Huomenna on Palmusunnuntai ja huhtikuu.Minäpä panen etuajassa säkeen Otto Mannisen runosta Huhtikuun aamu:
"On käynyt talven muoto juro
jo leppoisampaan muhoiluun.
Jo vääntää väkkäräitä puro,
tuo huima poika huhtikuun."
Mannisen Huhtikuun aamu-runo jatkuu. Kerrotaan poikien variksilta saamista punaisista saappaista ja uitettavista kaarnalaivoista.Ei taida enää kumpiakaan suuremmin olla.Isäni vielä omassa lapsuudessaan kilpaili muitten ruoholahtelaispoikien kanssa,kenellä on komeimmat "variksensaappaat" jaloissaan.Myös kaarnalaivojen uittaminen oli kuuluva jokaiseen kevääseen missä vain puron lorina kuului.Kunhan kaarna ensin oli linkkarilla saatu sopivaan virtaviivaiseen muotoon,masto ja purje paikoilleen.
Nykyajan lapset ohitettuaan hiekkalaatikkoiän lopettavat leikit.Enää ei kirkonrotta tai viimeinen pari uunista ulos kuulu pihaleikkeihin.Ei näy isoja lapsilaumoja kirmaamassa ja nauramassa puistoissa,katukäytävillä hyppäämässä barbidaa tai narua.Barbida-ruutu oli piirretty Ateneumin Larsson-näyttelyn Kotona-tilateoksen lattiaan.Tätä ruutuhyppelyä varmasti Carl Larssonin tyttäret harrastivat.Huokasin kun näin,että jo historiaa! Museotavaraa!
Kevään tuloon omassa lapsuudessani liittyi myös vahvasti brennarit.Kun suulis skriinas piti poikien kaivaa esille brennari,hankkia filkkaa ja tehdä elämä jännäks.Se oli poikien oma juttu.Filkka haisi pahalle palaessaan. Ensimmäisinä kevätpäivinä me olimme kuin hakaan irti päässeet vasikat.Odottelimme kiihkeästi koulun päättymistä ja kesää,joka koululaisille oli aina tasan kolmen kuukauden mittainen.Palaisinko takaisin lapsuuteen,jos voisin? No en.Yksi elämä riittää minulle.
"Ehkä lapsi katsoessaan minuun
näkee sen lapsen joka
joskus olin.
Ja on kuin olisin jotakin
saanut anteeksi."
(Risto Rasa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti