TAIDENÄYTTELYSSÄ

Olihan se siellä! Aino-taru Helsingin Taidemuseon seinällä Tennispalatsissa.Koko komeudessaan.Miten olinkin saanut sellaisen vaikutelman,ettei Kalevala ole esillä? Näytin puolisolle.Hän kun kertoessani viikkoja sitten,että menemme Gallen-Kallela-näyttelyyn,toivoi näkevänsä Aino-neidon.Eräässä huoneessa suri Lemminkäisen äiti poikansa kuolemaa.Väkevästi näkyi murhe. Minä puolestani tykästyin jälleen uudemman kerran Mäntykoski-teokseen viisine soitinkielineen,jotka tekevät kuvasta syvän symbolisen. Tunsin ihan pärskeet poskellani.Kuulin kohinan.Teos on yksityiskokoelmassa,mutta on Ateneumissa ollut lainassa,koska olen sitä aiemminkin ihaillut.

Kun näyttelyn teoksia katseli ja tutki,ei voi muuta kuin huokaisten todeta,että se kaveri osasi maalata.Voimakasta siveltimen vetoa,ei mitään näpertelyä pensselin kanssa,vaan vantteraa ja tukevaa työtä ja silti herkkää.Olen joskus nuorempanakin katsellut,mitenkä suuret jalat ja kädet maalaisnaisilla hänen tauluissaan on.Ovatko suhteettomat,vaiko raskas ruumiillinen työ kasvattanut oikein kunnon kädet ja jalat?
No,on sirompiakin.Ehkä tuliaisina Ranskanmaalta,kun pääsi pariisittaria ja heidän eleganssiaan maalaamaan.

Taiteilija oli turhautunut päivänpolitiikkaan Suomessa ja sisäisiin ristiriitoihin,niinpä oltuaan puoli vuotta Pariisissa,pakkasi hän itsensä ja perheensä valmiiksi lähtemään pimeään Afrikkaan.Ja hän teki sen.Taiteilija oli valmis vastaanottamaan koskemattomien erämaiden ja alkuperäiskansojen mystiikkaa.
"Minulle on Pariisi tällä kertaa ollut vain asemapaikka matkalla mustimpaan Afrikkaan,missä on aurinkoa ja väärentämätöntä elämäniloa ja vain syntysanoja,mutta ei kieltä,joka kätkee ajatukset.Siellä on vielä varmaankin jokin haara Kalevalankansaa jäljellä,joskin se on kuollut sukupuuttoon Suomessa.Siellä voi olla oma itsensä ja antaa palttua "modernille".

Akseli Gallen-Kallela oli silloin 44 vuotias.Matka alkoi 12.5.1909 ja perille nykyisen Kenian alueelle he saapuivat kuukautta myöhemmin.Kuukausia kestäviä safareita tehtiin koko perheen voimalla.Taljoja ja muuta rekvisiittaa tuotiin Suomeen asti.Puolitoista vuotta vierähti Päiväntasaajan seudulla ja Afrikka jäi Akseli Gallen-Kallelan mieleen lähtemättömästi.Siitä todisteena näyttelyn tauluissa väriä,verta ja valtaa tappaa tai jättää elämään siinä missä maisemia ja masaisotureitakin keihäineen silloisessa brittiläisessä Itä-Afrikan maassa kolonialismin kulta-aikaan.

Yhden viehättävän työn edessä hellyin totaalisesti. Vuonna 1892 maalattu herttainen kuva Impi Marjatasta ja Kapperista.Kapperi on pystykorva ja Impi Marjatta pieni tyttö sinisessä mekossa.Yksityiskokoelmasta saatu lainaksi.Toinen,joka on jo aiemmin vienyt sydämeni,on Ateneumista vanha tuttu Poika ja varis vuodelta 1884.Pojan silmiä ei työssä näy,mutta Impi Marjatan siniset silmät ja pyöreät punaiset posket saavat jokaisella naisella äidinvaistot heräämään.Tytön tahtoisi ottaa syliinsä,silittää Kapperia.Viehättäviä,herkullisia kuvauksia pienistä viattomista ja puhdassydämisistä lapsista,kun kaikki on vielä ollut pienen ihmisen elämässä uutta ja ihmeellistä.Variskin.