16. heinäkuuta 2012

KESÄSATEESSA

Lähdettiin torille.Mikä siunattu rauha kävellä.Syy tähän: satoi.Ihmiset ovat sokerista,mutta emme me.Perunakauppiaskin kehui torin väljyyttä.Ostin pikkukapan Siiklejä ja tillinipun.Sitten menimme marjapuolelle.Mansikoita,vadelmia ja mustikoita.Kaikki kotimaisia.Kukkiakin toin kojusta Mantan kupeella.Hallissa samoin hyvää tilaa muutamia turistijoukkioita paitsi.No,kauppiaiden kannalta ei torilla eikä hallissa niin mukavaa kuin minun kannalta.Nyt sadekaavut roikkuvat jo kuivumassa.Aurinko näyttäytyy parastaikaa ja tuuli mereltä päin on navakkaa.

Olen saanut uuden lukijan! Vallan on tässä kiitoksen paikka ja päälle niiaus.Kyllä se aina sykähdyttää huomatessaan oman  blogin olevan jollekulle ihmiselle lukemisen arvoinen.Tällä kertaa E-M:lle.Terveisiä vaan.

Soitin IHA-Linesiin ja varasin pöydän Hepille ja meille Dorikseen.Siihen kakkoseen,joka on uudempi.Halliin mennessämme varmistin turisteja matkaan houkuttelevalta virkailijalta,auttavatko pyörätuolilla kulkijan venhoon.Luvattiin ja oikein kapteenin suulla.Se on sitten puolitoista tuntia hyvää ruokaa ja kaunista saaristoa.Mymskä tietää,kun teki iltaristeilyn.Illalla tehdään pitempi kruisailu ja tuntia kauemminkin.

Eilen vähän harmitti vierailta mailta muuttaneen käyttämä Stockmannin lempinimi Stocka,jota pidän ehdottomasti vain staduilaisten sanavarastoon kuuluvana.Tänään ei harmita mikään,vaikka kuulinkin Majlis-naapurilta,että hänen lastensa tandempyörä on varastettu.Kaikki lasten vehkeet ovat lukitsemattomina pyörävajassa (lukittu) ja näin siinä sitten käy. Mikä on sun ja mikä on mun,ei aina ole niin selvää.Eivätkä kaikki vanhemmat vaivaudu eroa selittämään.Eikä kai kiinnosta sekään,vaikka oma lapsi retuuttaa kotiin vierasta pyörää.Joulupukki tuli vastaan ja antoi.

Huomenna tulee tuuraaja iltapäivällä.Ensimmäinen tämmöisen ajankohdan kokeilu.Muuta kivaa ei siinä luultavasti ole kuin se,että aamu ei ole niin kiireinen kuin jos tulisi yhdeksäksi.Silloin on nimittäin todella pantava tuulemaan.Herätys kuuden maissa,aamukahvi,aamusuihkut kummallekin,pukeutumiset,puolison parranajo,aamukahvitiskit pois,huushollin yleistarkastus ja sitten soikin ovikello.Joskus ihan minuuttipeliä.Mutta hyvä näin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti