Tilasin puolisoa varten näkövammaiskirjastosta Eero Marttisen Ilmari Kianto-kirjan,Otava 2010.Kiannon persoonasta on kirjoitettu vaikka kuinka paljon aina Juhani Niemen,Vihtori Laurilan ja Ernst Lampénin teoksista lähtien.Nyt viime vuonna tarttui asiaan Marttinen.Olen kirjaa unettomina öinäni kuunnellut.Tämä korpikirjailijan tittelin saanut originelli mies,Iki-Kianto (1874-1970), sai eläessään kohua aikaan missä kulloinkin eli ja oli.Lapsiakin toista kymmentä ehti siittää.Rahahuolia,seuraelämää,kirjoittamisen iloa ja surua,oleskelua Suomussalmen Turjanlinnassa,joka loppujen lopuksi paloi poroksi sodan melskeessä.Kiannon elämä tuskin yksitoikkoista oli,vaikka joskus oli nälkä hänen vieraanaan,kun kustantajalta ei herunut apua loputtomiin.Emännöitsijänsä Alma Koposen kanssa Kianto eleli Turjanlinnassa 1927-1928 ja olihan Alma korpikirjailijalle muutakin kuin pelkkä taloudenhoitaja.Vaimoa ei hänestä tullut kumminkaan.Alman huolenpidon aikoina kirjoitti Kianto elämäkertaansa Papin poikaa sekä omaa päiväkirjaansa,jolla oli lupa tulla julkaistuksi kirjailijan kuoleman jälkeen.Otava kustansi "Salaisen päiväkirjani" vuonna 1980.
Ilmari Kianto tuskin enää nykyistä lukijakuntaa samoin kiinnostaa tänä Hotakaisen ja Tervon aikana kuin vuosikymmenet sitten.Se on kuitenkin selvää,että hän kuuluu suomalaisen kirjallisuuden suurnimiin,vaikka jäikin Frans Emil Sillanpään (1888-1964)varjoon,joka sai Nobel-palkinnon 1939 "syvästä ymmärryksestä maalaisväestöä kohtaan". Tosin ymmärryksessä ei luultavasti Kianto paljon jälkeen jäänyt Ryysyrannan Joosepillaan tai Punaisella viivallaan. "Joosepin" kirjoittamisen aikoihin Ilmari Kiannon äiti "runo-ruustinna" kuoli.Punaista viivaa kirjoittaessaan sai Kianto "verisen iskun vasten sydäntä",kun hänen nuorin lapsensa joutui jättämään tämän elämän.Vahvat tunteet murheen siivittäminä näkyvät kummassakin teoksessa.Kianto rakasti kotiseutuaan ja syntymäseutuaan pohjoisella Pohjanmaalla,mutta ulotti kiintymyksensä rajantakaiseen Karjalaankin kuvaten elävästi "rämsänrantalaisten" karua arkea niin Joosepin kuin Korpiloukon Topiaksenkin silmin.
Ilmari Kianto kuoli Helsingissä pitkän ja värikkään elämän eläneenä.Hän aivan varmasti tiesi kuuluvansa suurten suomalaisten kirjailijanimien joukkoon kuolemansa jälkeen.Ei antanut nimensä himmetä eläessäänkään.
Maalaiselämän iloista ja suruista eiliseen päivään,jolloin retuutin puolison taas kaupungille.Tuuraajapäivä on huomenna ja ostin hedelmiäkin. Olen pitänyt tapanani laittaa hänelle pienen hedelmäsalaatin piristykseksi puolison vahtimisen lomassa.Saas nähdä koska tuuraajapäivät lisääntyvät ja milloin kaupunki ottaa yhteyttä omaishoitajan ja hänen hoidettavansa hyvinvoinnin tarkkailun tiimoilta,kuten luvannut on.Aivan uusi asia päättäjiltä.Liekö peruspalveluministerin aktiivisuuden aikaansaamista?
Soneran modeemi tuotiin eilen ja ylihuomenna sitten minäkin liityn samaan joukkoon muiden talon asukkaiden kanssa.On jo lievää muutosta.Ennen oli blogiruutu,johon ennen julkaisemista kirjoitetaan, rajattu ruskealla,nyt sinisellä.Kursorikin ohjataan eri paikkaan esikatselua varten kuin aikaisemmin.Jännittävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti