Pimeää ulkona aamulla ja illallakin varhain.Lokakuu lähenee loppuaan.Suurimmissa tavarataloissa valmistaudutaan jo hiljalleen joulun tuloon.Ikkunatähdet ovat framilla ja muukin sähköinen rekvisiitta kodin koristeluun.Kauppiaat alkavat odottaa rahatulvaa.Ihmiset täyttävät heidän toiveensa eikä kukaan asiakkaista ainakaan näytä köyhältä ja kipeältä.Joulu minusta jo vuosien ajan on alkanut tuntua epäjoululta. Olen ylenpalttisuutta vahvasti karsinut.Ruokapöydänkin antimet minimoitu vain niihin tavanomaisimpiin joulusyötäviin.Emme huku nykyisin lahjavuoreen,emme anna emmekä saa.Vieraita ei enää kutsuta.Ne iäkkäät suvun yksineläjät,joita kutsuimme kotiimme joulun viettoon, ovat jo poistuneet keskuudestamme.En usko,että tätä enempää paneutuisin joulun valmisteluihin,vaikka mies olisi tervekin.Ne ajat ovat menneet,kun kiihko silmissä ja halu sydämessä aloitin jouluvalmistelut jo elokuussa.Niistä silloin nautin itseni tuloksissa ylittäen vuosi vuodelta.
Ystäväni A on uskovainen.Juttelimme iltana muuanna puhelimessa ja puheeksi tuli päivänpolttava keskusteluaihe homoseksuaalien vihkimisestä kirkossa. A meinasi tulla puhelinlankaa pitkin! Käski näiden seksuaalista vähemmistöä edustavien painua takaisin kaappiinsa.Jumala kun on luonut naisen ja miehen olemaan avioliitossa keskenään eikä suinkaan miehen ja miehen tai naisen ja naisen. A sai vaivoin tyrkättyä nämä samaa sukupuolta olevat sanat suustaan. Toiset ihmiset ikäännyttyään pehmenevät.Tulevat avarakatseisimmiksi ja ymmärtäväisemmiksi,suvaitsevaisemmiksi.Elämä on opettanut. Ystäväni A sen kun jyrkkenee mielipiteissään.Hänen vihainen puhinansa kuului vielä pitkään,vaikka olin kiireesti vaihtanut keskustelun aihetta.
Miehen sairaalaosaston henkilökunta on alkanut huolestua minun hyvinvoinnistani omaishoitajana.Ihmettelevät jaksamistani,kun ulkopuolistakaan apua satunnaista tuuraajaa paitsi ei kotona ole.Lomia on kuulemma pidettävä.Pidänhän minä.Nyt jo useammin kuin alkuvuosina,jolloin en pitänyt ollenkaan.Fiksuna ihmisenä tiedän toki sen,että,jos omaishoitaja uupuu,on kaksi hoidettavaa jossain.Heidän huolestumisensa kotona pärjäämiseeni alkoi siitä,kun mies ei ole yhteistyöhaluinen hoitotoimenpiteiden aikana.Kotona on kyllä toisin.Mies haluaa jo pois sairaalasta ja venkuroiminen hoitojen aikana on yksi tapa hänen mielestään vauhdittaa kotiutumista.Pidin puhuttelun ja kerroin asian olevan juuri päinvastoin.Hoidon tehdessä tehtävänsä,kotiin pääsy lähenee.
Tänään tv:ssä elokuva Forrest Gump. Ohjelmalehtisen arvostelija on taas eri mieltä kanssani siitä,onko leffa hyvä vai ei.Minusta se on ja on myös katsomisen arvoinen jälleen kerran.Aivojen vammaisuudellahan siinä hiukan leikitellään,kun nimihenkilön älykkyysosamäärä on perin alhainen ja kuitenkin kaveri pärjää kaikessa,mitä tekee.Ylittäen taitavuudessaan monen "älykkäämmänkin" tavoitteet.Forrest Gump on elokuva,jota katsellessani nauran ääneen.Leffan lämpöä ja sydämellisyyttä lisää vielä pääosan esittäjä Tom Hanksin taitava roolisuoritus.En pidä pahana,että vammaisuutta parodioidaan,kunhan se tehdään lämminhenkisellä ja ymmärtäväisellä tavalla.Näin voin sanoa,kun kotonakin on vammaisuus aina läsnä.
Hip hurraa,pääsen ensi viikolla kampaajalle.Otin selvää,että mies vielä sairaalassa ja nyt kun kunto on himpun verran parempi,uskallan ajatella jo itseänikin. Mitään lupusteluaikaahan tämä ei ole,vaikka hän on kotoa poissa.Jokapäiväinen sairaalaan meno vie valmisteluineen ison osan päivästä.Illalla kotiuduttuani syön jotain,istahdan tv:n ääreen ja alan haukotella.Näin aamuisin on hetki aikaa rentoutua ja sen teen mielelläni blogin seurassa."Olkoon maailman meno näin ja valitus ja murhe pois!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti