29. joulukuuta 2012

PANTIIN JÄIHIN

Heräsin yöunilta ja olen tässä ja nyt.Katselin hetken maailmaa ikkunasta ja näin lehdenjakajan siirtyvän ripeästi naapurirappuun.Ja se maailma ulkona on pimeä.On luvattu vuodenvaihteeksi vesisadetta.Tietää taas siinä tapauksessa lätäkköhyppelyä minulla ja muilla.

Puolison kanssa on niin,että pitkäaikaishoitopaikka-anomus on jäissä.Hänet lähetetään kuntoutukseen.Tämä saattaa tarkoittaa sitä,että hän tulee sittenkin kotiin.Olo on nimittäin kohentunut ainakin henkisellä puolella.Hän hymyilee ja aloittaa ihan itse jonkunlaisen keskustelun.Tietää viikonpäivänkin,joka on menossa.Syö hyvin ja antaa minulle suukkoja.Tuskin muille.Ei vastusta parranajoa eikä kynsien leikkaamista.Oli mukana asiassa,kun eilen vaihdoin hänelle pyjamanhousut,kun oli tiputellut punaista kiisseliä edellisen päälle ja minusta se näytti vereltä.Sitä en tiedä,onko tämä muutos väliaikaista vaan,mutta ilahduttavaa silti ja antaa toivoa.Ikävöin häntä.

Liukasta oli.Pakkanen jäädyttänyt edellispäivän vedet.Yhtä luistelua Laakson mäessä.Nurin en mennyt.C ehdotti,että hankkisin raudat saappaan pohjiin.Mutta emmä.Eivätkä kai sopisi korkeitten korkojen kanssa.Kun kävelee Pertti "Spede" Pasasen ohjeen mukaan reidet yhdessä,kuten lasketellessa mutkamäissä, ja pitää kielen keskellä suuta, katseen siinä,mihin astuu,niin eiköhän kulku nurin menemättä suju. Näin olen aina talvet klaarannut.Yhtä lukuunottamatta kerran.Eikä sekään ollut liukkauden syy,vaan kompastuin keittiötikkailla kotona,pudota mätkähdin lattialle ja mursin käsiluuni.Paketissa aikansa.Paljon asioita voi yksikätisenäkin toimittaa.Kahden koiran ulkoiluttaminenkin sujui,kun oli pantava sujumaan.Ajoin minä autoakin.Rintaliivien kanssa oli hankalinta.Avun kanssa onnistuin ja sitten  yritysten ja erehdysten kautta.Kaikkein pahinta oli se,kun kipsi alkoi murentua ja sitämyöten ihoa kutittaa.Pitkä tikku vaan väliin ja ankaraa raaputtamista.Viivotin? Syömäpuikko? Kynsiviila? 

Pikkuserkun vaimo H soitti ja ihmetteli,kun emme joulukortilla paiskanneet.Ymmärsi syyn ja otti osaa. A soitti myös.Mutta kertoi enemmän itsestään.Pappispojat olivat äitinsä kanssa joulun.Kummallakaan ei sattunut olemaan kirkkohommia.Toisella seurakunta Helsingissä ja toinen saarnaa pohjoisempana.

Tänään taas sairaalaan.Vien miniperunaleivoksen ja hedelmiä.Ja sitten ne tavanomaiset hommat.Kun puolisoa alkaa parin tunnin päästä nukuttaa,lähden pois.Yleensä iltapäiväkahvin jälkeen kaikki lepäävät.Rollaattorien ja pyörätuolien äänet vaimenevat.Avaan koodilla oven ja astun kylmään talvi-ilmaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti