Koska minulla ei tänä vuonna ollut jouluvelvoitteita,päätin olla epäjoulumainen ja paistoin eilen pannukakun.Äitini oli maailman paras pannukakun tekijä.Olen häneen verrattuna pelkkä harrastelija,mutta eilen melkein onnistuin astumaan äitini pannukakkusaappaisiin.Suorastaan likipitäen ylpistyin.Söin palan ja sitten söin paloja.Kuuntelin samalla Tchaikovskyn säveliä Pähkinänsärkijästä,jonka katselin joitakin päiviä sitten kuvaruudussa.Jotenkin pannukakku sopi tunnelmaan ja päinvastoin.
Saako vanhuudelle ja sen tuomalle lievälle höppänyydelle hymyillä? Saa,saa ja saa.Olin vienyt puolison totuttuun tapaan kahville päivähuoneeseen,jossa oli muitakin asukkeja.Muun muassa huonetoveri T, jolle tarjoilin kahvin ja kolme sokeripalaa.Puolison kahviin kuuluu maito,ei sokeria.Pyörätuolissa istui mies,joka ei mitään puhu.Tuoli juuttui esteisiin hänen tahtoessaan siirtyä eteenpäin.Autoin etenemään ja hän yllätti sanomalla aivan selvästi "kiitos".Yhtäkkiä toinen pyörätuoleilija,vanhempi nainen,ilmeetön ja puhumaton hänkin,tarttui miehen pyörätuoliin eikä hellittänyt.Mies kiskoi itseään ja rouvaa tietämättä perävaunustaan.Kumpikin istui vakavana tuolissaan ja yhdistelmä eteni verkkaiseen tahtiin huoneessa.Minulle tuli mieleen Buster Keaton.Tuo amerikkalainen vakavakasvoinen mykkäfilmin näyttelijä,jonka loistavia roolisuorituksia olen tv:ssä nähnyt.Päivähuoneen mies kiskoi itseään ja pummimatkustajaansa vakaasti metri metriltä ilmeenkään värähtämättä.Autoin jonoyhdistelmää pahimmissa mutkissa,sillä rouvan pyörätuoli jäi nurkkiin kiinni.Katselin puolison kahvinjuonnin ajan näytelmää ja hymyilin.Sairaalassako ankeaa? Eihän toki! Pieniä hymyn sallivia nyansseja,jos ne vaan huomaa.
Lumipyryssä jälleen tallustin sairaalan mäkeä ylös.Ei auraajista tietoakaan.Kävelin auton pyörien urissa kadulla ja olin yltäpäältä lumessa.Saatoin olla piilokuva valkoista taustaa vasten.Sade oli sankkaa,eteensä näki nippanappa.Hissiä odotellessani kopistelin saappaista lumet,riisuin päällysvaatteet ja ravistelin ne.Hatunkin puhdistin.Sitten olin valmis hissiin ja kutakuinkin säällisesti vierailun edellyttämällä tavalla lumeton.Puoliso istui pyörätuolissa vuoteensa vieressä ja oli ilmeisesti yrittänyt sänkyynsä.Turvavyö piteli kiinni.Menimme kahville.Annoin tuomani kardemummapikkuleivän ja myyjäisistä ostamani kakun palan.Juonnin jälkeen vasta jokapäiväiset toimet.Petasin vuoteen,autoin puolison siihen,peittelin.Parran ajoa ja hedelmien syöntiä.Kerroin lumipyrystä ja tuulesta,kerroin iloisista asioista.
Huoneeseen tuli puolison omahoitaja,joskus Suomeen Kazakhstanista tullut.Täällä perhe ja työ.Piti tunnustaa itselleni ja hänelle,että siinäpä maa,josta en tiedä hönkäsen pöläystä.Nimen tiesin ja siinä kaikki.Kiinnostukseni oli herännyt kuten aina uutta kohtaan.Tiesin sijainnin,jossain päin Aasiaa tuhansien kilometrien päässä.Kyselin ja hoitajan kasvoille kohosi riemastunut ilme.Kertoi maastaan,sen ihmisistä,luonnosta,sen valtavasta koosta ( 9.suurin maailmassa),itsenäistymisestä ja irtaantumisesta Sosialististen neuvostotasavaltojen liitosta1991... Kotiin tultua uppouduin nettiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti