Valitsin kerran itselleni SK:n kylkiäislahjaksi muutaman numeron ajan kestävän Kotilieden.Leväytin eilen tulleen lehden auki ja kukas muu siinä sivulla 42 kuvassa olikaan vaimoineen kuin pikkuserkkuni Risto.Heistä ja heidän Loviisasta ostamastaan ja kunnostamastaan vuonna 1834 rakennetusta hirsitalosta on aiemminkin julkisuudessa kirjoitettu.En ole käynyt,mutta kuullut sitäkin enemmän Riston äidiltä,äitini serkulta.
Taloa on nyt hartaudella ja vanhaa kunnoittaen entisöity,korjattu,modernisoitu asuttavaan kuntoon ja työ jatkuu edelleen.Kuusi vuotta ovat jo puurtaneet.Itse vertaavat hommaa Antoni Gaudin Barcelonassa olevaan Sagrada Familia-kirkkoon,joka ei ole vieläkään valmis,vaikka itse rakennuttaja-arkkitehti on maannut haudassa jo lähes 90 vuotta.Gaudi työskenteli kirkkonsa parissa 40 vuotta aina kuolemaansa asti 1926.Nyt ovat muut työmiehet remmissä.Tämä Gaudin kirkon vertaus johtuu siitä,että Risto ja Inga asuivat Barcelonassa vuosikaudet ennen tätä Loviisan taloaan.Kuusi-vuotias Niilo-poika ei ole muualla asunutkaan kuin remontoitavassa talossa.Kotilieden valokuvista päätellen työtä tehdään pieteetillä.Kunhan kaikki 165 asuinneliötä on joskus saatu valmiiksi,saa Loviisa ylpeillä tästä 178 vuotta sitten suutarimestari Anders Björklundin rakennuttamasta hirsitalosta Mariankadulla.
Vanhoista taloista puheen ollen,oli meilläkin mökillä kaukana Hämeessä vanhaa.Mökin tummanpuhuvat hirret oli siirretty tontille ja pantu taloksi uudelleen.Jo ennen kuin me paikan kesäkodiksemme ostimme.Muuta niin vanhaa ei sitten ollutkaan,kun meitäkään ei voi mukaan laskea.Olimme nykyistä paljon nuorempia.Rakastin niitä hirsiä.Niitä ei oltu pirtin puolella peitetty millään,vaan saivat avoimesti tarinaansa kertoa,ken osasi kuunnella.Joskus pitkälti toista sataa vuotta aiemmin oli puut kaadettu ja hirsiksi veistelty,taloksi tehty.Tummanruskeiden hirsien välissä oli tuketta,joka purskahteli esille sieltä täältä.Kun auringonsäteet ikkunoista osuivat hirsiin,ne hehkuivat kuin metsässään muinoin.
Pinnasohvalla istuessani sivelin niiden pintaa ja kuvittelin ihmisiä,jotka olivat joskus samoja hirsiä katselleet kuin minä nyt.Ehkä eivät sähkövalossa kuten me,vaan kynttilöiden lepattavassa valossa tai peräti seinänraoissa olleiden päreiden.Pirtin hirret saivat aina vierailtamme ihastuksen huudahdukset.Tosin joku täysin kaupunkilainen sielultaan ihmetteli,miksi emme olleet peittäneet niitä tapetilla. Makuukamarissa oli niin tehty.Sekin vanhaa kunnioittaen.
Mökkiaika oli ihanaa aikaa.Kaikkinensa.Aina näin keväisin sydämeeni hiipii pieni kaipuu,muistot palaavat ja sitten katoavat taas.Nyt muistojen lokeroita kaivelivat loviisalaisen suutarimestarin talon vanhat hirret.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti