Varmasti moni blogin kirjoittaja on ollut Ateneumissa katsomassa ja näkemässä Carl Larssonin töitä.Minäkin puolison kanssa eilen.Työnsin pyörätuolin kuvan eteen ja kysyin "näetkö?".Hän näki.Kahlattiin suurin osa teoksista läpi ja tulin siihen tulokseen,etten vieläkään oikein ole innostunut Larssonin töistä.Ostin sen pienemmän esitteen kolmella eurolla ja jääkaapin oveen Larssonin magneetin ja hänen Lilla Hyttnäs-kotikuvalla varustetun hiirimaton.Ihmisiä oli paljon ja oppaiden perässä monikymmenpäisiä laumoja,joiden liikehtiminen häiritsi katselmustamme vielä kun oppaat tekivät työtään äänellä,jonka piti kuulua sen perimmäisenkin ruodussa olijan korviin.Nuoret taideopiskelijat tutkailivat mestarin kynän ja siveltimen jälkiä omilla tahoillaan ja sitten olimme vielä me muut asialle vihkiytyneet vierailijat.Hiljaisesta taiteen katselemisesta ei siis tietoakaan.Ehkä parempi onni kesäkuussa,kun Helene Schjerfbeckin vuoro tulee.
Ostin magneetin Schjerfbeckin nuoren tytön piirroksesta ja Riitta Konttisen kirjoittaman 460-sivuisen kirjan Oma tie,Helene Schjerfbeckin elämä.Kartutin magneettikokelmaani vielä Hugo Simbergin Haavoittuneella enkelillä.Vielä pari Schjerfbeckin postikorttia ja sitten kotiin.
Minulla on ahtaanpaikankammo,joka kulminoituu hisseissä.Ateneumissa joudumme käyttämään kahta pientä ikkunatonta ja tutisevaa hissiä.Olen aina kauhun vallassa.Ensin Ateneuminkujalta liikuntarajoitteisia varten katutasosta on ensimmäinen hissi,joka vie Ateneumin kauppaan ja pääsylipputiskikerrokseen.Sitten toisella hissillä näyttelykerrokseen.Hissit vaappuivat ja huokailivat ja kesti tovin ennen kuin oven sulkeutumisen jälkeen mitään tapahtui.Sitten lähti,enkä voi sanoa että hitaasti ja varmasti,mutta hitaasti kuitenkin.Ehkä mikään pikahissi ei soveltuisikaan tämän vanhan ja arvokkaan rakennuksen sisuksiin,mutta jotain rajaa kuitenkin... No,minä selvisin ilman paniikkikohtausta ja hengenahdistusta hisseistä.Seuraavaan kokemukseen on sentään ainakin kaksi kuukautta.Siihen mennessä saan luetuksi Konttisen kirjankin.
Tänään lähdimme kaupungille ja minä ostin karkkia.Eilen oli Sonera taas sotkenut tv:n kanavat tehdessään alueella jotain huoltotöitä.En osaa kanavia päivittää.Apuun piti hakea J-P naapurirapusta ja hän tuli ja pani kanavat paikoilleen.Kysyin "suklaata vai kukkia",kun en vastaväitteitä hyväksynyt.Vastasi "suklaata".Tänään ostin karkkia (kolme lasta) sekä suklaata kiitokseksi.Toisen kerroksen M-L taas kertoi saaneensa apua tämän rapun uudelta mieheltä V:ltä,joka pani M-L:lle kanavat kuntoon.Ihania,ihania naapureita meille yksinasujille.Sitähän minä käytännössä olen aina silloin,kun tarvitsen apua asioissa,joita en itse hallitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti