11. heinäkuuta 2012

IHASTUNEENA TUOMAS KYRÖÖN

Kun luin Äijäblogista Äijän maininnan Tuomas Kyrön kirjoista,otin ja tilasin puolisolle Kyrön kaksi kirjaa Celia-äänikirjalainaamosta.Toinen vuonna 2012 ilmestynyt "Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike" ja toinen  myös tänä vuonna ilmestynyt "Miniä".Periaatteessa en itse saisi kirjoja kuunnella,koska ovat tarkoitetut vain näkövammaisille ja muille lukemisesteisille,mutta kukapa meille tulee katsomaan ja tarkkailemaan.Enpä olisi uskonut minkämoiseen riemastuttavaan kuunteluhetkeen korvani panin.Hymy huulilla illalla vuoteessa kuuntelin Kyrön taidokasta ja lämminhenkistä paneutumista kahdeksankymppisen miehen ennenkokemattomaan ruuanlaittomaailmaan hänen jäätyään elämään kotiinsa yksin "kauha toisessa ja lihaliemikuutio toisessa kädessä". Miniän kuuntelen myöhemmin ja se taitaakin olla romaani,kun Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike koostuu jutelmista.On otettava selvää,onko Celian valikoimassa lisää Kyröä.Toivon saavani ainakin  kuunnella  vuonna 2010 julkaistun Mielensäpahoittajan (ilman kastiketta) myös.Niin että sydämellinen kiitos Äijälle!

En tiedä,millä lailla Kyrön huumori  vaikuttaa puolisoon.Vaikuttaako mitenkään.Hänen aivotyöskentelynsä kun ei enää ole valppaimmillaan eikä täysissä voimissaan.Tiedän,että entisessä ja terveessä elämässään,hän olisi yhtä riemastuneena vastaanottanut Kyrön tekstejä kuin minä nyt.Puoliso  luki paljon,kirjoitti itsekin,oli pari vuotta teatterikriitikkona,käänsi shakkikirjallisuutta suomeksi ja teki aina jouluksi perheelle ja joulua mukanamme viettäville vieraille hilpeän joulurunon sekä kirjoitti golfseuramme lehteen humoristista  kolumnia.Jollain lailla hänen tekstinsä muistuttivat hiukan Tuomas Kyrön tekstiä.Outoa mutta totta.

Meidän piti lähteä tänään kaupungille,mutta yö jälleen kerran muutti suunnitelmia ja kolmen aikaan aamuyöstä peruutin kuljetuksen.Huomenna uusi päivä.Eilen sentään istuimme pitkään rantaraitin varrella ruusupensaiden ollessa täydessä ja tuoksuvassa kukassa.Kalatiira tähyili lounastaan,mehiläinen surrasi pehmeästi ympärillä ja Korkeasaaressa oli kävelijöitä. Pari ökyvenettä suhahti ohi halkoen vettä kuin vihan vimmassa.  Kauempana sympatiaa herättävä pieni avovene,joka prutkutti perämoottorinsa voimalla hitaasti mutta varmasti eteenpäin.Poliisivene lähti suorittamaan tehtävää ja Doris II kuljetti lounasvieraita saaristoristeilylle.Sillä mekin aiomme ja Hepi on änkeytynyt mukaan.Mukavaa saada seuraa.

Peruutin myös tämänpäiväisen tuuraajan. Saan kokeiltavakseni ensi viikolla tuuraajan iltapäivätunteja.En ole koskaan oikein lämmennyt niille edes ajatuksena.Kaupungilla enemmän väkeä,pitemmät kassajonot,ratikat täynnä ja itse jonkunlaisena aamuihmisenä hiukan nuukahtaneena menossa mukana.Kerranhan voi aina kokeilla,eikö niin.




4 kommenttia:

  1. Tuomas Kyrö on ihana! Tai ainakin kirjoittamansa on. Luin vastikään Miniän, ja hykertelin sitä pitkään. Mielensäpahoittajan molemmat äänikirjat olen antanut äidilleni lahjaksi, ja odottelen saavani ne piakkoin lainaan.

    Kävin muuten taannoin Doriksella illallisristeilyllä ihastelemassa rakasta kotikaupunkiamme mereltä käsin. Hieno oli sekin kokemus, ja ruoka täyttävää.

    VastaaPoista
  2. Täytyy tunnustaa,ettei minulle Kyrö ollut entuudestaan ennen Äijän blogia edes tuttu! Mitäs tähän sanot? Nyt on ja olen siitä pelkästään iloinen.Pitäisi kai alkaa vähän seurata näitä kirjallisuusasioita.Ennen puuhastelin niitten parissa enemmänkin.

    Mutta Riiassa olen minä käynyt.Laivalla mentiin ja laivalla tultiin.Kaunis kaupunki,kuten ne muutkin siellä päin.Hienoja kuvia Sinulla.

    Tsemppiä Sinulle,vaikka et lohtusanoja kaipaakaan.

    VastaaPoista
  3. Hei vaan taas! Mukava lukea Tuomas Kyröstä. Olen itse valinnut hänet esseen kohteeksi. Minusta hän on todella sympaattinen. Hänen kirjojaan en ole lukenut siksi ettei aikaa ole kerta kaikkiaan ollut, mutta tämän esseen teen juuri tästä Mielensäpahoittajasta.
    Ikävä kuulla miehestäsi tai hänen kunnostaan. Suloista oli sen sijaan lukea, että istuitte rantaraitilla yhdessä.
    Kaikkea hyvää jatkoonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista ja kaikkea hyvää myös Sinulle ja kissoillesi.Suosittelen lämpimästi Tuomas Kyrön tekstien lukemista.

      Poista