Ensimmäisen adventtisunnuntain aamuna tätä kirjoitan enkä Hoosiannaa laula.Se on muiden tehtävä tänään.Joulua en ole vielä esille kaivanut.Tunteet ristiriitaisia.Puoliso sairaalasta huomenna kotiin.Parina päivänä on ollut taas aggressiivinen.Pettymykseni on suuri.Pelkoni samoin,miten pärjään.Viime yönä unissani lensin pitkästä aikaa.Selkeää pakoa jostain.Todellisuudesta,sanoisi vanha kunnon Freud.Ehkä näin ja uskonkin.
Italialaistunut ystäväni lähettää aina hyvissä ajoin joulukortin.Tuli jo runsas viikko sitten.Jos pääsemme Naisten joulumessuille ensi viikolla,ostan kortteja sieltä.Samoin leivonnaiset kotiin.Jotainhan on oltava,vaikka minimoitunakin.Tai ei se pakko ole,varsinkaan,jos tämän vuoden joulu ei entisten kaltainen edes ole.Pessimismiä? Juuri sitä.
Puolison huoneessa sairaalassa on kolme muuta miestä.Eräs heistä sattuu olemaan usein kahvihuoneessa samaan aikaa kuin me.Minä en juo,mutta kannan puolisolle kahvin ja pullan.Eilen pyysi huonekaveri antamaan hänellekin.On pyörätuolissa yksijalkaisena ja kädet jonkun taudin runtelemat.Tietysti autoin.Tuleeko kahviin maitoa? Sokeria? Kuinka monta palaa? Mustana ja kolme palaa,sanoi. Panin lusikan kuppiin ja sekoitin. Mies pystyi juomaan itse. Viereeni kipitti yleensä ympyrää veivaava rouvahenkilö rollaattorinsa kanssa.Nykäisi hihasta ja pyysi pissatusapua.Siihen minusta ei ollut.Enkä ole aivan varma,jos rouvalla olisi ollut tarvettakaan.Hän kiertää pöytää lukemattomat kerrat törmäten ihmisiin ja huonekaluihin.Hoitaja hakee hänet pois.Hän tulee uudestaan.Tulee myös huoneisiin ja pyrkii toisten vuoteisiin.Sängynvaltaaja.Tämän kaltaisessa sairaalassa näkee yhtä ja toista.Sitä puolta elämästä,joka on usein julkisuudelta piilossa.Minä olen pelkuri,enkä tahtoisi sitä nähdä.
Tänään ehkä viimeisen kerran tällähaavaa sairaalaan.En hae puolisoa huomenna.Otan vastaan,kun kuljettaja tuo.Rukoilen,että kaikki alkaa mennä hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti