PARVEKKEEN JÄRVI

Tässä talossa kulkee pitkä putki parvekkeiden läpi ilmeisesti katolta maahan asti.Putki tuppaa jäätymään ja kun on nollakeli,putki ei päästäkään vettä lävitseen,vaan pakkaa veden meidän parvekkeelle.Sitä on 10cm ja se peittää partsin kokolattiamaton.Siinä on myös jäätä ja se narskuu ja särkyy jalan alla.Minunhan piti tyhjentää parveke,enkä löytänyt vanhoja kumisaappaitani mistään.Ovat olleet käytössä viimeksi mökkiaikana sienimetsässsä.Lotrasin siis parvekekalujen ja muun tilpehööverin kanssa ilman saappaita.Soitin myös huoltoon,mutta sanottiin ,että se ei ole kiireellinen päivystysasia muussa tapauksessa kuin että vettä alkaa tulla sisälle huoneeseen.Sain tehtäväkseni seurata tilannetta.Tänään ilmeisesti huoltomies tulee.Jos en syystä taikka toisesta pääsekään vedestä eroon,voisin kesäksi hommata siihen kaloja,joita sitten joutessani onkisin.Leppoistellen.Kuulin sanan ensimmäisen kerran Elimäeltä päin.

Tästä tulikin mieleeni,että olen saanut uuden blogini seuraajan.Kiitoksia ja tervetuloa.Jotenkin tupsahti tästä leppoistella-sanasta.Sykähdyttäähän se aina sydänalassa,kun joku sepustuksistani kiinnostuu."Tiedä että pieni noste,viaton huimaus aivoissamme on mielellemme terveellinen tuulenpuuska,koska liioinkin elämämme taivas näkyy meille harmaaksi".Näin vanha kunnon Aleksis Kivi ja tämä uuden tekstieni seuraajan tuleminen joukkoon pieneen on se terveellinen tuulenpuuska mielelleni.

Tänään on puolison syntymäpäivä.Sitä illalla juhlistetaan oikein valoin ja raketein.No,toimenpide ehkä enemmänkin vuoden vaihtumisen kunniaksi.Viimeistä päivää kun tänään viedään.Saas nähdä,jaksanko valvoa ja katsella Senaatintorin juhlallisuuksia.Monena vuonna olen jo nukkunut,kun seuraava vuosi astuu remmiin.Se kun tulee,nukun tahi valvon.

Nyt aamupäivällä menen ostamaan taas hedelmiä ja muhkean leivoksen puolisolle.Eilen oli hiukan väsyneempi.Olivat istuttaneet lounaasta lähtien pyörätuolissa ja minä korjasin sitten päiväkahvin annettuani miehen vuoteeseen.Tosin se oli vallattu.A nukkui siinä.Herättelin ja vaadin siirtymistä omaan petiin.A vastusteli.Hain hoitajan.Saatiin vuode tyhjäksi ja puoliso siihen.Joku oli unohtanut nostaa kaiteen estoksi ja niin sängynvaltaaja pääsi hommiin.Ajoin puolisolta parran ja suoritin muutkin tehtävät.Toin huonekaveri T:lle myös päiväkahvin.Nokkamuki ja pilli,kolme sokeripalaa ja kahvi mustana.Nostin pääpuolen hänen vuoteessaan ja laskin taas juotuaan.Mukavaa askartelua ettei mene vallan istuskeluksi.Puolison nukahdettua,lähdin tihkusateessa pysäkille ja ihmettelin,minne kaikki täpötäyden ratikan ihmiset olivat oikein menossa sunnuntaipäivänä.ALE,ALE,ALE luki liikkeitten ikkunoissa.Kaupat auki.

PANTIIN JÄIHIN

Heräsin yöunilta ja olen tässä ja nyt.Katselin hetken maailmaa ikkunasta ja näin lehdenjakajan siirtyvän ripeästi naapurirappuun.Ja se maailma ulkona on pimeä.On luvattu vuodenvaihteeksi vesisadetta.Tietää taas siinä tapauksessa lätäkköhyppelyä minulla ja muilla.

Puolison kanssa on niin,että pitkäaikaishoitopaikka-anomus on jäissä.Hänet lähetetään kuntoutukseen.Tämä saattaa tarkoittaa sitä,että hän tulee sittenkin kotiin.Olo on nimittäin kohentunut ainakin henkisellä puolella.Hän hymyilee ja aloittaa ihan itse jonkunlaisen keskustelun.Tietää viikonpäivänkin,joka on menossa.Syö hyvin ja antaa minulle suukkoja.Tuskin muille.Ei vastusta parranajoa eikä kynsien leikkaamista.Oli mukana asiassa,kun eilen vaihdoin hänelle pyjamanhousut,kun oli tiputellut punaista kiisseliä edellisen päälle ja minusta se näytti vereltä.Sitä en tiedä,onko tämä muutos väliaikaista vaan,mutta ilahduttavaa silti ja antaa toivoa.Ikävöin häntä.

Liukasta oli.Pakkanen jäädyttänyt edellispäivän vedet.Yhtä luistelua Laakson mäessä.Nurin en mennyt.C ehdotti,että hankkisin raudat saappaan pohjiin.Mutta emmä.Eivätkä kai sopisi korkeitten korkojen kanssa.Kun kävelee Pertti "Spede" Pasasen ohjeen mukaan reidet yhdessä,kuten lasketellessa mutkamäissä, ja pitää kielen keskellä suuta, katseen siinä,mihin astuu,niin eiköhän kulku nurin menemättä suju. Näin olen aina talvet klaarannut.Yhtä lukuunottamatta kerran.Eikä sekään ollut liukkauden syy,vaan kompastuin keittiötikkailla kotona,pudota mätkähdin lattialle ja mursin käsiluuni.Paketissa aikansa.Paljon asioita voi yksikätisenäkin toimittaa.Kahden koiran ulkoiluttaminenkin sujui,kun oli pantava sujumaan.Ajoin minä autoakin.Rintaliivien kanssa oli hankalinta.Avun kanssa onnistuin ja sitten  yritysten ja erehdysten kautta.Kaikkein pahinta oli se,kun kipsi alkoi murentua ja sitämyöten ihoa kutittaa.Pitkä tikku vaan väliin ja ankaraa raaputtamista.Viivotin? Syömäpuikko? Kynsiviila? 

Pikkuserkun vaimo H soitti ja ihmetteli,kun emme joulukortilla paiskanneet.Ymmärsi syyn ja otti osaa. A soitti myös.Mutta kertoi enemmän itsestään.Pappispojat olivat äitinsä kanssa joulun.Kummallakaan ei sattunut olemaan kirkkohommia.Toisella seurakunta Helsingissä ja toinen saarnaa pohjoisempana.

Tänään taas sairaalaan.Vien miniperunaleivoksen ja hedelmiä.Ja sitten ne tavanomaiset hommat.Kun puolisoa alkaa parin tunnin päästä nukuttaa,lähden pois.Yleensä iltapäiväkahvin jälkeen kaikki lepäävät.Rollaattorien ja pyörätuolien äänet vaimenevat.Avaan koodilla oven ja astun kylmään talvi-ilmaan.

HYMYILLÄ SAA, SAAHAN

Koska minulla ei tänä vuonna ollut jouluvelvoitteita,päätin olla epäjoulumainen ja paistoin eilen pannukakun.Äitini oli maailman paras pannukakun tekijä.Olen häneen verrattuna pelkkä harrastelija,mutta eilen melkein onnistuin astumaan äitini pannukakkusaappaisiin.Suorastaan likipitäen ylpistyin.Söin palan ja sitten söin paloja.Kuuntelin samalla Tchaikovskyn säveliä Pähkinänsärkijästä,jonka katselin joitakin päiviä sitten kuvaruudussa.Jotenkin pannukakku sopi tunnelmaan ja päinvastoin.

Saako vanhuudelle ja sen tuomalle lievälle höppänyydelle hymyillä? Saa,saa ja saa.Olin vienyt puolison totuttuun tapaan kahville päivähuoneeseen,jossa oli muitakin asukkeja.Muun muassa huonetoveri T, jolle tarjoilin kahvin ja kolme sokeripalaa.Puolison kahviin kuuluu maito,ei sokeria.Pyörätuolissa istui mies,joka ei mitään puhu.Tuoli juuttui esteisiin hänen tahtoessaan siirtyä eteenpäin.Autoin etenemään ja hän yllätti sanomalla aivan selvästi "kiitos".Yhtäkkiä toinen pyörätuoleilija,vanhempi nainen,ilmeetön ja puhumaton hänkin,tarttui miehen pyörätuoliin eikä hellittänyt.Mies kiskoi itseään ja rouvaa tietämättä perävaunustaan.Kumpikin istui vakavana tuolissaan ja yhdistelmä eteni verkkaiseen tahtiin huoneessa.Minulle tuli mieleen Buster Keaton.Tuo amerikkalainen vakavakasvoinen mykkäfilmin näyttelijä,jonka loistavia roolisuorituksia olen tv:ssä nähnyt.Päivähuoneen mies kiskoi itseään ja pummimatkustajaansa vakaasti metri metriltä ilmeenkään värähtämättä.Autoin jonoyhdistelmää pahimmissa mutkissa,sillä rouvan pyörätuoli jäi nurkkiin kiinni.Katselin puolison kahvinjuonnin ajan näytelmää ja hymyilin.Sairaalassako ankeaa? Eihän toki! Pieniä hymyn sallivia nyansseja,jos ne vaan huomaa.

Lumipyryssä jälleen tallustin sairaalan mäkeä ylös.Ei auraajista tietoakaan.Kävelin auton pyörien urissa kadulla ja olin yltäpäältä lumessa.Saatoin olla piilokuva valkoista taustaa vasten.Sade oli sankkaa,eteensä näki nippanappa.Hissiä odotellessani kopistelin saappaista lumet,riisuin päällysvaatteet ja ravistelin ne.Hatunkin puhdistin.Sitten olin valmis hissiin ja kutakuinkin säällisesti vierailun edellyttämällä tavalla lumeton.Puoliso istui pyörätuolissa vuoteensa vieressä ja oli ilmeisesti yrittänyt sänkyynsä.Turvavyö piteli kiinni.Menimme kahville.Annoin tuomani kardemummapikkuleivän ja myyjäisistä ostamani kakun palan.Juonnin jälkeen vasta jokapäiväiset toimet.Petasin vuoteen,autoin puolison siihen,peittelin.Parran ajoa ja hedelmien syöntiä.Kerroin lumipyrystä ja tuulesta,kerroin iloisista asioista.

Huoneeseen tuli puolison omahoitaja,joskus Suomeen Kazakhstanista tullut.Täällä perhe ja työ.Piti tunnustaa itselleni ja hänelle,että siinäpä maa,josta en tiedä hönkäsen pöläystä.Nimen tiesin ja siinä kaikki.Kiinnostukseni oli herännyt kuten aina uutta kohtaan.Tiesin sijainnin,jossain päin Aasiaa tuhansien kilometrien päässä.Kyselin ja hoitajan kasvoille kohosi riemastunut ilme.Kertoi maastaan,sen ihmisistä,luonnosta,sen valtavasta koosta ( 9.suurin maailmassa),itsenäistymisestä ja irtaantumisesta Sosialististen neuvostotasavaltojen liitosta1991... Kotiin tultua uppouduin nettiin.

KAIKKIALLA KELLOT PAUHAA TOIVOTELLEN JOULURAUHAA

Kun olin lapsi,joulu oli jotain suurta.Suurta se on vieläkin koko kristillisessä maailmassa,juhlista suurin.Lapsi ei ajattele joulun sanomaa.Eikä sitä,miksi sitä vietetään.Hänelle joulun odotuksessa on muu meininki,lahjat,joulupukki,kodin tuoksut,kuusi koristeineen,jouluruuat.Nämä minäkin omasta lapsuuteni jouluista muistan.Sitten tulivat ajat,kun joulua pantiin pystyyn aivan väsymyksiin asti.Olin kunnianhimoinen emäntä,kaikki piti olla viimeisen päälle,kuusi tiptopkunnossa,koti puhdas ja puleerattu.Oikeastaan itse Jouluun ei ollut aikaa.

Tai kerran oli.Me vietimme sen mökillä.Oli luminen talvi kuten nytkin.Toki mukana oli kaikki jouluinen rekvisiitta.Vanhempani tulivat,kun kaikki oli valmista.Pihatie jäälyhtyjen koristama,joulukuusi pirtin nurkassa,takassa ja keittiön hellassa tuli,pöydällä muhkea kinkku.Ulkona pyrytti.Emme kantaneet huolta,vaikka olisimme lumiuppeluksissa,jos auraaja ei käy.Autot peittyivät lumeen.Oven vieressä oli meille kaikille huopasaappaat.Äitiäni varten oli nonoletti.Me muut kävimme pikkulassa.Lumi ympäröi talon ja sen ihmiset,punatulkut ja talitiaiset,lumeen peittyivät jäniksen jäljetkin hangella.Kaikkialla ihmeellinen kiireettömyys ja rauha.Se oli joulu,jossa oli Joulun tuntu ja "käy lämmin henkäys talvisäässä,kun joulu on,kun joulu on". Tähän tunnelmaan emme sen koommin ole päässeet.Eilen se oli minulla kaikkein kauimpana ollessani yksin kotona.Ei,ei minua itkettänyt.Ikävä oli sydämessä,mutta tiesin puolison olevan hyvässä hoidossa sairaalan lämpimässä ja sankan pyryn ulottumattomissa,tuulelta suojassa.

Meitä hemmotellaan elokuvilla tv-ruuduissa.Niskavuorta ja Chaplinia,jouluista musiikkia,hartautta,joulun säveliä yömyöhäiseen.Tänään juuri sairaalassa ollessani  It´s Wonderful Life, ohjannut Frank Capra 1946.Nähty moneen kertaan,mutta aina yhtä viehättyneenä,kun toisen luokan enkeli Clarence Odbodyn (Henry Travers) pitää ansaita siivet itselleen pelastamalla perheenisä Georgen (James Stewart).Clarence tietysti happy endin malliin sen tekee,Ja saa siivet selkäänsä ja pääsee ylempään luokkaan enkelikategoriassa.

HYVÄÄ JOULUA.

PÄÄTTYNYT KAIKK´ ON TYÖ

Nyt joulu on.Sua sauna odottaa
ja sahti odottaa ja joulukinkku
ja etsi paitas,oivaa aivinaa
ja riisu kenkäs.Pyhä,pyhä maa
on,mitä poljet tänään.Poikanen
nimeltänsä Jeesus,talliin luomattomaan
hevosten eteen,vetohärkäin lomaan
on juuri havahtunut päälle olkien.
Kun mylvii härkä,lapsi räpyttää
silmiään pimeässä,hento,kutripää.
On hallitsija ihmislasten suvun
vaatetta vailla ruumenissa kruvun...

(P.Mustapää ensimmäinen säe runosta Joulusauna)


Pöllyävä lumi täytti jokseenkin autiot kadut tänään ajellessani nelosessa Laaksoon.Ratikassa tilaa,vain muutama matkustaja menossa ties minne,kotiin,joulunviettoon suvun sekaan... Katselin hiljaista kaupunkia,pakkasen puremaa,valkoista ja kylmää.Ja silmä sammunut auringon...

Olin saanut luvan mennä tavallista aikaisemmin sairaalaan.Olin jo kun lounasta jaettiin.Syötin puolisolle aattoaterian,kinkkumössöä,peruna- ja porkkanalaatikkoa,muhennettua rosollia,leipä ja lasillinen vettä.Jälkiruuaksi suklaakonvehti.Fazerin.Ei kovin houkuttelevan näköinen ateria,mutta toki kelpasi viimeistäkin haarukallista myöten.Myöhemmin annoin viemäni hedelmät,ajoin parran ja vein päivähuoneeseen kahville.Joulutorttu.Hienon näköinen herrapotilas riiteli pyörätuolissaan ja tahtoi tavata johtohenkilöitä valittaakseen saamastaan kohtelusta.Siirsin hänet syrjään,että pääsimme ohi.Kysyin ensin.Lupa tuli.

Kotona avasin naapurilta saamani viinipullon ja join puolet kaikkea muuta kuin jouluisen ateriani palan painikkeeksi.C soitti.Oli ollut poikansa kanssa hautausmaalla kahlaamassa.Lunta tupruttaa vieläkin.Mutta en valita.Hengästyin Lääkärinkadun mäessä.Ylipainoa.Lunta puoleen sääreen.Joulukuusen myyjä oli lähtenyt pois.Tulin kotiin juuri ennen kun yleinen liikenne raiteilla päättyi tältä päivältä.Kuljettaja kertoi ajavansa Koskelan halleille Katajanokalta.Toivotin hyvää joulua.Meri on jäässä ja jään pinnalla lunta.Tuuli pyörittää sitä miten mielii.

KOTIPARTURINA

Leikin parturia sairaalassa.Olen joskus ostanut ladattavan kotiparturin ja nyt opettelin sen käyttöä.Sairaalaan voi toki omakustanteisesti tilata parturin,mutta ajattelin nuukuuksissani selviäväni hommasta ilman ammattiapua.Näin meidän kesken: tulos ei suinkaan hullumpi ollutkaan.Istutin puolison pyörätuoliiin,panin harteille liinan ja pyysin pitämään päätä paikoillaan.Ja aloitin.Hyvin se meni.Olin itse aika ällistynyt taidoistani.Käytin myös saksia,jotka olen perinyt.Äitini osti nuoruudessaan kampaamon ja piti sitä Töölössä joitakin vuosia.Leikkuu- sekä ohennussaksia jäi.Kyllä niillä vielä klaaraa,vaikka ruoste onkin hiukan päässyt  sotkemaan.Nyt on mies siisti kuin mikä.Muutenkin paremmassa kunnossa ja pirteämpi taas.Ruoka maistuu ja sanoo muille oma-aloitteisesti päivää,kun kyörään hänet päiväkahville.Eilen oli kaikille joulutorttu.
Mahataudin viemät voimat palautumassa.Sekavuustuokiot jatkuvat,tahtoo luokseni kotiin ja sitten hetken päästä kysyy,asuuko nyt tukholmalaisessa sairaalassa. Palaa taas paikalleen Laaksoon ja tahtoo pitää minua kädestä.

Tänään viimeisen kerran ennen joulua hedelmien hankintaan puolisoa varten.Minulle aamukahviin maitoa ja siinä ne sitten ovatkin.Puoliso saa Laaksossa aattona jouluaterian.Sain luvan mennä sinne ennen vierailuajan alkua,sillä yleinen liikenne Helsingisstä tyssää kolmen maissa iltapäivällä.On kiirehdittävä ratikkaan,sillä kokemuksesta tiedän taksin saannin olevan aattona hankalaa.Liikenne normalisoituu taas joulupäivänä myöhemmin,jotta pääsen hyvin puolison luo.

Eilinen kiristynyt pakkanen nipisteli varpaita kiivetessäni Lääkärinkadun mäkeä ylös.Olivat auranneet sekä kadun että jalkakäytävän.Joulukuusen myyjä oli vallannut kadun kulmasta paikan.Siinä siis oli yllättäen komea kuusimetsä.Puut onnistuivat tuoksumaankin ja minulle tulivat lapsuuden joulut mieleen.Silloin aina isän ostama korkea kuusi täytti tuoksullaan huoneen.Se oli metallisessa jalassa ja minun tehtäväni oli pitää siinä vettä.Paljon kuusi joikin.Sama jalka oli sitten perintökaluna minunkin kodissani,kunnes oli päästävä olosuhteiden pakosta osasta irtaimistoa eroon.Eikä meille enää oikeaa joulukuusta hankittu.

KISKOJEN VIEMINÄ

Viime vuosina olen jokseenkin harvoin ratikkaa käyttänyt ja nyt jo monen viikon ajan sitäkin enemmän.Ratikassa sattuu ja tapahtuu,kuulee ja näkee.Tahtomattaan ja vaikka kuinka koettaa syventyä omiin synkkiinkin ajatuksiin tai katsella vaunun ikkunasta ulos pakkaspäiviin.

Pari kertaa kuljettaja kuuluttanut matkustajille matkan tyssäävän hetkeksi,kun "virta meni".Vaunu pimeni ja siinähän jökötimme.Sitten se nytkähti taas liikkeelle.Miten virta voi mennä ja miksi? Pakkastakaan ei ollut kuin muutama aste,eikä lumipyry sankkaakaan.Kuljettajat joutuvat tuon tuosta käsipelillä avaamaan kiskoilla vaihteet,että päästään ajamaan omaa reittiä.Tätä hommaa teki jokainen kuljettaja ennenvanhaan,kun pappa oli ratikankuljettajana.Siis perin tuttu näky minulle lapsuudestani.Myös lipuntarkastajat ovat ahkerasti liikkeellä.Melkein jokaisella sairaalamatkalla on neloseen tullut jämerän näköisiä tarkastajia,mutta minun aikanani ei kukaan ole jäänyt pommilla ajamisesta kiinni.En ole kuullut selityksiä,miksi joku ajelee maksutta tai nähnyt,kun joku panee kaikinpuolin hanttiin,jos tarkastajat joutuvat poistamaan pummimatkustajan.Tiedän,että näitä vekkuleita on Helsingissä paljon ja me lainkuuliaiset ratikan käyttäjät joudumme näiden hunsvottienkin matkan maksamaan lippumme hinnoissa.

Ratikassa kuulee myös outojakin puhelinkeskusteluja.Jotenkin suomalainen ei tunne häpyä,vaikka muuten olemme arkaa erakkokansaa.Joku voi aivan pokkana kertoa olevansa ihan muualla kuin nelosessa.Eräs rouva antoi puhelinkumppanilleen tarkan kinkunpaistoreseptin ja eräs mieshenkilö vankensi keskusteluaan voimasanoin kertoessaan hammassärystään.Nelosessa kuulee myös Ruotsiin tai Viroon menijöiden loputtomia kommentteja,miten aikovat aikansa laivamatkalla viettää.Siihen useimmiten kuuluu rankka juhlinta ja vieläkin rankempi viinan juonti.Siten saadaan samanlaista tunnelmaa kuin Nummisuutarien Eskolla "näin ihanata,näin taivaallista,näin rautarohkeata!" Mikä onni ja autuus odottaakaan laivarannassa! Siivet selkään ja pitkä pyrstö pyllyyn ja kohotaan korkeuksiin ylös,kuten Esko on lisännyt.Ehkä se,oliko italialainen tai ranskalainen,joka ihmetteli suomalaisten tuppisuumaisuutta raitiovaunussa luullen kaikkien olevan hautajaisväkeä ja matkalla saattamaan vainajaa viimeiseen leposijaansa,ei ollut viime vuosina matkustanut meidän raitiovaunuissamme.Nehän ovat täynnä eloisuutta,värikkyyttä ja erikielistä keskustelua ja lasten mekastusta.

Tästä tulikin mieleeni eilinen kotiintulo Laaksosta.Astuin täpötäysinäiseen neloseen Tullinpuomissa ja ehkä näytin väsyneeltä.Nuori nainen nousi seisomaan paikaltaan ja pyysi minua englanniksi istuutumaan.Kiitin ja istuuduin onnellisena. Ja vannon tässä ja nyt kautta kiven ja kannon,että en ollut äkeissäni,kun minut katsottiin vanhaksi tädiksi,joka istumapaikan tarvitsee.Olin pelkästään ja vilpittömästi kiitollinen.

AAMUÖISTÄ RUPATTELUA

Minulla on ystävä,joka soittaa öisin,kun ei saa unta.Asia oli riesa aikaisempina vuosina ja minun piti pyytää häntä olemaan soittamatta,vaikka ei saisikaan unta.Sitten hän sairastui Alzheimerin tautiin ja on taas alkanut soitella.Äskenkin.Enää en kiukuttele,vaan ehdotan ystävällisesti nukkumisen yritystä.Itse olen nyt täysin hereillä ja sydän hakkaa vieläkin,koska tämmöinen yöllinen puhelinsoitto puolison ollessa sairaalassa saa minut pelästymään.

Lääkärinkadun jalkakäytävä oli eilen putsattu lumesta.Kipuaminen mäkeä ylös sujui melkoisen helposti.Alaspäin vielä helpompaa.Puolison huone vapautettu karanteenista.Huonetoveri T istui onnellisen näköisenä pyörätuolissaan käytävässä ja ilmoitti hymyllä minut huomanneensa.Huone oli putsattu ja kaikin puolin desinfioitu,verhotkin viety pesulaan,vuodevaatteet kaikille vaihdettu.Ykkösvuoteen S oli niinikään käytävässä itsensä kanssa juttelemassa ja vaikutti hänkin tyytyväiseltä päästyään jälleen vapauteen.Toinen huonetoveri A nukkui sängyssään sikiöasennossa ja kuorsasi kevyesti.Puolisokin nukkui,mutta heräsi oitis ilmoitettuani tulostani.Lääkäri tuli mittaamaan kuumeen korvasta.Kiitin häntä,kun oli antanut hoitajiensa kanssa  kyytiä mahataudille.Ajoin puolison parran ja vein päiväkahville ja annoin kotoa tuomani viimeisen lusikkaleivän ja talon tarjoaman kakkupalan.Myöhemmin huoneessa syötin hedelmät ja salaa kiikuttamani pienen rosvopaistisandwichin,josta puoliso oli edellisenä päivänä haaveillut.Söi senkin hyvällä halulla ja siitä riitti kahdeksi suupalaksi.

Joulukortteja tullut aikamoinen läjä.Pitää lähettäjiin ottaa joulun jälkeen yhteyttä ja kertoa syy omaan joulukortittomuuteeni.En millään olisi jaksanut paneutua lähettämiseen eikä ollut liiemmin haluakaan.Katselen ihmisten joulukiireitä edelleenkin ulkopuolisena.Mutta en tunne vähintäkään katkeruutta,että toisilla on joulu.Sitä kohtaan kyllä,että meille kävi nyt näin,elämä muuttui eikä mikään ole kuten ennen.Eikä tule olemaan.Pitää sopeutua.Hyväksymisestä en ole varma.

Mitähän jos koettaisin nukkua tunnin,pari.Hyvää yötä tai huomenta.

LINNUNLAULU

Uusi ällistyttävä havainto eilen Lääkärinkadun jalkakäytävällä. Oli aurattu kadulta lumi jalkakäytävän päälle.Jalankulkijat kävelivät ajoradalla.Minäkin.No,siinä oli sileää ja helppo tallustaa,tosin piti pitää vaarin,että autoilijat todellakin meidät huomaavat ja väistävät.Kenenkään päälle ei ajettu.

Minulla oli sairaalassa mukana Hannu Hirvikosken kirja Linnunlaulun tarina.Kustantanut Edico Oy Helsinki 2005.Linnunlaulun villat ovat käyneet tutuiksi kävellessäni Eläintarhassa  ja usein istuneena Villa Kivessä Linnunlaulun lukupiirin tilaisuuksissa.Nähnyt ja kuullut nyt jo monen edesmenneen kirjailijan kuulumisia Kalle Päätalosta lähtien.Sali oli usein piripintaan täynnä väkeä,osa ei edes mahtunut vaan istuivat ja seisoivat käytävällä.Valokuvaajat hyörivät ja niitä kuvia on Linnunlaulun tarinan sivuilla.Aloitin osallistumiset 1995 ja kävin säännöllisesti puolison sairastumisvuoteen 2003 asti.

Kirjailijat kertoivat itsestään,elämästään,kirjoistaan.Heille sai esittää kysymyksiä. Ensimmäisen tilaisuuden avaajana lukupiirin aloittaessa toimintansa 1995 oli silloinen kaupunginjohtaja Kari Rahkamo.Vetäjänä oli aina joku kirjallisuuden merkkihenkilö ja usein lausuja tai näyttelijä luki otteita kulloisenkin kirjailijan teoksista.Kanttiinista sai ostaa juomia kahvista viiniin.Mieleeni on jäänyt Helvi Hämäläinen,Veikko Huovinen,Alpo Ruuth,Lassi Nummi ja Riitta Uosukainen.Jälkimmäisen välittömyyttä olen saanut seurata silloin tällöin nelosen ratikassa mennessäni Laaksoon.Uosukainen jatkaa matkaa pysäkkini ohi ehkä aina Munkkiniemeen asti.Hänet tunnetaan ja aina joku aloittaa entisen eduskunnan puhemiehen kanssa keskustelun,johon iloinen karjalaisrouva kohteliaasti ja ystävällisesti vastaa.

Kirjailija Maila Talvio miehensä kielitieteilijä Jooseppi Mikkolan kanssa asettui asumaan Eläintarha 10:een vuonna 1904 asuttuaan sitä ennen naapuritalossa. Juuri tässä kympissä alettiin 1995 pitää uutta lukupiiriä,kuten oli Maila Talviokin pitänyt lukupiiriä nuorille kirjallisuudesta kiinnostuneille 1900-luvun alkuvuosina.Talvion aikana ei villan lukuilloista puuttunut suomalaisen kirjallisuuden suurnimiä.Heitä oli Juhani Ahosta Ilmari Kiantoon ja Eino Leinosta L.Onervaan.Koko kirjo.Muidenkin taiteenalojen harrastajat olivat Talvion tilaisuuksiin tervetulleita.Vieraina oli Ida Ahlberg,Aino Ackté,Akseli Gallen-Kallela,Eino Kalima jne... Kun istuin 1900-luvun loppupuolen lukupiiriläisten joukossa kirjailijatalo Villa Kivessä,tunsin selvästi kirjallisuuden historian havinan ja sen tunsi moni muukin tuossa kauniissa vanhassa arkkitehti Selim Lingqvistin suunnittelemassa ja 1890 valmistuneessa puutalossa,joka ylväänä yhä katselee aikaa uhmaten yli Töölönlahden kohti oopperaa ja Finlandia-taloa.

Yhä Eläintarhan villojen pihoilla kuulee linnunlaulua ja näkee vanhaa puustoa alueella,joka aikoinaan lohkottiin neljääntoista osaan ja joista rakennuksista on vain muutamia jäänyt ihailtavaksemme.Niissä asutaan ja niissä on erilaista kulttuuriin liittyvää toimintaa.Keidas Helsingin sydämessä,jota silloin tällöin  uhkaa uudistumisen ja kaupungin erilaisten tarpeitten pitkät kynnet ainakin suunnittelijoiden piirustuspöydillä.

KARANTEENIHUONE

Nyt kun puolison sairaalahuone on edelleenkin karanteenihuone,niin hoitajatkin karttavat piipahtamista,jos ei ole oikeaa syytä.Sitä ei hetikään tunnu olevan vaikka painaa kelloa.Sitten joku työntää oven raosta päänsä ja kysyy "mitä asiaa?". Taannoin oli sitä,että vain T ja mieheni olivat omissa vuoteissaan, A makasi S:n sängyssä ja S  istui lattialla vuoteensa vieressä ja yritti kiskoa peitettä A:n päältä.Minun vaatimattomat kehoitukseni A:lle siirtyä omaan vuoteeseensa eivät tietenkään tuottaneet tulosta.S asettui permannolle pitkäkseen ja alkoi palella.

Hoitaja työntyi sisälle ja oli pukeutunut tavalla,joka vaaditaan karanteenihuoneeseen astumiseen.Sanoi topakasti A.lle että pitää siirtyä.A ei siirtynyt mihinkään.S täytti olemuksellaan lattiatilan.T katseli tapahtumia ja puoliso nukkui.Minä istuin tuolilla epämukavasti S:n jalkojen välissä ja luin Outi Nyytäjän kirjaa.Sitä voi kummallisesti lukea ja seurata silti tilannetta.Hoitaja kutsui toisen hoitajan,joka myös oli pukeutunut pöpöjä estävään asuun suusuojuksineen päivineen.Minulla oli pelkkä essu ja yksi käsine,jonka otin pois.Pakottivat A:n ylös,joka vastusteli.S siirtyi hiukan lattialla ja salli kolmen ihmisen astua ylitseen.A saatiin omaan petiinsä,jossa hän alkoi kiroilla.Sitten he ottivat S:ää kainaloista ja kiepauttivat hänet vuoteeseen,josta nousi heti ylös.

S puhuu itsekseen koko ajan.Tekee mielikuvitusasioita ja vastailee,kun esitän puolisolle kysymyksiä.Haluatko lisää hedelmiä,kysyn ja S vastaa haluavansa.A jupisee myös itsensä kanssa,ellei nuku.Sitä hän tekee melkein yhtä paljon kuin minun puolisoni.T on hereillä ja kiukkuinen kun on karanteenissa.Mahatauti ei ole puolisosta vielä hellittänyt.Hän on uupunut.Minäkin alan olla ja siksi oli otettava piristysruiske Nyytäjän kirjan muodossa.Pyryssä ja voimakkaassa tuulessa tarpoessani Lääkärinkadun puhdistamatonta jalkakäytävää  ajattelin olevani todella hyvä ja rakastava vaimo,kun sääkään ei estä sairaalaan menoa.Vastaan tuli vanhempi herrahenkilö,joka sanoi ohittaessaan hymyillen "onnea matkalle eteenpäin".Hän oli taittanut jo vaikeamman osuuden.Sanoin kiitos ja lunta tuli suuhuni.

Ratikka oli täynnä mennen tullen jouluostoskansaa.Lapset mekastavat ja pysäkillä ovien avautuessa tulee kaikki hyytävä ulkoilma pyryineen ratikkaan sisälle.Vaunuun tulijat tömistelevät lumia jalkineistaan.Joillakuilla on sateensuoja,jonka sulkevat ennen ratikkaan astumista. Pidän lujasti tolpasta kiinni.Jos siinä onnistuu,sillä on semmoisia matkustajia,jotka kietoutuvat tolpan ympärille kuin käärme vallaten sen kokonaan itselleen.Tolppaa ei voi tällä konstilla omia.Tolppatanssit ovat taas asia aivan erikseen,eivätkä kuulu raitiovaunuun.Reput selässä ovat vihonviimeisiä aseita ratikassa.Iso mies ja iso reppu,siinä tappava yhdistelmä.Kun repun saa päin pläsiä,on vitsit kaukana.Eikä "oho" riitä anteeksi saamiseen ainakaan minun kohdallani.Olen muutenkin näin pyryaikana kova täti.

YSKÄN KÖHINÄÄ

Pitäisi kirjoittaa jouluaiheista,mutta minulta tulee etupäässä sairaalatarinaa,joka lienee aika kiinnostamaton aihe.Tulee silti.Huone,jossa puoliso nyt mahataudiksi todettua potee,on eristyksissä.Varsinkin T naapurivuoteessa harmittelee ääneen sekä itsekseen,kun ei pääse pyörätuoleilemaan käytävään.Huoneeseen tulijoiden pitää pukeutua tarttumista ehkäisevään muoviessuun,suusuojukseen ja suojakäsineisiin.Minunkin.Tästä asiasta hoitajat tuntuvat olevan eri mieltä.Pidin essun,mutta otin hiostavat muovikäsineet pois ja suusuojuksen,jonka kanssa meinasin tukehtua.Uskon nimittäin vakaasti,että pöpöt pääsevät kiemurtelemaan suojavarustusten läpi ja alle,jos niikseen tulee.Soitin äsken sairaalaan ja puoliso osin jo kuulemma tervehtynyt ja oli "haukkunut hoitajan". Eilen söi hiukan viemiäni hedelmiä,mutta nukkui suuremman osan ajasta.Väriä palautunut kasvoille.

Minä luin Simo Laakkosen,Sari Laurilan,Marjatta Rahikaisen ja Päivikki Kallion toimittamaa  Nokea ja pilvenhattaroita-kirjaa (Helsingin kaupunginmuseo 1999).Kertoo 1900-luvun vaihteen Helsingistä ja eritoten sen ympäristöhistoriasta.Miten esimerkiksi teollistuva yhteiskunta asukkaineen muutti ympäristöä.Helsingin saaristo hävitettiin muuttamalla rantaviivaa täyttömaaksi.Laukkasaari Katajanokalla on osa mannerta.Samoin ovat hävinneet Hernesaari ja Jätkäsaari,Siltasaari,Sompasaari... Kaupunki on saanut mereltä lisää tilaa tarpeisiinsa.Ennen muinoin näihin saariin pääsi pienillä höyrylaivoilla vaikka virkistäytymään luonnon helmaan tai niissä asuttiin pienissä mökeissä ja pidettiin pienkarjaa pihapiirissä.Tätä tuskin kukaan ajattelee huristaessaan bussissa,ratikassa tai autossa kaupunginosiin,jotka aikaisemmin olivat saaria.Nimet ovat osin säilyneet.

Samaisessa kirjassa paneudutaan ennen meitä Helsingissä asuvien ihmisten terveydenhoitoon ja hygieniaan.Nykyisiä desifiointiaineita ei ollut eikä kalastajan muijalle suojakäsineitä.Taudit levisivät.Tähän aikaan vuodesta kuulee julkisissa kulkuneuvoissa yskänköhinää ja rajua niistämistä.Miten olisi kannettava sylkyastia?  "Mikäli jokahinen yskätautinen rupeaisi käyttämään tällaista sylkyastiaa ja ja kotona tavallista sylkylaatikkoa ja siten lakkaisi sylkemästä nenäliinaansa,teille,käytäviin,lattioille ja mihin vaan sattuu,niin häviäisi pelätty keuhkotauti suurissa määrin". Sylkyastia oli uusi keksintö,Saksassa kehitetty sikarikotelon kokoinen edistys. Kehoitettiinhan ruotsiksi ja suomeksi raitiotievaunuissakin olemaan sylkemättä lattialle.Sylkeminen ympäriinsä lienee ollut varsin yleinen tapa.Minun papallani oli kotonaan sylkykuppi! Se oli valkoista posliinia ja mamma piti sen puhtaana.Siihen pappa sylkäisi.Minun kotonani ei moista kapistusta omaa isääni varten ollut ja minä pikkutyttönä vähän kammoksuin papan sylkyastiaa ja siinä olevia sylkyjä.Miten kummassa siihen aikaan miesten piti niin usein räkiä? Eihän kaiken aikaa pappakaan ollut "yskätautinen".

MIKÄÄN EI OLE NIIN VARMAA KUIN EPÄVARMA

Kysyin eilen itseltäni,olisiko eilinen jonkunlainen päätös puolison kotiin tulosta se lopullinen päätös? Ei luultavasti ole.Mies huonommassa kunnossa,kalpea ja väsynyt.Valitti vatsakipuja.Pidin kaarimaljaa leukansa alla.Siihen tuli jotain.Hoitajat informoivat minua,lääkäri tuli pariinkin kertaan.Keskustelimme ja päätin,että jatketaan pitkäaikaishoitoon pääsemisen prosessia.Siihen kuluu aikaa,saattaa mennä vuosikin.Viivyin puolison luona useita tunteja ja vielä illalla sekä nyt aamulla soitin.Olo kohentunut jonkun verran.Yön nukkunut.

Hain päivähuoneesta lehtiä.Luin Seiskaa.Se oli vanha,kesältä.Mutta sainhan tietää,jos sillä merkitystä on,kuka on lehden ilmestymisaikoihin kenenkin kanssa hengaillut tai lähtenyt jonkun luota lätkimään.Ja Seiska elää ja kukoistaa näiden tietojen julkaisemisella.Tietysti kukoistamiseen tarvitaan lukevia ihmisiä ja heitä on käsitykseni mukaan Seiskan kohdalla paljon.Levikki lienee mahtava.Ihan vilpittömästi: miten kummassa tämmöiset asiat voivat kiinnostaa? Skandaalit,epäonnistumiset,avioliitot,erot,sairaudet,bileet,kahden ihmisen väliset tunteet,seurustelut... Ja kuinka Seiska oli löytänyt tiensä puolison osastolle,jossa potilaiden keski-ikä on aika korkea,eikä takuulla kiinnosta julkkisten touhuilut ? No,oli siellä muitakin lehtiä.Istuin vuoteen vierellä miehen käyttämässä pyörätuolissa ja luin myös niitä,vaikka en hullua hurskaammaksi tullutkaan.Tänään otan kirjan mukaani.

Ystäväni N on palautunut Fuengirolasta.Soitti.Viipyy sukuloimassa aina pitkät tovit ja lähtee jälleen helmikuussa.Sateista ja koleahkoa sielläkin joinakin päivinä,mutta lumesta ei tietoakaan.Eikä Välimeri jäädy. Kokenut minäkin tämmöistä ilmojen leppoisuutta näihin aikoihin,kun olimme puoliso ja minä erään joulun Gran Canarialla ja toisen Kyproksessa.Lämpimät muistot niin sään kuin kaiken muunkin puolesta.Eikä ollut hituistakaan ikävä lanttulaatikkoa ja riisipuuroa.Emme edes osallistuneet matkanjärjestäjän suomalaiseen joulun viettoon.Maassa maan tavalla.

Ikinä en matkoilla ole ollut äidin lihapullien kaipaaja,enkä odottanut kauppojen henkilökunnan puhuvan suomea.Oikeastaan olen aina hiukan pettynyt,jos joudun suomeksi juttelemaan maan alkuasukkaan kanssa.Costa del Solissa juuri näin on Torremolinosin ja Fuengirolan tienoilla,jossa suomalaisia paljon asuu ja käy. Kummassakaan en ole ollut muuta kuin läpiajossa.Kun päästään enemmän länteen Costa del Solia,niin kansainvälisyyteen mahtuu muutakin kuin suomalaisuutta.Eikä enää näe ravintoloiden ovien yläpuolella mainostettavan suomalaisia ruokia.Kypros on säästynyt tämmöiseltä valtaukselta,vaikka sielläkin jo moni maanmiehemme talviaan viettää kuten Turkin rannikollakin.

SOUTAMISTA JA HUOPAAMISTA

Ihmisellä on oikeus muuttaa mieltään,eikö olekin? Minä olen nimittäin muuttanut,mitä tulee puolison sairaalassa oloon.Ainakin tässä tänään (ja eilenkin) ja nyt juuri olen sitä mieltä,että puoliso tulee kotiin.Olen jo ilmoittanut,että prosessin eteneminen pitkäaikaishoitoon katkaistaan.Hänen vointinsa on kuitenkin siinä mallissa,että voin kotona hoitaa.Aggressiiviset kohtaukset jääneet huomattavasti vähemmälle ja nehän juuri vaikeuttivat kotihoitoa.Olen päättänyt yrittää.Mies on tosin alkanut viihtyä sairaalassa,mutta tulee yhtä mielellään kotiinkin.Jäävät minulta pois jokapäiväiset kamppailut Lääkärinkadun jalkakäytävällä,sillä kuten kaikki helsinkiläiset tietävät,eilinen lumipyry lisäsi entisestään jalankulkijoiden vaikeuksia liikkua.

Minulla oli eilisaamuna vieras.Kun olin jättänyt hyvästit tuuraajalle ja kiittänyt puhelimessa,hän tahtoikin vielä tavata.Tuli pyryä uhmaten ja keskustelimme myös juuri tästä puolison kotiin tulosta.Tuuraajan kanssa siis suhde jatkuu.Jossain alitajunnassani olen vastustellut puolison jäämistä kokonaan kotoa pois,koska en pitänyt kiirettä apuvälineiden palauttamisella.Yhä meillä on pyörätuoli ja muut lainatavarat.Mutta kotisairaanhoidosta olen jo luopunut.Emme vieläkään tässä vaiheessa tarvitse hoitajaa kerran viikossa piipahtamaan varttitunniksi ja pesemään mieheni sekä vaihtamaan haavapainauman siteen.Olen tehnyt nämä asiat ennenkin ja teen vastakin.Elämästämme tulee aiempaa rajatumpaa,tämä on selvä asia,koska ei puolisosta ole enää samaan tapaan ulkona liikkujaksi.Nyt toki on lumikin esteenä.Stockmannin reissut vähenevät,tämäkin on aivan selvää.Olen jo asennoitunut muutoksiin.Meistä tulee kaksi hiirulaista,jotka nukkuvat omassa lämpimässä pesässään.

Olisikohan tämä kaikki nyt se lopullinen päätös? Etten niin kovasti soutaisi ja huopaisi.

ÄRTYMYSTÄ SIIHEN JA TÄHÄN

Kun ystäväni S oli soittanut edellispäivänä,huomasin hänen olevan tavallistakin sekavampi.Huolestuin.Soitin hänelle eilen ja kysyin vointia.Samanlainen sekavuus.Ei tolkkua juurikaan missään.Väitti minun kutsuneen hänet Helsinkiin ja nyt ilmoitti,ettei voi missään tapauksessa tulla.Soitin hänen sisarelleen,vaikka tiesin heidän  väliensä olevan huonot.Kumpikaan emme mitään voi S:n tilanteessa.Hän elää yhteiskunnan varassa,joka tarkoittaa hoitajien käyntejä useaan kertaan viikossa.S ei käy ulkona paitsi joskus harhautuu sen tekemään ja kerran jäi auton alle.Sairaalareissu.Tytär perheineen niinikään etääntynyt äidistään.Ystävät häipyivät sairauden tullessa,miesystävä meni toisen kanssa naimisiin,vanhempi sisar ja vanhemmat kuolivat.Ihmettelin sisarelle,kuinka kauan hänen annetaan asua yksin kotonaan? Kunnes jotain hyvin pahaa tapahtuu,vastasi sisar.

Pahaa tapahtuu ihmisille,eikä yhteiskunta tule apuun,ennenkuin  "jotain tapahtuu" ja silloin on usein liian myöhäistä.Semmoinen on laki.Se taas on semmoinen,että ennen mua syntynyt ja jälkeheni jää.Monissa tapauksissa.Ilman paragrafejahan emme voisi pystyssä tätä ihmisyhteisöä järjestyneenä kokonaisuutena pitää.Vaikka joillakin onkin semmoinen luulo,että täällä voi/saa elellä kuin Ellun kanat.

Ellun kanoilla on ollut myös jotain tekemistä niillä joko kaupungin tai taloyhtiöiden lumimiehillä,jotka ovat koko lumentulon ajaksi jättäneet hoitamatta Laaksossa Lääkärinkadun jalkakäytävät.Kulkijat ovat talloneet kapen epätasaisen polun,jolla pysytteleminen on vaatinut tasapainoilun taitoja.Jos keikahtaa,niin kapealta jalkakäytävältä kaatuu ajoradalle.Soitin rakennusvalvontavirastoon.Olivat saaneet aiemminkin moitteita samasta asiasta.Eilen jalkakäytävää oli jotenkuten puhdistettu.En tiedä,kuuluuko taloyhtiöiden pitää lumesta vapaana rakennuksensa editse kulkevat jalkakäytävät,vaikka olisivat aitauksen takana vai lipsuuko tässä tapauksessa kaupungin virkakoneisto.Monessa muussakin paikassa yhä edelleen laiminlyödään jalkakäytävien ja jopa katujenkin hoito.Säästöillä rumat kyntensä pelissä,ei ole kalustoa,ei ole miehistöä.Laitakaupungin kadut retuperällä.Kyllä kevät hoitaa.

LAAKSO JA ROOMA

Tässä taas katselen tyhjää valkoista länttiä,johon aion saada tekstiä.Aihe käsittämättömästi tietymättömissä.Puolisoa olen käynyt päivittäin Laaksossa tervehtimässä.Eilen oli pahalla tuulella,joka saattaa enteillä aggressiivisempia aikoja.On ollut sellainen seesteisempi periodi muutaman päivän ajan.

Auttelen myös puolison huonetoveria tuomalla hänelle päiväkahvin mustana ja kolmen sokeripalan kanssa.Nokkamuki,jossa pilli.Vedän pöydänlevyn eteen,nostan pääpuolen ja kysyn,onko kaikki hyvin.Oman miehen vien päivähuoneeseen,jossa itsepalvelu.Kahvi maidolla ja pullaa.Itselleni en ota.Päivähuoneen televisio on yleensä auki.Kukaan ei katsele,vaikka on vanhan suomalaisen elokuvan aika.Huoneen numero seitsemän rouvapotilas lykkii rollaattoria ja tönii kaikkea tielleen sopivaa ihmistä tai esinettä.Joku etsii äänekkäästi vessaa ja joku pyrkii osastolta ulos,mikä ei onnistu.Ei onnistu vierailijoiltakaan ilman apua.Minä tiedän temput ja koodin.Kaikki alkaa olla jo rutiinia.

Italiasta tuli kirje ja kaksi brosyyria.Hollantilaisen Johannes Vermeerin (1632-1675) ja italialaisen Renato Guttuson (1911-1987) näyttelyistä Roomassa.Sauderie del Quirinale-museon näyttelystä kertoo myös Heidi blogissaan.Oli käynyt hänkin Rooma-nimisessä kaupungissa taannoin ja ihastellut Vermeerin töitä.Niitä aitoja. Kun on myös sen sorttisia,joiden alkuperä hiukan hämärissä,että ovatko Vermeerin siveltimestä vai jonkun muun taiteilijan taidokkaan käden jälkiä. Vermeerin töitä minäkin joskus jossain saanut ilon ihailla,mutta Guttuso tuntemattomampi ja edustaakin sitä taiteilijapolvea Pablo Picasson (1881-1973) ja monen muun ohella,jotka näyttelyissä sivuutan nopeammassa tahdissa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kuin edellisvuosisatojen mestareiden.

Osa Italian kirjeestä koski "Pieru-Silvion" halua tulla jälleen maansa pääministeriksi,josta myös Äijä blogissaan kirjoitti.Tosin ilman tätä Silvio Berlusconin lempinimeä.Ystäväni kertoo kirjeessä Berlusconin paneutuneen alkavaan pääministerikisaan sillä,että on ollut jälleen kauneusleikkauksessa laihduttamisensa ohella saadakseen ulkomuotonsa tarpeeksi vetäväksi korkeaan virkaan kuin myös kalastellakseen eritoten naisten ääniä.Berlusconi on kuuluisa maailmalla eri tahoille lausimisistaan,jotka ovat yleensä loukkaavia.Presidentti Tarja Halosta hän on nimitellyt kuin myös pilkannut karkeasti  puoluetovereilleen Saksan liittokansleri Angela Merkelin olemusta julistamalla rouvan "culoneksi",joka tarkoittaa "isoperseistä".Rosy Bindi-niminen kansanedustaja sai kuulla julkisesti Berlusconin suusta "te olette kauniimpi kuin älykkäämpi".Siinä oli kaksiteräinen miekka,sillä Bindi ystäväni mukaan ei ole "mikään kaunotar".Tämän miehen,jos huono onni käy, Italia saa pääministerikseen.Ja maailma saa taas kuulla hänen hävyttömyyksiään julkisissa tilaisuuksissa.No,kuten Äijäkin mainitsee, raha ja valta on voimaa.

KYLLÄ TÄMÄ TÄSTÄ

Totunko tähän yksinoloon kotona? Ovat muutkin tottuneet,miksi en minä onnistuisi.En ole asunut koskaan yksin.Lapsuudenkodista suoraan naimisiin ja miehen kanssa asumaan.Näin tapahtui noina aikoina melkein kaikille.Hyvin harva muutti kotoaan ennen avioliiton solmimista.Opiskeltiin kotoa käsin,ellei korkeakoulu ollut muualla kuin Helsingissä.Sitten ajat muuttuivat,ihmiset muuttuivat.Nyt minunkin on muututtava ja opittava elämään kotona yksin.Jokapäiväinen matka sairaalaan tekee päivästä aktiivisen.Onneksi olen iltaisin jo niin väsynyt,että nukahdan nopeasti.Ei tunnu yksinäiseltä,jota vielä pimeä vuodenaika korostaisi.

Kirjoitin pienen kirjeen Mehiläisen lääkärille ja kiitin niistä vuosista,joiden aikana hän puolisoa hoiti.Kiitin häntä myötätunnosta ja ystävällisyydestä meitä kohtaan.Toivotin onnea ja menestystä.Allekirjoitin ja suljin kuoren.Tämä oli yksi niistä luopumisista,jotka nyt  tulevat meille tapahtumaan.

Tamperelainen vanha ystäväni soitti.Häntäkin vakava sairaus jäytää,mutta nyt olivat ajatukset kirkkaat.Myös hän viettää joulun yksin.Tytär perheineen ei tule äidin luo.On jo tottunut ja viettänyt monet joulut yksinään. S kysyi,luenko kirjoja? No,en ole puolison sairastuttua liiemmin sitä tehnyt ja hämmästyin huomatessani,että nyt voin alkaa taas lukea.On aikaa keskittyä kirjaan,saa lukea yhtäpötköä pitkät pätkät ja lukeminen vie ajatukset muualle.Jonkun toisen elämään,tapahtumaan,entiseen tai nykyiseen aikaan.Ehkä minusta tulee taas kirjoja lukeva ihminen,kuten olen joskus ollut.

Tullessani sairaalasta poikkesin Herkkuun hedelmäostoksille.Vaikka jouluruuhkia olen nähnyt,se yllätti.Joulun ajatus kun on minusta tänä vuonna kaukana kaikkine kiireineen ja valmisteluineen.Ihmiset tungeksivat tavaratalon täydeltä,hissit alituisesti menossa ja tulossa,ostoskassit löivät nilkkoihin,ratikassa täyttä.Olin ulkopuolinen.Joulu ei minua koske.Jollakin jo väsynyt ilme kasvoillaan.Muistin erään puhelinkeskustelun vuosia sitten erään joulun aluspäivänä.Nainen vastasi puhelimeensa lähelläni ja ilmeisesti toisessa päässä kysyttiin,joka lahja on hankittu.Nainen melkein huusi "mä en sille mitään v---n lahjaa ole vielä keksinyt". Siks mieli hellä on kristityllä,kun joulu on,kun joulu on.

JUHLAN JÄLKEEN

Katselin televisiosta valtakunnan ykkösjuhlaa illalla.Mutta en enää aikaisempien vuosien kriittisenä.Jos joku herrahenklö astui daamin helman päälle,en reagoinut asiaa sen vaativalla tavalla hengähtämällä "repesikö".En moitiskellut mielessäni kavaljeerin suorana roikkuvaa käsivartta,kun se olisi pitänyt koukistaa daamin pideltäväksi.Minä vain katselin karkelon loistetta ylen objektiivisesti.Näin tasavallan presidentin puolisoineen tanssin pyörteissä,jos nyt siinä tungoksessa voi "pyörteistä" puhua.Kuuluu tapoihin avata illan tanssiosuus.Toimittajat eivät ainakaan minun kuulteni esittäneet haatateltavilleen kysymystä "mitä itsenäisyys teille merkitsee" joka olisikin ollut jo liian kulunut ja klisheinen kysymys. Näin ruudussa  monta tavattoman kaunista asukokonaisuutta hiuksista kenkiin ja diplomaattikunnan pukujen väriloistoa.Näin tyylikkyyttä ja suurta eleganssia.On syöden ja tanssien juhlittu itsenäistä Suomea 95. kerran.Maata,jota me suomalaiset pidämme maailman parhaimpana.

Lumisateessa eilen ajelin nelosella Tullinpuomin pysäkille.Siitä aina yhtä rasittavaa pitkää mutta suhteellisen loivaa Lääkärinkadun mäkeä ylös,joka vie minusta mehut.Auraamaton jalkakäytävä vielä tilannetta pahentaa.Mutta on mentävä ylös päästäkseen jälleen alas.Puolison vuoteesta kuului heti lähestyessäni "hei kulta" ja käsivarsi ojentautui kohti.Menimme kahville.Olin ostanut Naisten messuilta myös lusikkaleipiä ja annoin puolisolle kaksi talon leivonnaisten ohella.Kaikki maistui.Väsynyt oli.Heti takaisin sänkyyn.

Tein tavanomaiset hommat parranajoineen ja hedelmätarjoamisineen.Vaihdoin naapuripetin asukkaan kanssa muutaman sanan kertoen pakkasen hiukan laantuneen.Kahvihuoneessa kuuntelin ihastuneena erään teräsmuorin pöytäkeskustelua ja hämmästelin itsekseni hänen hyvää näkökykyään.Rypyt kasvoilla kertoivat pitkästä elämästä.Ilmeinen positiivisuus ja iloinen mieli oli säilynyt hänen siinä rupatellessaan pöytäseurueen riemuksi.Ehkä ammattina oli ollut opettaja,suomenkielen maikka.Niin oli ulosanti kirjakielisen siistiä ja artikulointi selvää.Mahtoiko tietää,että nuori runoilija Saima Harmaja on ollut potemassa keuhkotautia 1935 Laakson sairaalassa? Hän kirjoitti ystävilleen olevansa kuin vanki sairaalahuoneessaan ja perin kyllästynyt sairaalan velliaterioihin.Harmaja kuoli vuonna 1937 vain 23-vuotiaana.

Ote runosta Väsyvä

Kuihtuva ruumis
siksi on suojattu maja.
Tuskani tiedän,
vaan on tuskien raja;
on syli ääretön
Kaikkeuden,joka kantaa,
vie käsivarsi
vaipumaton liki rantaa

(1936)

SUOMEN KANSALLISPÄIVÄNÄ

Nukun puolison vuoteessa,mutta haavapainaumia varten saadun lainapatjan otin pois.Opettelen kaikinpuoliseen uuteen elämään kotona.Tulee palauttaa myös kaikki apuvälineet lainaajalle Helsingin kaupungille.Vähitellen alan toimia.On ilmoitettava tuuraajalle,fysioterapeutille,kotisairaanhoidolle,Kelaan ja sosiaalitoimistoon.Sitten en enää ole omaishoitaja.Jätän ilmoittamiset ensi viikkoon.

Käväisin eilen Naisten joulumessuilla,koska olin luvannut puolisolle muutaman piparkakun.Joulukortteihin en jaksa tänä vuonna paneutua.En ostanut ensimmäistäkään.Vein hänelle kaksi piparia,joista kommentti kuului "kovia".Kahvissa pehmenivät ja sitten "hyviä".Mies oli muutenkin eilen terävänä muistuttaen vahvasti entistä minäänsä.Miksi siis jätän laitokseen? Mietin tätä kysymystä ja tunsin katumusta päätöksestäni.Sitten muistin niitä vaikeuksia,joita kotona oli ilmennyt ja joita on yhä tuon tuosta sairaalassakin.Oli jo edellisessäkin.Puoliso joi kahvinsa ja työnsin hänet takaisin huoneeseensa.

Ajoin parran,vein vessaan,annoin hedelmiä,peittelin vuoteeseen  ja pidin kädestä.Kerroin kuulumisia kuin myös saamani Suomi-Amerikka Yhdistysten Suomi-USA-lehden sisällöstä.Puoliso ei oikein muistanut New Yorkin matkaansa muinoin,mutta hymyili muistuttaessani hänen kirjoittamastaan kolumnista mainitusta matkasta golfseuramme lehdessä.Hän lähti matkaan erään seuramme juuri tohtoriksi väitelleen jäsenen kanssa.Pojat tietysti tutustuivat Empire State Buildingiin Manhattanilla kunnon turistien lailla.Tohtori poti korkeanpaikan kammoa,jotta nautinto näkymistä oli jäänyt vähäiseksi.Puoliso ei tätä fobiaa pode ja oli nauttinut maisemista täysin rinnoin.Nyt hän sai mukanani palata Isoon Omenaan hetkeksi,eikä matkamme hullumpi ollutkaan.

Illalla aion katsella linnan juhlat.Vierasjoukko kuulemma muuttunut enemmän tavissuuntaan.Katsotaan ja paneudutaan asiaan,sen pukuloistoon ja kristallien kimallukseen,kun itsenäisyyttä juhlitaan.Oi maamme, Suomi, synnyinmaa...  HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ MEILLE KAIKILLE.

ELÄMÄNMUUTOS

On käynyt niin,että puolison ja minun elämä muuttuu.Totaalisesti.Kävin vakavia keskusteluja sairaalan hoitohenkilökunnan kanssa ja päädyin tulokseen,että puoliso jää sinne odottamaan pysyvää laitospaikkaa.Hänen piti tulla kotiin ainakin koeajalle,koska tahtoisin häntä hoitaa.Toisaalta myös todistaa itselleni kotihoidon mahdottomuuden näissä olosuhteissa.Mutta sairaalassa oli pudonnut pyörätuolista ja lyönyt takaraivonsa,jota nyt koristaa muutama ommel.Soittivat minulle myöhään illalla.Ei kotiin.Hänellä on jokailtaisia ja -öisiä aggressiivisia kohtauksia,joita en enää kotona pystyisi hallitsemaan.Hän kieltäytyy lääkityksestä,syömisestä ja hoitotoimenpiteistä.Kohtaukset menevät ohi.Hän on väsyneempi kuin ennen,pyörätuolissakaan ei jaksa istua pitempään.Sekavuustilat myös lisääntyneet.Minun melkein yhdeksän vuoden aikana itseopitut omaishoitajan taidot eivät enää riitä.Tunnen itseni äärettömän huonoksi ja velvollisuudentunnottomaksi vaimoksi,mutta potilaan kannalta tämä ratkaisu on paras.

Itken iltaisin itseni uneen vuoteessa,jonka toinen puoli tulee nyt olemaan aina tyhjä.Itken sairautta,joka vei minulta puolison,miehen,jonka kanssa olen vuosikymmenet elänyt ja asunut,kokenut ilot ja surut,myötä- ja vastamäet.Kun kerroin hänelle aikomukseni hänen olemisestaan jatkossakin laitoshoidossa,katsoi hän minua hämmästyneenä "kokonaanko"? Minun sisimpäni repesi riekaleiksi,tunsin avuttomuutta ja vihaa elämää kohtaan.Hoitaja,joka oli tukenani,silitti hiljaa käsivarttani antaen minulle voimaa,jota en kyennyt edes vastaanottamaan.Vastasin miehelleni "kokonaan". Hän ei sanonut enää mitään.

Puoliso on ollut sekavassa mielentilassa monena päivänä.Hän palaa opiskeluaikoihinsa Helsingin yliopistossa.Kysyy,joko on valmistunut.Kerron hänen olevan valtiotieteen maisterin ja kotona nuhjaantuneena laakeriseppele todistuskappaleena.Olenko töissä? Olet eläkkeellä,vastaan.Kerron hänen pankinjohtajakaudestaan ja muista työpaikoista vuosien varrella.Kerron kaikesta siitä,kun meillä oli elämää paljon edessäpäin,hyvä tulevaisuus,matkoistamme,Midistä ja Bitosta.Hän kuuntelee ja joskus väsyneillä kasvoilla karehtii vieno hymy.Vien hänet pois sairaalavuoteesta aikaan,jolloin kaikki oli vielä hyvin.Pidämme toisiamme kädestä,eikä hän näe kyyneleitä poskillani.

Eilen hän oli hiukan pirteämpi.Vein kahvihuoneeseen ja annoin kaksi pullanpalaa.Hän söi ja joi vaitonaisena.Tahtoi heti takaisin vuoteeseen,jonne hänet hellästi peittelin.Ajoin parran ja annoin tuomiani hedelmiä ja jäin istumaan hänen vuoteensa viereen.Pidin kädestä kiinni.Hän nukahti.Katselin hänen untaan ja tiesin rakastavani tuota miestä yhä.

PELOTTAA

Ensimmäisen adventtisunnuntain aamuna tätä kirjoitan enkä Hoosiannaa laula.Se on muiden tehtävä tänään.Joulua en ole vielä esille kaivanut.Tunteet ristiriitaisia.Puoliso sairaalasta huomenna kotiin.Parina päivänä on ollut taas aggressiivinen.Pettymykseni on suuri.Pelkoni samoin,miten pärjään.Viime yönä unissani lensin pitkästä aikaa.Selkeää pakoa jostain.Todellisuudesta,sanoisi vanha kunnon Freud.Ehkä näin ja uskonkin.

Italialaistunut ystäväni lähettää aina hyvissä ajoin joulukortin.Tuli jo runsas viikko sitten.Jos pääsemme Naisten joulumessuille ensi viikolla,ostan kortteja sieltä.Samoin leivonnaiset kotiin.Jotainhan on oltava,vaikka minimoitunakin.Tai ei se pakko ole,varsinkaan,jos tämän vuoden joulu ei entisten kaltainen edes ole.Pessimismiä? Juuri sitä.

Puolison huoneessa sairaalassa on kolme muuta miestä.Eräs heistä sattuu olemaan usein kahvihuoneessa samaan aikaa kuin me.Minä en juo,mutta kannan puolisolle kahvin ja pullan.Eilen pyysi   huonekaveri antamaan hänellekin.On pyörätuolissa yksijalkaisena ja kädet jonkun taudin runtelemat.Tietysti autoin.Tuleeko kahviin maitoa? Sokeria? Kuinka monta palaa? Mustana ja kolme palaa,sanoi. Panin lusikan kuppiin ja sekoitin. Mies pystyi juomaan itse. Viereeni kipitti yleensä ympyrää veivaava rouvahenkilö rollaattorinsa kanssa.Nykäisi hihasta ja pyysi pissatusapua.Siihen minusta ei ollut.Enkä ole aivan varma,jos rouvalla olisi ollut tarvettakaan.Hän kiertää pöytää lukemattomat kerrat törmäten ihmisiin ja huonekaluihin.Hoitaja hakee hänet pois.Hän tulee uudestaan.Tulee myös huoneisiin ja pyrkii toisten vuoteisiin.Sängynvaltaaja.Tämän kaltaisessa sairaalassa näkee yhtä ja toista.Sitä puolta elämästä,joka on usein julkisuudelta piilossa.Minä olen pelkuri,enkä tahtoisi sitä nähdä.

Tänään ehkä viimeisen kerran tällähaavaa sairaalaan.En hae puolisoa huomenna.Otan vastaan,kun kuljettaja tuo.Rukoilen,että kaikki alkaa mennä hyvin.

SÄÄN ARMOILLA

Sairaalaan meno eilen sujui taksissa hyvin.Vein puolison vaatteet maanantaita varten.Ratikat kulkivat miten mikin,pelasin siis varman päälle.Kotiin tulo taas ei onnistunut alkuunkaan.Yritin pyryssä ja tuulessa ratikkaa.Ihmisiä pysäkin täysi.Valotaulu kertoi nelosen tulevan lisäten koko ajan minuutteja.Osa odottajista lähti ja lopuksi minäkin.Etsiskelin tietysti tuloksetta vapaata taksia.Lumisade yltyi.

Kävelin Mannerheimintietä kaupungille päin kapeaa ihmisten tallaamaa polkua pitkin jalkakäytävällä tuulen käydessä luihin ja ytimiin asti.Ei ratikkaa,ei taksia.Töölön hallien luona sain bussin kiinni ajatellen,menee se minne tahansa,minä olen kyydissä säältä suojassa.Se meni Elielinaukiolle.Siitä kompuroin yhä vapaata pirssiautoa katseella etsien Stockmannin eteen.Nelonen tuli varttitunnin päästä ja minä siihen.Nordean pankin kohdalla Aleksilla ilmoitti kuljettaja ratikan kääntyvän Kauppatorille,koska Katajanokan mäessä Uspenskin katedraalin kohdalla oli rekka poikittain kiskojen päällä.Katselin toivottamana ulos pyryyn ja astuin muitten mukana ratikasta.

Kesäaikaan ei matka kotiin ole torilta pitkä.Olen sen lukemattomia kertoja taittanut pyörätuoliakin työntäen.Nyt se tuntui mahdottomalta.Tori lunta täynnä polviin asti ja jälleen kapea polku,jota pitkin nekin tarpoivat matkalaukkuineen,jotka mielivät Vikingin laivaan.Pakko oli lähteä liikkeelle.Aikaa olin kuluttanut jo yli tunnin verran Laaksosta Kauppatorille.Lumisadetta,tuulta,pimeää.Aloin palella,lumi tarrautunut takkiin ja baskeriin,silmät vuotivat vettä -vai olivatko kyyneliä? Näin kauempana Suomenlinnan lautan taistelevan aallokossa päästäkseen laituriin.Etenin polulla hitaasti,kulku oli raskasta.Teki mieli kellahtaa pehmeään hankeen ja jäädä odottamaan kesää.Hypotermiaankin menehtyminen tuntui mukavammalta kuin siinä pimeässä kahlaaminen kohti kotia,joka tuntui olevan valovuosien päässä jossain pimeyden keskellä.

Askel askeleelta etenin.Terminaalikin jäi lopulta taakseni.Kävelin kadulla,koska jalkakäytävillä ei ollut edes polkuja.Katu oli aurattu ja loput lumet tasoittanut lukemattomat autot.Kovin pitkästi ei eteensä nähnyt pyryn takia.Pelkäsin sitäkin,että mustassa takissani olen pimeydessä näkymätön ja saan auton puskurista kylkeeni.Katuvalojen valot häipyivät tuulen pyörittämään lumipöllyyn ulottumatta edes kadun pintaan asti.Autot väistivät minut kuitenkin  kaukaa saatuaan yksinäisen kulkijan valokiilaansa.Ymmärrystä oli.Kuljin kuin unessa,ajattelematta mitään ja olin lopen uupunut.

Yhtäkkiä olin naapurikadulla,josta kujaa pitkin pääsi kotipihalle.Loppu kahlaaminen sujui onnen tunteen kantamana ja avasin ulko-oven koodilla.Olin lämpimässä portaassa ja pian hissin kuljettamana kotona.Katsoin kelloa.Aikaa suttaantunut yli kaksi tuntia.Riisuin päällysvaatteet ja saappaat,kaaduin sängylle ja olin maailman tyytyväisin nainen.Olin nukahtanut,koska ilta oli jo pitkällä herättyäni.Katselin pyryä ikkunasta ja lähetin sinne jonnekin kiitoksen,että olin selviytynyt kotiin.

KAAOS

Kaaos,sanon minä.Siis ulkona ja säässä.Ratikat jumissa kiskoillaan,koti-ikkunoista ei näe ulos,lumi tarttunut kiinni ja räystäillä 30cm kerros tätä valkoista ainetta.Vein roskat ja kamppailin tuulen kanssa.Oli pakko lähteä kaupungille.Automaattitilauksena taksi,joka onneksi tuli.Senkään ikkunoista ei ulos ollut katsomista.Kaikkialla yhtä ja samaa valkoista,tuulen pöllyttämää lunta,kinoksia jopa kaduilla jalkakäytävistä puhumattakaan.Tavaratalossa asiakaskato.Jotkut ihmiset sukelsivat suojaan ovista.Joillakin oli sateensuoja turvana,josta tuskin sen suurempaa apua.Se ei ole vettä,mikä nyt päällemme sataa.

Menin apteekkiin ja Herkkuun.Taksia en saanut soittamalla.Linjat tukossa.Asiakaspalvelijat varattuja.Päätin mennä ratikalla kotiin.Kassit painoivat,eikä nelosta näkynyt.Vapaa taksi ajoi pysäkin ohi.Nappasin sen.Hyvä ratkaisu,sillä neloset seisoivat lumen vankeina pitkänä jonona ennen Mariankadulle ja Katajanokalle kääntymistä.Ristin käteni kiitokseksi oivalluksestani pysäyttää taksi.Purin ostokset ja nyt ihmettelen,millä konstilla pääsen sairaalaan ja aikanaan sieltä pois.Kiitos myös siitä sinne jonnekin,että pyysin lykkäystä puolison kotiin tulolle.Edes invataksin kuljettaja ei olisi saanut näissä lumimassoissa pyörätuolia lykityksi rapulle.Jos olisi päässyt edes ajamaankaan.

Tulee pakostakin mieleen lumimyräkät Washington D.C:ssä,joista ystäväni ovat kertoneet.Asuivat siellä monta vuotta ja joskus oli kaikki lumen takia seis.Koulut,kaupat,työpaikat suljettuina.Lunta pari metriä.Autoissa ei siihen keliin sopivia renkaita.Lumen raivauskalusto alkeellista.Sähköt poikki,elämä pysähtynyt.Niin että ei tämä nyt tänään ole aivan sitä luokkaa kuitenkaan,mutta läheltä liippaa.

Sairaalaan tahdon mennä ja sinne pääsen: ei kun eteenpäin,sanoi mummo lumessa.

LUNTA TULVILLAAN...

No niin,ratikalla ei pääse Skattalle eikä pois.Rekka seisoi jo mennessäni kaupungille presidentinlinnan kohdalla Mariankadulla kiskoilla,eikä liikenne sujunut takaisin tullessanikaan.Nelosia on nyt Kauppatorilla mistä valita,jos Munkkiniemeen päin aikoo.Ei auttanut muu kuin tilata taksi,vaikka nelosen kuljettaja ehdotti kävelemistä ottaessani selvää Aleksin pysäkillä,joko pääsee ajamaan.Kävelemistä? Tässä ilmassa kaikkien nyssyköitten kanssa? Jos olisin ollut ilman kasseja,olisin voinut reipastella,mutta en näin kuormitettuna.Ehkä rekka oli hyytynyt kolmen asteen pakkasessa.Tässä maassahan liikenne aina tuppaa takkuamaan tavalla tai toisella,kun lunta sataa.Taksinkuljettaja puolustautui,mutta minä puhuin monen vuosikymmenen ajokokemuksesta,että lumikelillä ei osata eikä oteta sääolosuhteita huomioon.Sitä painetaan kuin heinäkuussa ikään.Kuski kertoi nähneensä tänään "vain yhden peräänajon".No,olimme vasta aamussa.

Vähitellen alan valmistautua puolison kotiin tuloon.Ja sitten myös ryhdyn ottamaan esille joulua.Partsille joulukuusi ja mahdollisesti ikkunoihin valoja,oveen kranssi.Mieliala riippuu vähän,miten meillä kotielämä rupeaa suttaantumaan.Jos kaikki menee hyvin: tervetuloa Joulu!

Tutkin eräänä päivänä oikein astumalla ratikasta alas Stockmannin kohdalla matkalla sairaalaan,Stockan jouluikkunaa Keskuskadun ja Aleksin välissä.Se on monessa perheessä jouluun liittyvä seremonia mennä ikkunaa katselemaan.Joulumaailmaa pienoiskoossa,mekaanisia kättä heiluttavia tonttuja kaupunkimaisemassa,valoja,vaikka mitä,mikä lapsia kiinnostaa.Olin näkevinäni myös Stockmannia muistuttavan rakennuksen kaiken loisteen keskellä.Onhan tavaratalon juhlavuosi menossa. Siitä on 150 vuotta kun Stockmann tuli Helsinkiin.Ikkunan eteen Aleksin puolelle rakennetaan aina koroke pienimpiä varten.Niin nytkin.Siinä seistään silmät säihkyen kilpaa ikkunassa olevien valojen ja välkkeiden kanssa ihastuksestakin huudellen.Säveltäjä Erkki Melartin (1875-1937) on sanonut "vain lapset ja suuret sielut voivat iloita vähästä". Tosin tämä loistelias näyteikkuna ei todellakaan ole "vähän".

Nyt laittamaan puolisolle hedelmäsalaattia ja sitten sairaalaan.Kirjoittamisiin.

HUONOA KÄYTÖSTÄ

On varmistunut,että puoliso tulee kotiin ensi maanantaina.Olisivat lähettäneet jo perjantaina,mutta pyysin lykkäystä,johon lääkäri muittamutkitta suostui.Pääsen rauhassa täydentämään jääkaappia,imuroimaan ja orientoitumaan hänen kotona olemiseen.Saas nähdä,onko niin jaksavainen,että pääsemme Wanhaan Satamaan,jossa keskiviikkona alkavat taas Naisten joulumessut.

Kyllä taas ketutti ratikassa sairaalasta matkatessani kohti kotia. Vaunu täynnä ruotsinkielisiä koululaisia,jotka istua jököttivät poikittainkin tuoleissaan antamatta ajatustakaan vanhemmille henkilöille,jotka tarrautuivat tankoihin pysyäkseen huonojalkaisina pystyssä.Eikös vittu-sanalla ole vastinetta ruotsinkielessä,kun tämä sana tuli nuorilla aina suomeksi kovaäänisen keskustelun tiimmellyksessä? Erästä poikaa pyysin istumaan oikeinpäin,eikä sivuttain,että jalat eivät törrötä käytävällä tilaa viemässä.Poika oikaisi ja alkoi istua kuten ratikassa on tapana.Yksikään näistä nuorista ei antanut paikkaa edes silloin,kun erittäin huonosti liikkuva vanha nainen kiipesi vaunuun.Eräs vanhempi rouva nousi antaen paikkansa.Nämä nuoret olivat jo niin isoja teinejä,että olisi odottanut toisenlaista käytöstä,vaikka kotona vanhemmilla ei olisikaan ollut aikaa eikä luultavasti halua/osaamista jälkikasvunsa kasvattamiseen.

Muistuipa aikojen takaa mieleen eräs pikkutyttö,joka ratikassa nousi paikaltaan ja  kysyi kohteliaasti: haluaako setä (tai täti) istuutua,tässä on paikka.Minulle ja meille muille lapsille ja nuorille se oli aivan luontevaa käytöstä,emmekä ikinä sitä kyseenalaistaneet Se iskostui ja juurtui mieliimme ollen siellä edelleenkin.Joskus,kun on tiukka paikka,yhä nousen seisomaan ja luovutan paikkani henkilölle,joka sitä minua enemmän tarvitsee.Vaikka itsekin olen jo tässä täti-iässä,jolle voisi hyvin paikan antaa.On äärettömän murheellista yleinen piittaamattomuus kaikessa. Mennä ryskitään minä-itte-mentaliteetilla elämää eteen päin.Tee toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän.Tämä on unohdettu vanha ja kultainen neuvo.

Lunta.Sitä hiukan tuli,eikä se edes sulanut.Tuuli kylmää,niin että hyvinkin kolealta tuntui.Kaivoin kaapista pitkävartiset talvisaapaat,jotka somasti lämmittivät sääriäni viimalta.Kiedoin karvakaulurin tiukempaan ja alistuin talven tuloon.

KAUPPAHALLISSA

Eilen ilmoittivat sairaalassa,että puoliso mahdollisesti loppuviikolla kotiin.Aggressiiviset kohtaukset jatkuvat iltaisin ja nyt ihmettelen,selviydymmekö kunnialla kotona.No,yrittänyttä ei laiteta.Ostin eilen lisää hoitotarvikkeita sairaalasta tullessani.Nyt olen lähdössä kaupungille hedelmien hankintaan.Puoliso tahtoo tuoreita luumuja.Yleensä ne tämän vuodenajan Suomeen tuodut ovat isoja,kovia punaisia.Eivät ainakaan minusta hyviä.Ostan muutaman ja pilppuan muitten joukkoon.

Eilen kampaajalla.Otin oikein kiharoita.Ruikutin kampaajalle,etteikö voisi millään muuttaa kampaamaan ihmisiä minulle mukavamman matkan päähän.Ei suostunut,kun tykkää olla siellä missä on.Neljällä ratikalla edestakaisin on matka taitettava.No,hyödynnän mahdollista luppoaikaa Hakaniemen hallissa.Nyt huomasin siellä olevan ranskalaisen herkkupuodin.Kokonaisia tryffeleitä lasipurkissa ja muita herkuja kosolti.Kiersin koko puodin ja omistaja katseli toiveikkaasti.Vähän hävetti,kun olin ostamatta.Kaupanteko ei voi aina onnistua.Ehkä Kalliossa asuva entinen presidenttimme käy siellä ostoksilla.Hakaniemen halli on minusta asiallisempi ja parempikin kuin Vanha Kauppahalli.Se ei prameile tätä ranskalaista paitsi hienouksilla ja ruokakojuja enemmän kuin Kauppatorin laidan hallissa.Hakaniemen torikin "torimaisempi" Kauppatoria.Ei turistirihkamaa,ei turkiksia eikä neljän tuulen lakkeja,ei koruja eikä Finland-tekstein varustettuja T-paitoja.Tori on säilyttänyt oikean torin luonteen kuten Hakaniemen halli  hallin luonteen.

Hakaniemen tori avattiin käyttöönsä 1897.Aikaisemmin sen alla virtasi salmi vesineen,jota alettiin täyttää.Tori liittyy vahvasti työväen historiaan ja yhä sieltä lähtee liikkeelle monet mielenosoitusmarssit.Halli on nuorempaa perua.Se valmistui 1914 ollen silloin suuri ja mahtava,moderni ja Suomessa ennen näkemätön.Suuri se on vieläkin toisen kerroksen vaate- ym myymälöineen.Ehkä yhä useampi helsinkiläinen löytää Hakaniemeen tiensä,kun Vanhaa Kauppahallia aletaan kuulemani mukaan remontoida ensi vuoden puolella.Hietalahden halli taas on minulle pysynyt jokseenkin vieraana varsinkin sen jälkeen,kun kirpputori alkoi sitä sekä sen edessä olevaaa toria vallata.Nykyisin tässä 1906 avatussa hallissa myydään luomutuotteita ja taidetta.Onko torilla mitään kaupantekoa,sitä en tiedä.Muut pienemmät kaupungin kauppahallit ovat vähitelleen kadonneet muun liiketoiminnan tieltä.Jokaisella kaupungilla pitäisi olla -usein onkin- kauppahalleja ja toreja.Turistikohteina mitä mainioimpia.

Tämmöistä halli- ja toriasiaa tänään täältä Katajanokalta marraskuun viimeisellä viikolla.

EN OLE UUSAVUTON

Tein Helsingin Sanomien uusavuttomuustestin.Olen normaali ja arki sujuu! Ja nykyisin vielä paremmin,kun saan/täytyy tehdä kaikenlaista "epänaisellistakin" kotona. Harjoitus tekee mestarin.Puoliso on ollut enemmänkin henkisen puolen työntekijä,että lamppujen vaihtokin on alusta asti ollut minun kontollani.Mökillä teki kaikenlaista.Sai päähänsä,että me tarvitsemme maakellarin.Alkoi kaivaa isoa kuoppaa pihalle.Syvää.Luulin kaivoksi ensin.Mutta homma ei kesähelteellä oikein luonnistunut ja mökkikin myytiin kuoppineen päivineen.Kaivoa ei meillä ollut.Juomavesi isoon astiaan milloin mistäkin,lähteestä,kaupan hanasta,bensa-asemilta ja muu vesi järvestä.Hyvin toimeen tultiin.Koirat katselivat puolison kaivamista ja kumpikin alkoi myös kaivaa.Ei tullut yhtä syvää eikä isoa,mutta kivat oli kuopat. Koirakultien kuonot ja etutassut mullassa.Silmissä onnistumisen ilo.

Puoliso eilen rauhallisempi edellispäivää.Leikkasin sormien kynnet ja tänään vuorossa varpaat.Parran ajan,annan hedelmiä,hampaat pestään,vien päiväkahville,peittelen ja annan poskelle suukon ennen poislähtöä.Hoitajat informoivat.Arvellaan tässä menevän parisen viikkoa.Omanoloisia muita potilaita istuksimassa milloin missäkin.Huonomuistiset etsivät huonettaan.Hoitajat opastavat omaan vuoteeseen.Joku katselee päivähuoneen televisiota.Vanha mies mumisee itsekseen.Hymyttömiä kasvoja.Vuodet näkyvät töpöttävissä askeleissa.Rollaattoreita,pyörätuoleja.Hissikin osastolle vanha ja tutiseva umpihissi.Osastojen ovissa koodit.Joku näistä ihmisistä on ollut osastolla kauan,toiset pääsevät kotiin,jossa kotisairaanhoito hoitaa.Väliajat yksinoloa,jos ei ole toista ihmistä seurana.Useimmilla ei ole.Siitä on kauan,kun oli.Hengitän syvään päästyäni ulkoilmaan ja kiiruhdan neloseen. Matkalla mietin,mitä uusia hoitotarvikkeita on kotiin hankittava.

Katselin jo toistamiseen eilisillan Nunnia ja konnia-elokuvan. Whoopi Goldberg valloitti jälleen.Koko leffa täynnä hyväntuulisuutta ja komediaa,vaikka gangsterimaailmassa liikuttiinkin.Tai oikeammin sittenkin luostarimaailmassa,jonka jäykkyys katoaa kertaheitolla Deloris van Cartierin toimesta,kun nunnakuoroa entrataan.Tänään ehdottomasti tanssimista tähtien kanssa ja tämä ilta vie kaksi paria finaaliin.Luulen tietäväni ketkä kaksi.Pidän suuni kiinni.Kuitenkaan en löisi vetoa.

RUSKEA RATIKKA JA PRONSSISET SEPÄT

Tulin eräänä päivänä Meilahdesta omituisen vanhalla ruskean värisellä ratikalla kotiin.Olen sen joskus kaupungilla nähnyt ja nyt pääsin kyytiin.Kyljessä mainostettiin Katriina-kahvia.Niin olin huomaavinani.Ratikassa ei ollut nappuloita,joista painamalla ilmoitetaan kuljettajalle halusta poistua seuraavalla pysäkillä.Kuljettaja avaa ovet kaikilla pysäkeillä.Etsin seinältä lappua,jossa olisi lukenut: spotta ej på golvet. Sitä ei ollut.Eikä rahastajaa rahastamassa .Spora nitisi ja natisi kiskoilla,jarrut ärjyivät,vaunu nytkähteli eteen päin,joskus jopa aika vauhdikkaastikin.Tuntui hiukan kun olisin ajautunut ajassa taakse päin joitakin vuosikymmeniä ja kuvittelin papan (äidin isä) ratikkaa kuljettamassa.Kurkistin ohjaamoon.Pappa ei siellä ollut,vaan nuori mies.Eikä työpukukaan ollut likikään niin juhlallinen uniformu  kiiltävine nappirivistöineen kuin papalla.Koppalakki papan tapaan  ei liioin peittänyt kuljettajan runsasta hiuspehkoa.Moni muukin tässä ratikassa matkustava ensikertalainen vilkuili uteliaana ympärilleen minun laillani.Olin jo lähtöpysäkillä huomannut pettymyksekseni ratikassa olevan nykyaikaisesti kaksi lamppua edessä.Minun lapsuudessani sporissa oli vain yksi.Yksi olisi tähänkin vaunuvanhukseen kuulunut.

Tämä ruskea ratikka muistutti hiukan Kulosaaren ratikkaa,joka aloitti toimintansa 1900-luvun alkupuolella ja viimeinen raitiovaunu kolisi Kulosaaren sillan yli vuonna 1951.Tuli bussien vuoro ja sitten uusi silta 1957.Historiallinen Kulosaaren ruskea ratikka sai kokea uuden paluun raiteille,kun Kulosaaren Kotiseuturahaston Säätiö asian pani alulle.Mukaan tulivat Helsingin kaupunginmuseo ja Helsingin kaupungin liikennelaitos.Koneen säätiö otti myöhemmin rahoitukseen osaa.Ratikan kyljessä ei lukenut Katriina-kahvi,vaan sana oli Brändö,kuten ennenkin oli lukenut.Toukokuussa 2007 seisoi ruskea Kulosaaren ratikka valmiina Kauppatorilla.Ja siinä oli edessä yksi lamppu!

Kun nyt vajosin tämän suhteellisen nuoren kaupungin historiaan,jatkan teemaa.Tiedän Rautatieaseman lyhdynkantajien kantavan oikean ihmisen piirteitä.Kuvanveistotaiteilija Emil Wikström ikuisti graniittiin sääksmäkeläisen torppari Jalmari Lehtisen kasvot.Sitä taas en ollut tiennyt,että  kuvanveistäjä  Felix Nylyndin (1878-1940) Sepissä on ollut oikeat ihmismallit.Mestarisepän kasvot ovat kirjailija Arvid Mörnen (1876-1946).Moukarimies on piirteiltään itse Nylund nuorena ja se kolmas seppä on Nylundin ahkera apulainen kivenhakkaaja Aku Nuutinen.Vartalonsa ovat lainanneet pronssisille sepille poliisi Sundström ja muurari Paavo Koskinen. Sepät ovat olleet paikoillaan Mennerheimintien varrella Stockmannin vieressä vuodesta 1932.Eikä helmikuun jatkosodan 1944 pommisirpaleiden jälkiä Seppien jalustassa ole korjattu.Nekin kuuluvat Helsingin historiaan.                                                                                                                                                                                                                           

ILMASSA TOIVEIKKUUTTA

Yksi yksinäinen yö taas takana.Nukahtamispillerin avulla nukuin kuin tukki.Laaksossa eilen puolisoa tervehtimässä.Hän pääsikin suoraan Haartmanin päivystyksestä sinne.Laakson sairaalasta minulla on ollut hiukan huono kuva miehen edellisen siellä vuosia sitten olon takia,mutta tämä osasto vaikuttaa mukavalta ja henkilökunta otti mieheni hyvin vastaan.Keskustelin sekä hoitajan että  lääkärin kanssa.Vanhoja,vanhempia kuin minun mieheni,köpöttelee käytävällä.Muistisairaat eivät löydä huonettaan.Jokunen omainen istuu läheisensä sängyn laidalla.Hoitajat vaikuttavat myötäeläväisiltä,eikä ulospäin näy ammattiväsymystä.Osaston miljöö on kodinomainen ja lämminhenkinen.Antaa ystävällisellä ja pehmeällä tavalla meidän nähdä,kuinka me kaikki vanhenemme,muisti ehkä huononee,terveys katoaa ja me tarvitsemme yksinkertaisisssakin asioissa auttavaa kättä.

Lääkäri arveli jonkunlaisen sekavuustilan aiheuttaneen mieheni aggressiivisen käytöksen.Tämä kuulemma ei ole harvinaista aivoinfarktipotilailla.Minä taas panin kaiken verenkiertohäiriön tiliin.Nyt tuntui olevan kuitenkin ohi ja puoliso pitkälti entisenlaisensa.Söi halukkaasti viemiäni hedelmiä ja halusi tänään tuotavaksi lisää.Huone on neljälle hengelle ja kaikki miehiä.Ehkä hyväkin,että puoliso näkee muutakin kuin eristyshuoneen seiniä.Olen jälleen kaivanut pienen optimistisuuden mieleeni ja luotan lääkärin sanoihin,että hänet saadaan kuntoon ja kotiin.

No,minulla ei nyt ole tarkoituksena tehdä näistä blogeistani päivittäisiä sairaskertomuksia.Vaan aion reippaasti siirtyä muihin asioihin myös jokapäiväisessä elämässäni.Olin niin reipasta tyttöä ambulanssissa matkalla Haartmaniin puolison kanssa,että korjasin kuljettajaa,joka sanoi katujen mukulakivien aiheuttavan tärähtelyä kulussa.No,nehän eivät ole mitään mukulakiviä,vaan nupukiviä tietysti.Jo sana mukula pitäisi kertoa kiven muodon.Perunat ovat mukulan näköisiä.Mukula-aiheesta sain päähäni kertoa kuljettajalle Helsingin Kluuvinlahdesta,joka Espalle asti ulottui ja jonka entisissä  rantavesissä nyt ajettiin.Aleksanterinkadun kerroin olleen Suurkadun nimeltään ja Mannerheimintielläkin monta nimeä ennen nykyistä.Kerroin kuntaliitoksista 1940-luvulla,jolloin Haagastakin tuli osa Helsinkiä.Hän puolestaan sanoi tekevänsä minulle kysymyksen: kuinka monta katua ylittää Mannerheimintien? Totta kai vanha töölöläinen tämän tiesi.Niitä on yksi ainut ja se on Nordenskiöldinkatu.Muut vaihtavat nimeä Manskun toisella puolella.Ambulanssihenkilökunnan poistuessa Haartmanista kiitti kuljettaja minua "Helsingin historiapläjäyksestä,joka oli virkistävä".

YLI ÄYRÄITTEN

Pyykkikone tekee työtä ja minä olen jälleen yksin kotona.Eilen puolison palautuspäivänä sairaalassa hän oli heittäytynyt aggressiiviseksi.Hoitajat eivät saaneet puetuksi lähtövaatteisiin eikä ruokituksi.Minun auktoriteettini auttoi ja tulimme kotiin.Kaikki hyvin vaan ei kauaa.Jo heti illalla sama aggressiivisuus palasi ja ongelma oli valmis.Pissat vuoteeseen,ei pesua,ei lääkkeitä,mutta verbaalista väkivaltaa,huitomista,puremista ja lyömistä.Sain niin mojovan potkaisun selkään,että lensin vanhan merimiesarkun päälle.Nukuin yön sohvalla.Oikeammin valvoin ja lilluin itsesäälissä ja epävarmuudessa,pelossa ja avuttomuudessa.Aamu ei iltaa parempi.Soitin ambulanssin.En jäänyt puolison sairaalavuoteen viereen kuin hetkeksi.Keskustelin lääkärin ja hoitajien kanssa,taputin puolisoa varovasti poskelle ja lähdin kotiin.Olen suunnattoman väsynyt.

Ilmeisesti puoliso joutuu Laakson sairaalaan ainakin joksikin aikaa,kunnes tilanne rauhoittuu,syy käyttäytymiseen selvitetään ja sitten mietitään jatkoa.Jaksan hänen kanssaan kotona,jos hoitotoimenpiteet sujuvat.Kestän nimittelyt,kiroilut,huitomiset ja potkimiset.Nehän eivät ainakaan tähän asti ole olleet kuin ohimeneviä.Tosin usean kerran päivässä.Mutta jos en saa tehdyksi hoitotoimenpiteitä,en annetuksi lääkkeitä,pestyksi... silloin kotona olo tuntuu liian vaikealta.En yleensä ole usein kotioloistamme kertonut,mutta nyt tuntuu helpottavalta edes kirjoittaa.Ystäviäkään en ole paljoa asioillani vaivannut.Jokaisella on omat murheensa,elämänsä,menonsa ja kiireensä.Kysytään vointia ja jaksamista,mutta vastaukset jäävät kuuntelematta.Joskus saan pitkästikin kuunnella ystävien minulle tuntemattomien tuttavien  aivoinfarkteista, ja heidän sairaalassa oloistaaan.Näitä tarinoita en todellakaan kaipaa. Kaipaan ystävää,läheisyyttä,empaattisuutta ja lohtua.

No,en ole ainoa murheitten murjoma,en ainoa läheisensä sairauden kanssa kamppaileva.Näitä tarinoita on monet blogitkin täynnä.Kaikilla ei elämä ole helppoa.Mutta kun se osuu omalle kohdalle,on se ajatuksia niin täyttävää,että sympatiat muualle ja muille ovat sangen vähissä.En kiellä,ettenkö nyt juuri tuntisi suurta yksinäisyyttä ja huolta tulevasta.Kaipaan aikuisia lapsia,jotka eivät koskaan edes meille syntyneet.Kaipaan siksi,että voisin heidän kanssaan huoleni jakaa.Hoitaisimme puolisoa ja isää yhdessä toisillemme voimaa antaen.Näin ei ole kuitenkaan.Mutta kyllä tämä tästä.Tavalla tai toisella.Asioillahan on tapana järjestyä.Pitää olla optimistinen.

PUOLISO KOTIIN

Puolison sairaalassa olon aikana vuorokausirytmini on mennyt ihan vähän sekaisin.Menen hyvin varhain nukkumaan ja herään myös hyvin varhain.Kuten nytkin.Tänään pääsee puoliso kotiin.Ripuli ei ollut Clostridiumia vaan tavallista.Ja on ohi.Eilen vein vaatteet ja menen iltapäivällä hänet hakemaan.Toivon hoitajien panevan valmiiksi.Mukavaa kun olemme taas yhdessä kotona.Kyselivät osastolla jälleen jaksamistani.Totta maar jaksan.Ja haluan häntä hoitaa.Ei se nyt niin hankalaa ole,vaikka välillä niin ajattelen.Menee ohi.Saattaa tulla aika,kun en enää kykene tai tilanne muuttuu.Se on sitten sen ajan murhe.

Olen lueskellut puolisolle ääneen Laura Kolben vuonna 2007 ilmestynyttä Unelmien Helsinki-kirjaa.Siinä kadut ja korttelit kertovat,kuten kannessa lukee.Niin ne tekevätkin.Mikä minua ärsyttää,on painovirheet,joita vilisee sivuilla.Eikö kirjan käsikirjoituksia enää oikolueta? Muuten kirja on kiinnostava,varsinkin puolisolle,jonka muisti ei sairauden takia ole enää paras mahdollinen.Vaikka teoksen tarinat kaduista ja kortteleista on puitu moneenkin kertaan Helsingin historiaa käsittelevissä kirjoissa,teosta lukee mielellään.Mitä sanotaankaan kertauksesta opintojen äitinä? Johannes Forssin valokuvat niveltyvät tehokkaasti Kolben tekstiin.Eduskuntatalo on kuulemma hankala kuvattava massiivisuutensa ja sijaintinsa takia.Tänään ajan ratikassa jälleen sen ohi.Sen jälkeen toivon mukaan pitempi tauko matkailuun Katajanokka-Meilahti-Katajanokka.

Ostin valkoisen joulutähden.Vähitellen,vähitellen joulua.Puolen litran vanhassa maitokannussa on keittiön pöydällä valkoisia neilikoita.Kannun pohjassa Arabian leima kertoo kannun olevan 1940-luvulta.Mitään ylen vanhaa ei meillä olekaan,paitsi vanha merimiesarkku 1800-luvun alusta.Se on piripintaan täynnä valokuva-albumeja,omia ja perittyjä.Kuvia menneiltä ajoilta, menneistä ihmisistä ja tapahtumista.Odotan sitä klassista sadepäivää,että voisin syventyä albumien katselemiseen.Nyt vain kerran kaivoin esille C:tä varten vanhat luokkakuvamme.Seisomme Töölön Yhteiskoulun valmistavan koulun ensimmäisen vuoden luokkakuvassa opettajien sisäänkäynnin edessä portailla vakavina kuin hautajaisissa.Pojat takarivissä ja heidän takanaan opettaja Maija Korpipelto,joka yhteenlaskussa ei hyväksynyt ynnä-sanaa.Piti olla plus.Ja plussan me opimme.Tarja ja minä olemme eturivissä,C seuraavassa ja monet tutut kasvot ympärillämme.Osa meistä jo siirtynyt pois toisiin ulottuvuuksiin.Meistä tuli lääkäreitä,juristeja,insinöörejä,opettajia,äitejä ja isiä.Me muistamme vielä Maija Korpipellon opit ja eväät elämää varten.Me olimme seitsen-vuotiaita pyöreäsilmäisiä tyttöjä ja poikia.Ei,me olimme koululaisia! Tämä oli tärkeää.Saatuani ensimmäisen koululaiselle osoitetun postin,olin haljeta ylpeydestä.

MAANANTAISTA ALKAA UUSI VIIKKO

Luin puolisolle eilen sunnuntaina sairaalassa ääneen SK:sta Silja Lanas Cavadan kirjoituksen Ateneumissa olevista symbolisteista.En tiedä,jaksoiko hän seurata lukemistani Paul Gauguinista,Vincent van Goghista,Jacek Malczewskista,Claude Monet´ista ym. Ehkä ääneni tyynnytti hänen rauhattomuuttaan.Ei ollut sallinut veren sokerin mittaamista eikä juuri muitakaan toimenpiteitä.Mutta ruokahalu on hyvä.Eristyshuoneessa piipahti hoitajia,jotka tunnen aikaisemmalta puolison siellä oloajalta ja pahoittelin heidän saaneen taas murheenkryynin hoitoonsa.Puoliso tahtoi kotiin ja minun tuli paha olla,kun olin jälleen hänet sairaalaan järjestänyt.Ei hän ymmärtänyt,miksi ripuli estää kotiin lähdön.No,ehkä tänään on kaikki paremmin.

Kaupungilla mennen tullen ilmiselvästi jo ihmisiä jouluostoksilla.Alkaa olla se aika vuodesta,kun ei olla köyhiä eikä kipeitä.Kuinka paljon ostetaankaan turhia tavaroita sekä itselle että muille.Minä sortunut monesti siihen samaan.Olen pyöritellyt paikasta toiseen esineitä,joita en oikeasti ole edes tarvinnut ja sitten en tiedä,mihin panen esille tai tulenko ikinä tuotakaan vempelettä käyttämään.Ja vanha kansa vielä sanonut,että lahjaa ei saa antaa pois.Itseostetuista olen päässyt helposti eroon joko kylmästi hävittämällä tai kirpputorimyynnillä.

Joukostamme jo poistuneella kummitädilläni oli tapana antaa kodistaan jotain pientä siellä käydessäni.Kerran hän ojensi minulle punaisen puisen koristekauhan,jonka oli joskus joltain matkaltaan ostanut. Se oli vuosia vailla paikkaa.Siirtelin sinne ja tänne,välillä laatikossa piilossa ja taas esillä.Kauhalle oli vaikeaa löytää arvoisensa sija.Helpompaa oli Onni Mansneruksen (1906-1980) taulun kanssa,jonka sain kummiltani syntymäpäivälahjaksi.Se on edelleen seinälläni muun grafiikan joukossa. Lapsena katselin Mansneruksen kuvitusta Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut-kirjassa sekä Päivikin sadussa.Molemmat kirjat kuuluivat mielilukemisiini ja kuluivat ahkerassa käytössä.Eikä pikkutytön mieleen pulpahtanut aavistustakaan,että joskus omalla seinälläni on Mansneruksen grafiikkaa.Ei tosin mitään mestaritonttumaista.

Nostin pankista rahaa,kuten aina.Kannatan käteistä,eikä minulla pankkikortteja olekaan.Kassaneiti tahtoi monet todisteet henkilöllisyydestäni,jota hiukan ihmettelin.Lopulta uskottuaan minun olevan minä, kerroin poislähtiessäni varautuvani kyber-sodan varalle.En tiedä,uskoiko.

JÄLLEEN SAIRAALASSA

Olen kehunut puolison ripulin olevan historiaa.Ei sitten ole.Joko se on sitä samaa Clostridiumia tai tavallisempaa.Oli nyt mitä oli,soitin ambulanssin ja taas mentiin.Istuin kuusi tuntia päivystyksen eristyshuoneessa puolison kanssa välillä tuolilla torkkuen ja välillä valveilla ollen.Puoliso oli ollut syömättä sitten aamukahvin ja puhdistauduttuani eristyshuoneen tapaan menin kysymään,josko puolisolle olisi mahdollista saada jotain syötävää.Hänelle tuotiin kokonainen ateria! Ihanalta tuoksuvaa kalakeittoa,ruisleipäviipale ja mansikkakiisseliä.Syötin.Ja hän söi aivan kaiken.Minulla kurni vatsa ja katselin kaihoten ateriaa,joka hävisi lusikka lusikalta miehen suuhun.Syötyään puoliso nukahti ja minä aloin odotella lääkärin piipahtamista.Tuli ja sanoi heti käteltyään meidän tavanneen ennenkin.En muistanut ennenkuin vasta kotona.Illalla myöhään polilta soitettiin ja kerottiin puolison siirtymisestä osastolle.Jälleen Katajanokka-Meilahti-Katajanokka.Kuinka kauan,se selvinnee joidenkin tutkimusten jälkeen,että ollaanko taas tekemisessä tämän viheliäisen Clostridiumin kanssa vai tavallisemman ripulin.Clostridium voi kuulemma uusiutua.

Toisen kerroksen M-L on julistanut meidän seinänaapuriamme vastaan sodan.Seinänaapuri on englantilainen,joka ei muutettuaan tähän maahan tiennyt suomalaisista tavoista eikä siitä,että musiikkia ei saa soittaa raikuvasti öiseen aikaan.Kerroin kerran hänelle tavoistamme ja että ne ovat taatusti samat kuin hänen kotisaarellaan.Hän ei siitä pitänyt,mutta volyymit pienenivät.Ehkä hän on soittokoneensa siirtänyt toiseen paikkaan,sillä nyt se häiritsee alapuolella asuvaa M-L:ää. M-L on kiltti,arka ja hyvä ihminen,jonka olemus kaikenaikaa pyytää anteeksi olemassaoloaan.Nyt hänen yöunensa ovat niin paljon häiriintyneet,että on rohkaistunut puhuttelemaan englantilaista.Kertoi minulle myöhemmin,että oli sanonut tässä talossa olevan tapana kutsua poliisit,jos asia niin vaatii.Tämä on totta.No,M-L ei näin pitkälle ole mennyt,vaan käy soittamassa britin ovikelloa,joka ei enää avaa,mutta säätää soittopelinsä äänen hiljaisemmaksi.

Talossa on monta kimppa-asuntoa.Niiden asukkaat viittaavat kintaalla järjestyssäännöille,naapurien huomioon ottamisille ja yörauhalle.Heidän kanssaan on syntynyt konflikteja.Tässä portaassa ollaan jo niin pitkällä,että taloyhtiöltä lähtenyt varoitus monien huomautusten jälkeen erääseen asuntoon.Toista vuotta viikonloppuisin bailattu 20-30 ihmisen voimalla,musiikki pauhaa,huudetaan,melskataan vielä kahden aikaan yöllä.Kaksi kertaa siellä ovat poliisit käyneet.Nekin tuloksetta.Parvekkeen lasi on kertaalleen rikottu.Kun asunto käy liian ahtaaksi,osa istuksii rappukäytävässä viinan kyllästämänä meluavana joukkona.Auttaako yörauhan palautumista edes varoitus,jää nähtäväksi.Luulen kuitenkin taloyhtiön vetävän loppujen lopuksi pitemmän korren tässä taistelussa.Silloin häiriköiden käy kalpaten.

"ARMAS JOULU JO KUTSUU MEITÄ..."

Marraskuun idus ohitettu.Joulu lähestyy.Sen huomasin eilen Stockmannin Argoshallissa.Kaikki se ihana tarpeellinen joulukrääsä,jota ilman emme tule toimeen,esillä.Hypistelin kaikkea ihanuutta monen muun lailla ja ostin tuuraajalle joululahjan.Hän sen ansaitsee.Yli vuoden on meillä käynyt ollen yksi parhaista,ellei paras, vuosien aikana,jolloin minulle tuuraaja on suotu.Näytin lahjan heti kotiin tultuani,sillä jos se ei olisi ollut mieluinen,olisin ehtinyt vielä vaihtaa seuraavaan kertaan mennessä.Kelpasi ja oli mieluinen.Kotona hänellä  on samaa sarjaa viestittämässä joulun tuntua.Olen aina itse pitänyt lumisadepalloista,joissa ravistamalla leijuvat pienen pienet lumihiutaleet peittäen milloin mitäkin jouluista tai ei-jouluista.Kerran annoin Rovaniemelle muuttavalle tuuraajalle pallon,jossa Helsingin tuomiokirkon ylle satoi lunta.Nyt pallossa kuvun alla on perhe laulamassa ja alapuolella kauniin jouluisen  koristelun peittämänä soittorasia.Ei suomalainen.Nämä erilaiset kuvaelmat  aina jouluseimestä lähtien ovat Suomeenkin rantautuneet.Itselläni ei ole. Mutta havittelen jonkunlaista lumisadepalloa.Ehkä jonain päivänä ostan.Ehkä tänä vuonna,ehkä joskus.

Vietin eilen siis mukavat tunnit kaupungilla.Kaikkea en ehtinyt.Onneksi päivät eivät tähän lopu.Päivä päivältä kuitenkin ruuhka kaupungilla lisääntyy ja tämä onkin joulunajan epämiellyttäviä asioita. Kärsivällisyyteni ei ole parasta lajia ja jo kassajonoissa seisoskeleminen saa suuni mutruun.Se mikä entisestään lisää jonotusaikaa,ovat ne,usein vanhemmat naiset,jotka kaatavat kolikkokukkaronsa sisällön kassaneidin eteen ja hymyssä suin sanovat tahtovansa päästä "pienistä" eroon.Siinä sitten kassa viisi- ja kymmensenttisiä laskeskelee yrittäen epätoivon vimmalla etsiä arvoltaan hitusen suurempia kolikoita.Jono seisoo.Moni alkaa haikailla toisen kassajonon perään ja me siirrymme muille kassoille.Mutta kolikkorouva saa kukkaronsa kevyemmäksi ja hänellä on hyvä mieli.

H lähetti tekstiviestin Alanyasta.On kuulemma niin helteistä että oli menossa rannalle.No,ei meilläkään Helsingissä pakkanen pane.Vielä.Postitin Italiaan kirjeen ja hehkutin samaa asiaa,että lämmintä piisaa marraskuussa.Niin on ollut muuten viime vuonna myös.Jotkut pensaat olivat yltyneet puristamaan uutta kukkaa.Luonto puijaa.

SMOKING JACKET

Lueskelin tässä taas vanhempia kysymyksiä ja vastauksia netistä.Oli oikein pitkä keskustelu siitä,mikä ero on aamutakilla ja kylpytakilla.Minä olen tästä asiasta vallan blogiinkin kirjoittanut.Homma alkoi siitä,kun erään suuren tavaratalon myyjätärkään ei tätä eroa tiennyt.Nyt kysyttiin aivan vakavissa,mikä niillä on sitten erona? Onko todellakin niin,että ihan oikeasti ei tiedetä? Olen kertaalleen kertonut tämän eron,jotta jätän tähän.Ne kysymykset ja vastaukset olivat hupaisia,mutta eivät ehkä niin valaisevia kuin olisin toivonut.Jäi takuulla monelle ratkaisemattomaksi arvoitukseksi,mikä se ero sitten on.Panen tämän asian tässä ja nyt siihen boksiin,missä on muitakin arvoituksia,enkä enää aamutakista ja kylpytakista kirjoita.

Jos vielä tähän takkikeskusteluun lisäisin semmoisenkin takin kuin tupakkatakki,smoking jacket,taitaisi mennä käsittämättömäksi.Minun isälläni oli tupakkatakki.Tummanpunainen.Yleensä takin materiaalina oli paksu sametti.Hihankäänteet ylen koristeellisia,samoin napit.Takki rantautui Krimin sodan aikana pitemmälle Eurooppaan ja oli vielä suurta muotia melkein 1950-luvulle asti.Muuten: Hercule Poirot käyttää tupakkatakkia.Takin tarkoituksena alunalkaen oli imeä tupakansavu itseensä.Tupakkatakkia käytettiin päivälliselläkin ja sitten vetäydyttiin aterian jälkeen vaikka kirjastoon nauttimaan kuka mistäkin sauhuttelusta.

Sama tarkoitus oli smoking cap´illa.Hiukset pysyivät savulta suojassa.Sekin usein sametista pieni pyöreä pillerimäinen kapistus,johon kuului nauhan päässä suurehko tupsu.Tämmöisen ostimme isälleni kerran.Voi,kuinka hän olikin tyylikäs tupakkatakissaan ja tupakkahatussaan.Puuttui vain piippu,savuke tai peräti sikari.Mutta kun mies ei polttanut.

Äitini sen sijaan kyllä.Hän käytti pitkää imuketta ja väitti,ettei vedä keuhkoihin asti.Meille ei koskaan selvinnyt,vetikö.Sieraimista ei näyttänyt savua tulevan.Sitten vuosia poltettuaan,hän kerran ilmoitti lopettavansa.Emme uskoneet.Mutta niin vain kävi,hän lopetti ja siinä paikassa.Sen koommin emme nähneet  imukettakaan missään.Eikä sen kohtalo minulle myöhemminkään selvinnyt.

ISÄÄ MUISTELLESSA

Herätessäni tänään ajattelin isääni.Onhan isänpäivä ja silloin isiä ajatellaan.Minun isäni on jo poissa.Ollut jo 20 vuotta.Kaipaan häntä yhä.Oli mukava mies.No,ei nyt ihan aina.Kaiken aikaa mukavaa ei luultavasti olekaan.Meillä kaikilla on huonot aikamme ja se on luonnollista.Mutta noin yleisesti ottaen isäni oli kuin olikin mukava mies.Minä olin isän tyttö.Pikkutyttönä ollessani hän huolehti,että minulla oli kivaa.Ei ollut sisaruksia,joiden kanssa leikkiä.Isä leikki.Hän oli myös mainio kertoja.Sepitti satuja ja myöhemmin mielellään tarinoi varsinkin Helsingin historiasta.Sillä lailla kiinnostukseni heräsi tämän kaupungin menneisyyteen.Lapset pitivät isästäni.Meillä oli lastenkutsuja ja vanhempani toimivat ylimpinä järjestäjinä,että me viihdyimme.Eläimet pitivät myös isästäni.Joskus mietin,mistä se voi johtua Korkeasaaressakin.Vieraillessamme Pohjanmaalla vanhempieni ystävien maalaistaloissa navettakissatkin,nuo puolivillit olennot,kerääntyivät isän luo.Isä oli kaikinpuolin ulospäin suuntautunut ihminen,puheiden pitäjä juhlissa,shakkimestari ja ennen kaikkea minun isäni. Positiivinen elämää rakastanut isäni.

Moneen yöhön ei minun ole tarvinnut nousta huoltotöihin.Meillä on rauhallisempaa.Jopa puolison jalkojen lihaksia vahvistavat jumppaliikkeet ovat sujuneet seesteisissä merkeissä.Minulla on kotiläksynä voimisteluttaa  jalkoja tarkkojen ohjeitten mukaan,jotka fysioterapeutti on paperille pannut.Hän on tehokas ja taitava,vaativa ja periksi antamaton.Puoliso kyllä tottelee,vaikka pientä mutinaa on lihasten joutuessa liikkeisiin,joihin eivät ole pitkiin aikoihin joutuneet.Terapeutti uskoo,että me saamme miehestä vielä kotona rollaattorin kanssa kävelevän ,kahden porrasaskelman astujan. Ja me pääsemme taas ulos ilman avittajaa.

Joskus minulle putkahtaa mieleen pikkuserkkuni Kalevi,edesmennyt hänkin.Kalevi nimittäin silloin,kun me olimme kaikki voimissamme ja terveitä,sanoi minulle kerran "sä joudut vielä työntämään häntä pyörätuolissa".Minua nauratti ja ihmetytti.Puoliso pelasi golfia pikkuserkkuni kanssa,meillä oli kaikki hyvin.Ei  viittausta pyörätuoliin päinkään.Niin kävi kuitenkin monien vuosien kuluttua.Kaleviakaan ei ollut enää.Miten kummassa pikkuserkkuni tiesi? Tämä askarruttaa mieltäni joskus.Kun hän ei ollut mikään selvännäkijäkään tai etiäisten asiantuntija.Ihan tavallinen kaveri,minun ystäväni.

EINO LEINON KAIMA

Uudet äänikirjat tulivat.Aloin heti illalla vuoteessa ahnaasti kuunnella Eino Leinon Kirjailijoiden Helsinkiä.Tämä Eino Leino ei ole SE Eino Leino,vaan se,joka elää ja vaikuttaa yhä keskuudessamme sekä kirjailijana että toimittajana.Otti ja syntyi vuonna 1946.Kirjailijoiden Helsinki tarinoi tutuista paikoista,kirjallisuutemme miehistä ja naisista,jotka ovat pitemmän tai lyhyemmän ajan Helsingissä eläneet ja asuneet.Kirja on samalla katsaus Helsingin menneisyyteen kuin myös kirjailijoiden julkiseen sekä yksityiseen elämään eri kaupunginosissa,mihin kulloinkin olivat kotinsa perustaneet.Tuttuja tarinoita meille itsekullekin kuin myös vähemmän tuttuja sekä ennen kuulumattomiakin.Kirja viehättää.Odotan taas iltaa.

Opetushallitus harkitsee numero seitsemän viivan palauttamista.Määrätään nyt miten tahansa,minä sen viivan seiskaani vedän.Olen aina vetänyt.Se opetettiin koulussa.Nyt pähkäillään,kun vaalikopissa ei viivaa pannakaan ja seiska näyttää ykköseltä,kun viivattoman numeron piirtäminen ei olekaan hallinnassa.Me olemme Suomessa ja meillä on monia muitakin muusta Euroopasta ja maailmasta poikeavia asioita.Miksi tehdä siis seiskasta meille vaikean ymmärtää? Minä kannatan ehdottomasti viivaa!

Ostin eilen flamingokimpun.Kuitissa lukee anthuriumnippu,mutta kukalla on muitakin nimiä,esimerkiksi Boy Flower,johon syy pian selviää kukkaa katsellessa.Kasvi on kaunis,elegantti suorastaan,ylälehtien väriskaala on moninainen.Ylälehti suojaa kasvin puikelokukintoa.Flamingoa saa myös purkissa kasvavana,mutta tuntien mitättömän ja ylen huonon viherpeukaloni toiminnot,tyydyn leikkokukkiin.Amarylliksen kohdalla olen jotakuinkin onnistunut ja niin,sainhan orkideanikin jopa toistamiseen kukkimaan.Taisi olla pelkkää onnea ja sattumaa.Uudemman kukkimisen jälkeen alkoi orkidea osoittaa väsymyksen merkkejä ja viestitti sillä lailla haluavansa poistua taloudestani.Kiedoin sen hellästi paperipussiin ja laskin asiaan kuuluvalla vakavuudella biojäteastiaan roskiksessa.Sen matkan päätä en oikein tiedä,mutta toivoin sen vielä viimeisillä voimillaan ruokkivan pientä maan matosta ennen mullaksi muuttumistaan.

Tänään vain leppoistellaan kotona.Eikä muuta voikaan,sillä en tohdi/saa invataksin kuljettajaa pyytää yksinomaan avittamaan kahden porrasaskelman kanssa,että pääsisimme rantaraitille.Jos ei puolison jalat ala kohtapuoliin kantaa,ehtii lumi maahan ja rantaraitilla lykkiminen jää haaveeksi.Kaupunki antaa lumen laskeutua ja ainoastaan ihmisten tallaamat polut hangessa kertovat joidenkin siellä kulkeneen.Saamme kaupungille ajaessamme katsella jään kattamaa merta,jossa laivaväylä rikkoo  pinnan antaen vapaan kulun ulos maailmaan meneville aluksille.Tai jos lunta ja jäätä ei tulekaan! Höpöhöpö,totta kai tulee.On tullut ennenkin ennemmin tai myöhemmin.Ilman lämpenemisestä huolimatta,talvi tulee kaikkine pakkasineen ja lumisateineen.Selvä kuin pläkki.

KOLMAS KERTA TODEN SANOO

Kolmas kerta tänään,kun yritän saada jonkunlaista tekstiä.Eilen en ehtinyt.Lähdimme kaupungille,kun lähihaavapesijähoitaja siirsi tulemisensa täksi päiväksi.En oikein pidä näistä muutoksista,kun meilläkin on suunnitelmia.Olen kuitenkin hyvä organisoimaan tilalle jotain,enkä rutise.Tänään aamulla tuli kaksi hoitajaa,haavasellainen ja hoitajaopiskelija.Haavapainauma todettiin parempikuntoiseksi kuin aiemmin,puoliso pestiin ja sitten keskustelimme e-resepteistä ja mitenkä ne auttavat ihmiskuntaa.Minä olen aina tykännyt pitää käsissä paperia ja nyt sitten apteekki säilyttää sähköisesti lääkemääräykset.Ei tarvitse huolehtia kuin ostamisesta.

Ihmiset kuulemma hukkaavat reseptejä,ovat matkailemeassa kaukana ja lääkettä pitäisi saada,mutta ei ole reseptiä matkassa.Ei kun vaikka Utsjoen apteekkiin ja siellä näpelöivät tietokonetta ja pian on lääke tiskillä.Ja kun kaikki on tallennettu sähköisesti,niin pidetään siitäkin huolta,että tarkistetaan välillä,missä lääkkeitten kanssa mennään ja lääkärikin on kuulemma halukas joskus potilaan tapaamaan.No,en minä hurrannut tälle uudistukselle kuin en itsepalvelukassoillekaan,enkä aikoinani sille,että bensa-asemilla ei ollut muuta kuin pullanmyyjiä ja itse piti täyttää auton bensatankki.Sain kuitenkin suostumuspapereita,jos sittenkin... Aikaahan tässä on parisen vuotta ennen kuin laki määrää,että tahtoi tai ei,kansa siirtyy sähköisiin resepteihin.Minä märehdin asiaa ainakin vähän aikaa.

Tänään tuli myös fysioterapeutti.Me ehdimme syödä näiden kahden tapahtuman välissä ja vähän sulatellakin.Kehuin terapeutin työskentelyä,enkä syyttä.Taitava,tarpeeksi vaativa ja muutenkin miellyttävä.Kotiläksynä olen aamuisin teettänyt puolisolla ohjeitten mukaan liikkeitä.Enkä ole varma,kumpi meistä on väsyneempi,sillä puolison kanssa ei tämmöinen ole helppoa.Ensi viikolla terapeutti taas tulee ja tulee myös tuuraaja.Livahdan kaupungille.

Tilasin uusia äänikirjoja Celiasta.Eino Leinon Kirjailijoiden Helsinki.Sitä odotan jännityksellä.Prahasta meillä onkin jo kirjailijoiden sitä kaupunkia.On niitä muitakin,Lontoo,Berliini,Rooma,Pariisi,Budapest... Lontoo, Rooma ja Pariisi kiinnostavat.Joissakin kaupungissa olen kirjailijoiden jalanjäljissä kulkenut.Prahassa Saarikosken ja Kafkan jäljissä. Lontoossa ja Pariisissa  tietämättäni samoilla kujilla ja toreilla kuin joku kirjailija.Panu Rajalan Hirmuinen humoristi on myös tulossa sekä muutama  matkakirja maailmalta.Kyllä taas kelpaa nukkumaan mennessä.Tässä kohdin sanonkin hyvää yötä.

VANHA KUNNON LIZ

Ystäväni C on armoton Elizabeth Taylorin ihailija.Hän keräsi tähdestä kuvia,jotka ovat tallella vieläkin.Näki kaikki Taylorin leffat.On lukenut staran elämäkertoja.Eilen tuli Jimiltä henkilökuva Taylorista.Tiedän C:n katselevan vain ykköstä,kakkosta ja kolmosta televisiosta ja niinpä soitin ja pyysin avaamaan Jimin kohdalta.Lopulta se onnistui ja C syventyi Taylorin lapsuuteen ja nuoruuteen.Jatkoa seuraa joskus myöhemmin.Ken mielii,voi mennä katsomaan Elizabeth Tayloria Tampereen Työväen Teatteriin.Kahtakin.Ensin on Maria Lund nuorempana ja Sinikka Sokka vanhempana.

Minäkin olen kerännyt filkkarien kuvia.Eivät taida enää olla tallella,enkä ketään kohtaan tuntenut syvää intohimoa,vaikka mieleisiä olikin.James Dean ei niihin jostain syytä kuulunut.Noihin aikoihin piti olla valistunut ja tietoinen elokuvatähtien suhteen ja leffatkin me valitsimme näyttelijöiden mukaan.Viis aiheesta ja siitä,oliko elokuva arvosteltu hyväksi.Lännen elokuvissa piti olla John Wayne ja rakkauselokuvissa Elizabeth Taylor.Vesiaiheisissa oli aina Esther Williams.Emmekä yhtään ihmetelleet,mitenkä hänellä pysyi kampaus,vaikka oli juuri sukeltanut syvälle.

Olin illalla visiitissä.Oli asiaa viidenteen kerrokseen ja minut kutsuttiin sisälle.Kodikkaasti keittiöön asti.Asia,miksi menin,tuppasi jäämään sivuseikaksi isännän kertoessa värikkäästi muusta.Aikaa kului ja tulin levottomaksi puolison jäätyä yksin.Sitten tuli asiani vuoro ja sen selvitettyäni juoksin alas ja kotiin.Kaikki hyvin.Puoliso tuskin oli edes huomannut poissaoloani.

Harvoin muuten suomalainen kutsuu puolittain ventovieraan naapurinsa sisälle.Ovi saatetaan avata muutaman tuuman verran ja avaaja mahduttaa raosta päänsä.Sitten on niitä,jotka avaavat enemmän,niin että avaaja näkyy kokonaan.Minä kuulun heihin.Ja kutsun aivan varmasti sisälle,jos hituistakaan naapuria tunnen.Enkä selittele,miksi sohvatyynyt ja torkkupeitto sohvalla ovat sikinsokin tai pölyjä pöydillä voi-täällä-on-niin-sekaista-tyylillä.Meillä onkin aika moni naapuri käynyt istuksimassa.Joskus on suorastaan hoopoa selvitellä asioita rappukäytävässä ovella.On miellyttävämpää istua mukavasti tuolissa.Ja keittiö on ihan hyvä paikka,usein kodin lämminhenkinen sydän .Ja tässä eilisessä keittiössä oli vielä pehmeä sohva! Muistaakseni elämäni toinen keittiösohva.Se toinen on ystävälläni S:llä Tampereella,semmoinen vanha pinnasohva.Minun keittiöni on ilman sohvaa.Aika koruttoman yksinkertainen keittiö  perinteisine huonekaluineen,pöytä ja tuolit,muutama irtokaappi ja sitten ne seinillä olevat kaapistot ja työtasot matalammalla.Kun H tulee kylään,hän haluaa olla kanssani keittiössä valmistaessani meille ateriaa.Istuu pöydän ääressä viinilasi edessään ja juttelee.

Tänään on kipaistava postilaatikolle.Puolison yksinolo jäänee kuitenkin lyhyemmäksi kuin minun eilinen naapurin keittiössä istumiseni aika.

JOULU MIELESSÄ

On sunnuntai ja harmaus peittää sateen tuntuisen tienoon.Mietin tässä,että joulu tekee tuloaan.Kauppaliikkeet alkaneet koristautua krimskramsuihin,kaikkeen kultaan ja kimallukseen.Taitaa tästä päivästä olla 50 päivää jouluun.Tai niillä main.Aina vaan aikaisemmin aloitetaan,että kun Joulupukki alkaa Korvatunturilta lahjarundinsa,alan minä olla jo kyllästynyt joulutouhuun.Tapaninpäivänä riisuskelen kotia jouluhelyistä,jos niitä framille olen yleensä laittanutkaan.Yleensä olen,vaikka olen päättänyt,että jätän tekemättä.Kiipeän kuitenkin jossain välissä tikkaille ja otan kaapin ylähyllyiltä laatikot,joissa kyljessä lukee JOULU.Avaan ja loihdin kotiin asianmukaista tunnelmaa.Sytytän illoin parvekkeen kuusen.Kivan näköinenhän se on,eikä muilla tässä talossa moista olekaan.Joillakin muita jouluvaloja,monivärisiä ja välkkyviä.Pation haltijat panevat valot kiertämään pensasaitaansa.Oksat puhkeavat sähköiseen kukkaan.Mukavaa on roskia iltasella viedä ja nähdä talon pukeutuneen juhlatamineisiin.Kuin tanssiaisiin lähdössä.

Valtakunnallinen omaishoitajaviikko on 25.11.-1.12.2012.Olisi ohjelmaa ja vallan tanssitkin. Viikko alkaa toki vakavammin omaishoitajien kirkkopyhänä Temppeliaukion kirkossa.Kirkkokahvit ja kaikki.Kyllä meidän nyt kelpaa,kun ihan valtakunnallisestikin ajatellaan.Joulukuun ensimmäisenä olisi retki Ateneumiin, 52 sielua- Symbolismin hengessä.Symbolistisia maisemamaalauksia 52 taiteilijalta,joukossa niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin taiteilijoita Akseli Gallen-Kallelasta Paul Gauguiniin ja Claude Monetiin.No,sinne voi mennä muulloinkin.Näyttely avautuu 16.11 ja päättyy 17.2.ensi vuonna.Jospa minulla olisi parempi tuuri kuin Helene Schjferbeckin näyttelyn kanssa.

Ystäväni H pääsi eilen perille Alanyaan.Soitin illalla ja siellä istuskeli leppeässä kesäillassa ulkoilmakahvilassa nauttimassa ystävänsä kanssa iltapalaa.Lento oli ollut kuopaton ja vuokrattu asunto passeli.Ei kun nauttimaan! Istanbul on minulle ollut houkutin ihan pienestä pitäen.Silloin ei näitä Alanyan kaltaisia turistipaikkoja ollutkaan.Ei Turkki ollut mikään turistikohde,vaikka Mika Waltari oli siellä käynytkin.Nykyisin on toisin.Me teemme matkoja melkein jokaiseen maailman kolkkaan,katselemme maisemia televisioruuduista,luemme matkakirjoja.Kartalla ei ole enää valkoisia läiskiä kuten minun lapsuudessani.Voimme itse tarttua liaaneihin Afrikassa ja leikkiä vaikka Tarzania.Mutta tuohon viidakon täyttämään huutoon ei äänihuulemme yllä kuten sillä oikealla Tarzanilla, Johnny Weissmüllerilla.Turkki on lisännyt suomalaismatkaajienkin joukossa suosiotaan.Moni H:n lailla viettää siellä kuukausia kerrallaan.Viidellä eurolla saa muhkean illallisen ravintolassa idän eksotiikan lisäksi.Lämpöä riittää pitkälle syksyyn eikä talvikaan luita riko.Ehkä minä seuraavassa elämässäni pääsen Istanbuliin ja livahdan Bosporin salmen yli Aasian puolelle.