Tulin eräänä päivänä Meilahdesta omituisen vanhalla ruskean värisellä ratikalla kotiin.Olen sen joskus kaupungilla nähnyt ja nyt pääsin kyytiin.Kyljessä mainostettiin Katriina-kahvia.Niin olin huomaavinani.Ratikassa ei ollut nappuloita,joista painamalla ilmoitetaan kuljettajalle halusta poistua seuraavalla pysäkillä.Kuljettaja avaa ovet kaikilla pysäkeillä.Etsin seinältä lappua,jossa olisi lukenut: spotta ej på golvet. Sitä ei ollut.Eikä rahastajaa rahastamassa .Spora nitisi ja natisi kiskoilla,jarrut ärjyivät,vaunu nytkähteli eteen päin,joskus jopa aika vauhdikkaastikin.Tuntui hiukan kun olisin ajautunut ajassa taakse päin joitakin vuosikymmeniä ja kuvittelin papan (äidin isä) ratikkaa kuljettamassa.Kurkistin ohjaamoon.Pappa ei siellä ollut,vaan nuori mies.Eikä työpukukaan ollut likikään niin juhlallinen uniformu kiiltävine nappirivistöineen kuin papalla.Koppalakki papan tapaan ei liioin peittänyt kuljettajan runsasta hiuspehkoa.Moni muukin tässä ratikassa matkustava ensikertalainen vilkuili uteliaana ympärilleen minun laillani.Olin jo lähtöpysäkillä huomannut pettymyksekseni ratikassa olevan nykyaikaisesti kaksi lamppua edessä.Minun lapsuudessani sporissa oli vain yksi.Yksi olisi tähänkin vaunuvanhukseen kuulunut.
Tämä ruskea ratikka muistutti hiukan Kulosaaren ratikkaa,joka aloitti toimintansa 1900-luvun alkupuolella ja viimeinen raitiovaunu kolisi Kulosaaren sillan yli vuonna 1951.Tuli bussien vuoro ja sitten uusi silta 1957.Historiallinen Kulosaaren ruskea ratikka sai kokea uuden paluun raiteille,kun Kulosaaren Kotiseuturahaston Säätiö asian pani alulle.Mukaan tulivat Helsingin kaupunginmuseo ja Helsingin kaupungin liikennelaitos.Koneen säätiö otti myöhemmin rahoitukseen osaa.Ratikan kyljessä ei lukenut Katriina-kahvi,vaan sana oli Brändö,kuten ennenkin oli lukenut.Toukokuussa 2007 seisoi ruskea Kulosaaren ratikka valmiina Kauppatorilla.Ja siinä oli edessä yksi lamppu!
Kun nyt vajosin tämän suhteellisen nuoren kaupungin historiaan,jatkan teemaa.Tiedän Rautatieaseman lyhdynkantajien kantavan oikean ihmisen piirteitä.Kuvanveistotaiteilija Emil Wikström ikuisti graniittiin sääksmäkeläisen torppari Jalmari Lehtisen kasvot.Sitä taas en ollut tiennyt,että kuvanveistäjä Felix Nylyndin (1878-1940) Sepissä on ollut oikeat ihmismallit.Mestarisepän kasvot ovat kirjailija Arvid Mörnen (1876-1946).Moukarimies on piirteiltään itse Nylund nuorena ja se kolmas seppä on Nylundin ahkera apulainen kivenhakkaaja Aku Nuutinen.Vartalonsa ovat lainanneet pronssisille sepille poliisi Sundström ja muurari Paavo Koskinen. Sepät ovat olleet paikoillaan Mennerheimintien varrella Stockmannin vieressä vuodesta 1932.Eikä helmikuun jatkosodan 1944 pommisirpaleiden jälkiä Seppien jalustassa ole korjattu.Nekin kuuluvat Helsingin historiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti