lisaa haudastaan.Tiedemiehet luulevat luurangon kuuluvan kuuluisan taulun mallille.Siis luulevat.Tutkimukset vielä kesken.Mutta tästä en kirjoita.

Mutta sen sijaan kerron tavanneeni eilen A:n Stockmannilla.Sattumalta. A on hammaslääkäri.Eläkkeellä jo vuosikaudet.Minun entiseni,joka siihen aikaan tunsi suuni sen viimeistäkin poskihammasta myöten.Edellisen kerran sattumoisin tapasimme muutama vuosi sitten ja paikkakin oli sama tavaratalo.Nyt olin puolison kanssa Herkussa ja joku tökki minua kylkeen ostoskärryllä.Luulin vahingoksi.Uusi tönäisy.Hän kutsui nimeltä. No ja valkenihan se että itse A siinä.Kun vuosikymmenet käy suutaan aukomassa samalle hammaslääkärille,syvenee suhde väkisinkin jonkunlaiseksi ystävyyssuhteeksi.Niin kävi aikoinaan tässäkin.Niinpä meillä riitti Herkussa juttua pitkästikin.Mutta kun aika usein pruukaa olemaan kortilla,piti erota ja toivotella hyvät kesän jatkot,kuten asiaan kuuluu.Ehkä vielä tapaamme,kun puhutaan että ei kahta ilman kolmatta.Ja silloin mennään kyllä kahville.On niin "hauska tappa vanha tuttu".

Painajainen piinasi minua viime yönä.Ihan heräsin ja tyyny oli niin pahasti rutussa,että oli pannut päänsäryn alulle.Muistin unen.Koski kukkiani pihalla.Katselin ikkunasta unessa ulos ja kaikki kukkalaatikkoni oli viety.Tai oikeammin niitä oltiin juuri viemässä.Kysyin syytä moiseen omavaltaisuuteen.Siirretään parempaan paikkaan,kuului vastaus.Siitä paikasta kirmasin alas muutaman jätesäkin kanssa ja keräsin kaikki pelargoniat ja margaretat,sulloin säkkeihin ja ilmoitin,että nyt saa laatikot viedä minne ikinä halutaan.Tähän unen kohtaan sitten heräsin.Mitä sanoisikaan Freud? Että istutukseni ovat minulle pakkomielle ja luonteeni ikävä?

Ravustus on alkanut.Rapinaa pahvilaatikoissa,tillinkukinnot tuoksuvat,vesikattila kuumenemaan,juhlat alkakoot.Meilläkin joskus.Muistorikkaita hetkiä.Ystäviä ja iloa.Nyt ei edes turkkilaisia pakkasesta.Puolison kädet eivät enää taivu ravunsyömisen koukeroihin.Mutta tilli toki meillä tuoksuu uusien Siiklien päällä.Suoraan torilta.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti