SÄÄN ARMOILLA

Sairaalaan meno eilen sujui taksissa hyvin.Vein puolison vaatteet maanantaita varten.Ratikat kulkivat miten mikin,pelasin siis varman päälle.Kotiin tulo taas ei onnistunut alkuunkaan.Yritin pyryssä ja tuulessa ratikkaa.Ihmisiä pysäkin täysi.Valotaulu kertoi nelosen tulevan lisäten koko ajan minuutteja.Osa odottajista lähti ja lopuksi minäkin.Etsiskelin tietysti tuloksetta vapaata taksia.Lumisade yltyi.

Kävelin Mannerheimintietä kaupungille päin kapeaa ihmisten tallaamaa polkua pitkin jalkakäytävällä tuulen käydessä luihin ja ytimiin asti.Ei ratikkaa,ei taksia.Töölön hallien luona sain bussin kiinni ajatellen,menee se minne tahansa,minä olen kyydissä säältä suojassa.Se meni Elielinaukiolle.Siitä kompuroin yhä vapaata pirssiautoa katseella etsien Stockmannin eteen.Nelonen tuli varttitunnin päästä ja minä siihen.Nordean pankin kohdalla Aleksilla ilmoitti kuljettaja ratikan kääntyvän Kauppatorille,koska Katajanokan mäessä Uspenskin katedraalin kohdalla oli rekka poikittain kiskojen päällä.Katselin toivottamana ulos pyryyn ja astuin muitten mukana ratikasta.

Kesäaikaan ei matka kotiin ole torilta pitkä.Olen sen lukemattomia kertoja taittanut pyörätuoliakin työntäen.Nyt se tuntui mahdottomalta.Tori lunta täynnä polviin asti ja jälleen kapea polku,jota pitkin nekin tarpoivat matkalaukkuineen,jotka mielivät Vikingin laivaan.Pakko oli lähteä liikkeelle.Aikaa olin kuluttanut jo yli tunnin verran Laaksosta Kauppatorille.Lumisadetta,tuulta,pimeää.Aloin palella,lumi tarrautunut takkiin ja baskeriin,silmät vuotivat vettä -vai olivatko kyyneliä? Näin kauempana Suomenlinnan lautan taistelevan aallokossa päästäkseen laituriin.Etenin polulla hitaasti,kulku oli raskasta.Teki mieli kellahtaa pehmeään hankeen ja jäädä odottamaan kesää.Hypotermiaankin menehtyminen tuntui mukavammalta kuin siinä pimeässä kahlaaminen kohti kotia,joka tuntui olevan valovuosien päässä jossain pimeyden keskellä.

Askel askeleelta etenin.Terminaalikin jäi lopulta taakseni.Kävelin kadulla,koska jalkakäytävillä ei ollut edes polkuja.Katu oli aurattu ja loput lumet tasoittanut lukemattomat autot.Kovin pitkästi ei eteensä nähnyt pyryn takia.Pelkäsin sitäkin,että mustassa takissani olen pimeydessä näkymätön ja saan auton puskurista kylkeeni.Katuvalojen valot häipyivät tuulen pyörittämään lumipöllyyn ulottumatta edes kadun pintaan asti.Autot väistivät minut kuitenkin  kaukaa saatuaan yksinäisen kulkijan valokiilaansa.Ymmärrystä oli.Kuljin kuin unessa,ajattelematta mitään ja olin lopen uupunut.

Yhtäkkiä olin naapurikadulla,josta kujaa pitkin pääsi kotipihalle.Loppu kahlaaminen sujui onnen tunteen kantamana ja avasin ulko-oven koodilla.Olin lämpimässä portaassa ja pian hissin kuljettamana kotona.Katsoin kelloa.Aikaa suttaantunut yli kaksi tuntia.Riisuin päällysvaatteet ja saappaat,kaaduin sängylle ja olin maailman tyytyväisin nainen.Olin nukahtanut,koska ilta oli jo pitkällä herättyäni.Katselin pyryä ikkunasta ja lähetin sinne jonnekin kiitoksen,että olin selviytynyt kotiin.