28. marraskuuta 2011

OTTI PÄÄHÄN , MUISTOT PARANSIVAT

Tänään taas semmoinen päähänotto-päivä.Ystäväni työpaikalla oli myös sellainen kerran vuodessa ja sen päivän nimi oli almanakassa Otto ja konkkaronkka paineli pubiin sitä päivää viettämään,kun päähän oli ottanut vuoden aikana yks sun toinenkin asia.Seuraava päivä olikin sitten dagen efter.

Lankapuhelinasiani edistyy.Nyt sain Soneralta ehdotuksen,että otan yhteyttä Elisaan,jonka liittymä puhelimeni on.Eihän Elisalla ole mitään tekemistä Soneran ryssimisen kanssa,tuumin,mutta soitin kumminkin.Enkä hyväksynyt varttitunnin odotusta,vaan vaadin keskusta yhdistämään pikavauhtia.Kuulemma korjaus kuuluu Elisalle,mutta laskun lähettävät Soneralle.Miksi Sonera ei vastaa omista töppäyksistään? Elisan kaverin kanssa sitten kokeiltiin kotikonstein modeemin kanssa ja ilman,että onko vika lankapuhelimessa ihan oikea.Ärsyynnyin ja heitin jotain jo naisen logiikasta.Sitten muistin,että meillähän on toinen puhelinkone makuuhuoneessa,tosin käyttämättömänä,kun olen ajatellut,että soidessaan häiritsee puolisoa.Senkin kanssa Elisan mies ja minä kokeiltiin.Ei pihaustakaan.Jo uskoi vian olevan oikean.Kerroin minkälainen tämä makuuhuonepuhelin on ja Elisan mies kysyi varovaisesti toimiiko se? Totta maar,toimii,vaikka veivattava vanhus onkin.Se tuli mökiltä ja päätin säästää,kun pelaa kerran.Historiaa makuuhuoneen kirjoituspöydällä.Sitten pääsimme Elisan kaveri ja minä siihen pisteeseen,että vikailmoitus pannaan eteenpäin ja sen vastaanottamisesta tuli viesti matkapuhelimeen.Odotellaan.

Piti kertoa myös talon isännöitsijälle asian edistymisestä,sillä olin repinyt hänetkin rumbaan mukaan.Hän on mukava mies ja pyysikin sitten sähköpostilla,että ilmoitan,kun lankapuhelin taas toimii.Ja ilmoitanhan minä.

Sitten puolison kanssa ei ole kaikki tänään liioin mennyt hyvin.Kun alla painaa tämä vaiti oleva lankapuhelin,niin ärsyynnyn entistä helpommin.Ja pitäisi aina muistaa miehen käytöksen johtuvan hänen sairaudestaan,vaikka olenkin joskus sitä mieltä,että osa menee kiusanteon piikkiin.No,olen jo taas rauhoittunut ja katselen eteenpäin seesteisin mielin.Huomenna menemme kaupungille ja sitten onkin loppuviikolla messut suunnitelmissa.

Panin mielen jo silläkin lepäämään,että kerroin eräälle ystävälleni laveasti,mitenkä mamman ja papan naapurissa tehtiin sioista saippuaa ja koko tienoo haisi.Naapuri oli Friherrsissä,joka siihen aikaan oli silkkaa maaseutua lehmineen ja muine kotieläimineen,peltoineen ja Elannon maitokauppoineen.Isovanhemmillani oli siellä mökki,jossa asuivat joskus talvellakin.Pikkula oli pihalla,kuten muillakin.Minä vietin aikaani sikoja omistavan naapurin talon tyttöjen kanssa ison hiekkakuopan pohjalla olevassa melkein mojovaa lampea muistuttavassa vesilätäkössä ja saunapäivinä sai leikkiä hiekkasotaa.Hiekkakuoppaa ei enää ole,eikä minun lapsuuteni aikuisia taloja.Suureksi puuksi kasvanut papan istuttama tammi enää muistutti siitä floksia ja harjaneilikoita täynnä olevasta pihapiiristä,jonka lapsena niin hyvin tunsin.Olin kerran vuosia sitten nostalgiamatkalla siellä päin ja nippanappa tienoot tunsin.Pelloilla ja niityillä oli kukkien sijalla pari- ja rivitaloja."Risutie",jota pitkin mamman kanssa taivalsimme Elantoon,oli asfaltoitu leveäksi autotieksi ja Blåfeldtien puinen valkoinen portti oli poissa.Se niin somasti tuulessa narahteli,jos oli auki jäänyt.Ajoin pois lapsuuden mailta muistoineni ja taustapeilistä minua katseli jo kauan sitten taakseen pikkutytön elämän jättänyt aikuinen nainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti