1. huhtikuuta 2012

PALMUSUNNUNTAIN AAMUSSA

Minua ei ole enää vuosiin huijattu,puijattu aprillipäivänä.Joskus muinoin kuitenkin jopa onnistuttu saamaan reilusti retkuun,vaikka olen mukamas varani pitänyt.Eikä lapsena muuta tehtykään huhtikuun ensimmäisenä kuin yritettiin pitää muita lapsia narreina "aprillia,syö silliä,juo kuravettä päälle".No,on tänään muutakin kuin veijaroimista.Pienet noidat liikkeellä näin palmusunnuntaina.Tässä talossa ei oikein noitaikäisiä tällä hetkellä asu.Viime vuoden virpojatkin muuttivat.Eikä taida enää pelkkä karkki olla virvostavarvosta kiitoksena tervetullut.Nyt pitää hellittää kukkaron nyörejä ja antaa lantti tuoreeks-terveeks-toivotuksesta."Virpoi varpoi vitsat käyvät tulevaks vuuveks".Näin sanottiin Sakkolassa.Lammaslykynkin muinoin sai,kun virpomisvitsat säästettiin ja niillä sitten ajettiin lampaat kesän korvalla ulos luontoon.

Taidan sittenkin viimekesäisestä kiukkuilustani (joku riisti istutuksiltani kukat) huolimatta istuttaa kukkia piharapun laatikkoon.Multaakin lisättävä.Toiselta puolelta pensasryppään takaa pitää haravoida viimevuotiset lehdet pois."Lumi on sulanut.Lehtiä,viime kesän vanhoja numeroita." Risto Rasa. Kyllä minulla tuntuu tämä puutarhapeukalo olevan vielä elossa,vaikka mökkiajan multahommista onkin paljon aikaa vierähtänyt.Muitakin kukkalaatikoita pihalla on,mutta niitä ei ole kukaan enää vaivautunut hoitamaan.Nokkoset kukoistavat.Asukasyhdistys hajonnut taivaan tuuliin muutaman puuhanaisen muutettua.Minäkään en voi itselleni velvoitteita ottaa.Enkä oikeastaan haluaisikaan.

Taas olen tehnyt retken tutkimattomien kirjojen pariin kirjahyllyssäni.Nyt löysin Lassi Nummen vuonna 1949 ilmestyneen Vuoripaimen-runokokoelman.Otavan kustantama nidottu kappale ja lehdet avaamattomia.Hyi,vanhempani rakkaat! Nummi saanut inspiraation Vuoripaimenen runoihin ajalta Kiinassa,jossa hänen vanhempansa olivat lähetystyössä.Lassi Nummi oli 21-vuotias Vuoripaimenen aikaan.Äskettäin keskuudestamme poistunut runoilija.

KESKEN AAMUA

- laulu syöksyy vuorille:kuulkaa,kuulkaa

aurinkoinen tuuli remajaa rotkoissa riemuani,
pajut ilosta hulluina eestaas soutavat,
laulavat,tanssivat,
kun vihurin siivet lyö!

Toki juopua saat:kitas ammolleen,ja kisko
viiniä auringon,tuulten!

Kedon aamuiset tuoksut nauraen ryntäävät
vasten kasvoja,vuoren kirkkaita kasvoja!

Oi ilonkimalteiset rinteet,
huolettomat,vapaat hetket,
oi ihmeelliset ajatusten maiden-yli-retket!

-pieneen majaan,savimajaan
rinteellä Jiennah-Tain,
varjossa kastanjain...

(Lassi Nummi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti