Parvekkeella neljä orvokki-istutusta purkeissa.Kukat pieniä,mutta somia,kuin olisin niityltä poiminut.Olohuoneeseen ostin kolme kallaa.Niistä pidän kovasti,kuuluvat mielikukkieni joukkoon.Minulle on aivan turhaa uskotella niiden olevan hautajaiskukkia.Ihmisten,ehkä kukkakauppiaiden,keksimää.Kalloista olen aina pitänyt ja aion pitää vastakin.Liljatkin ovat kauniita,mutta tuoksu joskus minulle liian voimakas ja hallitseva huoneessa.Kaikki kukathan miellyttävät ja siksi tässä odotankin sormet syyhyten,koska voisin aloittaa istututtamisen pihalla.Eilen kysyin Stockmannin puutarhaosastolla,voiko jo panna maahan.Sitten vasta,kun yöpakkasia ei enää ole.Pelargoniat ovat kaikkein arimpia,paitsi syksyllä kestävät taas mitä vaan.Entäs ruohonsiemeniä,voiko jo? Pensaitten takana rapun vieressä on kaljua maata ja minusta sekin olisi viehättävämpi,jos peittyisi vihreään nurmeen.Ei niitäkään vielä,sanoi puutarhuri ja hymyili viherpeukaloni innolle.Päätin malttaa mieleni ja sitä tehdessäni keksin tuuman.Soitin isännöitsijälle kysyäkseni,onko tässä talossa vielä asukastoimikunta ja jos ei,voisinko hänen luvallaan siirrättää pienemmät kukkalaatikot oman rappuni lähelle ja istuttaa niihinkin kesäkukkia.Ovat jo vuosien ajan kasvattaneet pelkkää nokkosta. Ja ei kun tuumasta toimeen.Isännöitsijäpä ei ollutkaan tavattavissa.Odottelen hänen vastasoittoaan.Puhkun oikein energisyyttä.
Toimeliaisuuden kategoriaan kuuluu myös taannoinen suivaantumiseni Helsingin matkapalvelukeskuksen puhelinkulttuuriin.Asiakkaat,minä mukaan lukien,ovat joutuneet jatkuvasti puolikin tuntia odottamaan ja kuuntelemaan automaatin ääntä "asiakaspalvelijamme ovat edelleen varattuja,odottakaa vielä hetki" halutessamme tilata vammaiskuljetuksen.Kirjoitin siitä sosiaalivirastoon.Eilen ällistyksekseni matkapalvelukeskus vastasi niin nopeasti,että pelästyin ihan.Samoin toisella kerralla tilatessani kotiin kuljetusta. Minulle ovat aikaisemmin kertoneet pokkana ihmetellessäni pitkää odotusaikaa ruuhkan olevan syynä.Arvatkaa,olenko uskonut? Ruuhka ollut myöhään illallakin ja olen melkoisen varma,että liikuntarajoitteiset asiakkaat tai heidän saattajansa kuljetusta tilatakseen niihin aikoihin harvemmin keskukseen soittelevat.Onko tilausten vastaanottajat pantu vihdoinkin ruotuun? Ehkä saan vastauksen kirjeeseeni sosiaalivirastosta,jonka alaisena matkapalvelukeskus toimii.
Nelosen ratikoden käyttäytymiseen päätepysäkillä en ole vielä saanut järjestystä aikaan.Edelleen pysäkillä seisovasta kahdesta raitovaunusta jälkimmäinen ratikka seisoo suojatien päällä estäen jalankulkijoilta kadun yli pääsyn.Olen soittanut asiasta henkilölle,jonka vastuulla ja toimenkuvaan kuuluvat nelosen kuljettajat ja olen kirjoittanut myös Vartti-ilmaisjakelulehteen kuljettajien huonosta liikennemerkkien tuntemuksesta.Suojatien merkki kun kertoo melko näkyvästi,että siinä on suojatie,eikä sen päälle saa parkkeerata.Talvella ei päässyt ollenkaan kadun yli,kun vain suojatien kohta oli ilman lumikinoksia.Itse kuljettajat ovat suhtautuneet halveksuvasti asiaan,kun olen käynyt heidänkin juttusillaan.Alan selvittää kenelle korkeammassa asemassa olevalle,jolle nämä asiat kuuluvat,voisin kirjoittaa.
Ehkä vaikutan henkilöltä,jolla ei ole muuta tekemistä kuin epäkohdista valitella ympäriinsä.Voi toki,on minulla muutakin.Mutta näiden vuosien aikana omaishoitajana olen niin paljon joutunut kaikenlaisten vääryyksien,epäoikeudenmukaisuuksien,virheiden ja välipitämättömyyden kanssa tekemisiin,että minusta on kehittynyt se mikä nyt olen.Jos asioihin ei puututa oikein perustein ja oikealla tavalla,ei mikään muutu.Pöytiensä ääressä istuvat päättävät henkilöt eivät tiedä,mitä ruohonjuuritasolla tapahtuu.Jos nyt joku luulee,että kuljen elämäni halki nenä nirpallaan ja etsin epäkohtia,ei pidä paikkaansa.Kiitän,jos aihetta on.Kehun,jos siihen on perusteita.Niitäkin on aika usein.On ammattitaitoista väkeä,ystävällisiä toimihenkilöitä,asiakkaan pieneenkin asiaan paneutuvia myyjiä,kuuntelevia lääkäreitä ja sitten on niitä melkein enkeleitä,jotka avaavat ovia toisille ihmisille.On heitä ja heidän aidosta hyväntahtoisuudestaan kiitän.Aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti