16. marraskuuta 2012

"ARMAS JOULU JO KUTSUU MEITÄ..."

Marraskuun idus ohitettu.Joulu lähestyy.Sen huomasin eilen Stockmannin Argoshallissa.Kaikki se ihana tarpeellinen joulukrääsä,jota ilman emme tule toimeen,esillä.Hypistelin kaikkea ihanuutta monen muun lailla ja ostin tuuraajalle joululahjan.Hän sen ansaitsee.Yli vuoden on meillä käynyt ollen yksi parhaista,ellei paras, vuosien aikana,jolloin minulle tuuraaja on suotu.Näytin lahjan heti kotiin tultuani,sillä jos se ei olisi ollut mieluinen,olisin ehtinyt vielä vaihtaa seuraavaan kertaan mennessä.Kelpasi ja oli mieluinen.Kotona hänellä  on samaa sarjaa viestittämässä joulun tuntua.Olen aina itse pitänyt lumisadepalloista,joissa ravistamalla leijuvat pienen pienet lumihiutaleet peittäen milloin mitäkin jouluista tai ei-jouluista.Kerran annoin Rovaniemelle muuttavalle tuuraajalle pallon,jossa Helsingin tuomiokirkon ylle satoi lunta.Nyt pallossa kuvun alla on perhe laulamassa ja alapuolella kauniin jouluisen  koristelun peittämänä soittorasia.Ei suomalainen.Nämä erilaiset kuvaelmat  aina jouluseimestä lähtien ovat Suomeenkin rantautuneet.Itselläni ei ole. Mutta havittelen jonkunlaista lumisadepalloa.Ehkä jonain päivänä ostan.Ehkä tänä vuonna,ehkä joskus.

Vietin eilen siis mukavat tunnit kaupungilla.Kaikkea en ehtinyt.Onneksi päivät eivät tähän lopu.Päivä päivältä kuitenkin ruuhka kaupungilla lisääntyy ja tämä onkin joulunajan epämiellyttäviä asioita. Kärsivällisyyteni ei ole parasta lajia ja jo kassajonoissa seisoskeleminen saa suuni mutruun.Se mikä entisestään lisää jonotusaikaa,ovat ne,usein vanhemmat naiset,jotka kaatavat kolikkokukkaronsa sisällön kassaneidin eteen ja hymyssä suin sanovat tahtovansa päästä "pienistä" eroon.Siinä sitten kassa viisi- ja kymmensenttisiä laskeskelee yrittäen epätoivon vimmalla etsiä arvoltaan hitusen suurempia kolikoita.Jono seisoo.Moni alkaa haikailla toisen kassajonon perään ja me siirrymme muille kassoille.Mutta kolikkorouva saa kukkaronsa kevyemmäksi ja hänellä on hyvä mieli.

H lähetti tekstiviestin Alanyasta.On kuulemma niin helteistä että oli menossa rannalle.No,ei meilläkään Helsingissä pakkanen pane.Vielä.Postitin Italiaan kirjeen ja hehkutin samaa asiaa,että lämmintä piisaa marraskuussa.Niin on ollut muuten viime vuonna myös.Jotkut pensaat olivat yltyneet puristamaan uutta kukkaa.Luonto puijaa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti