8. marraskuuta 2012

KOLMAS KERTA TODEN SANOO

Kolmas kerta tänään,kun yritän saada jonkunlaista tekstiä.Eilen en ehtinyt.Lähdimme kaupungille,kun lähihaavapesijähoitaja siirsi tulemisensa täksi päiväksi.En oikein pidä näistä muutoksista,kun meilläkin on suunnitelmia.Olen kuitenkin hyvä organisoimaan tilalle jotain,enkä rutise.Tänään aamulla tuli kaksi hoitajaa,haavasellainen ja hoitajaopiskelija.Haavapainauma todettiin parempikuntoiseksi kuin aiemmin,puoliso pestiin ja sitten keskustelimme e-resepteistä ja mitenkä ne auttavat ihmiskuntaa.Minä olen aina tykännyt pitää käsissä paperia ja nyt sitten apteekki säilyttää sähköisesti lääkemääräykset.Ei tarvitse huolehtia kuin ostamisesta.

Ihmiset kuulemma hukkaavat reseptejä,ovat matkailemeassa kaukana ja lääkettä pitäisi saada,mutta ei ole reseptiä matkassa.Ei kun vaikka Utsjoen apteekkiin ja siellä näpelöivät tietokonetta ja pian on lääke tiskillä.Ja kun kaikki on tallennettu sähköisesti,niin pidetään siitäkin huolta,että tarkistetaan välillä,missä lääkkeitten kanssa mennään ja lääkärikin on kuulemma halukas joskus potilaan tapaamaan.No,en minä hurrannut tälle uudistukselle kuin en itsepalvelukassoillekaan,enkä aikoinani sille,että bensa-asemilla ei ollut muuta kuin pullanmyyjiä ja itse piti täyttää auton bensatankki.Sain kuitenkin suostumuspapereita,jos sittenkin... Aikaahan tässä on parisen vuotta ennen kuin laki määrää,että tahtoi tai ei,kansa siirtyy sähköisiin resepteihin.Minä märehdin asiaa ainakin vähän aikaa.

Tänään tuli myös fysioterapeutti.Me ehdimme syödä näiden kahden tapahtuman välissä ja vähän sulatellakin.Kehuin terapeutin työskentelyä,enkä syyttä.Taitava,tarpeeksi vaativa ja muutenkin miellyttävä.Kotiläksynä olen aamuisin teettänyt puolisolla ohjeitten mukaan liikkeitä.Enkä ole varma,kumpi meistä on väsyneempi,sillä puolison kanssa ei tämmöinen ole helppoa.Ensi viikolla terapeutti taas tulee ja tulee myös tuuraaja.Livahdan kaupungille.

Tilasin uusia äänikirjoja Celiasta.Eino Leinon Kirjailijoiden Helsinki.Sitä odotan jännityksellä.Prahasta meillä onkin jo kirjailijoiden sitä kaupunkia.On niitä muitakin,Lontoo,Berliini,Rooma,Pariisi,Budapest... Lontoo, Rooma ja Pariisi kiinnostavat.Joissakin kaupungissa olen kirjailijoiden jalanjäljissä kulkenut.Prahassa Saarikosken ja Kafkan jäljissä. Lontoossa ja Pariisissa  tietämättäni samoilla kujilla ja toreilla kuin joku kirjailija.Panu Rajalan Hirmuinen humoristi on myös tulossa sekä muutama  matkakirja maailmalta.Kyllä taas kelpaa nukkumaan mennessä.Tässä kohdin sanonkin hyvää yötä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti