Eipä kaveri olisi uskonut,että hänestä on tehty suomalaisessa kirjallisuudessa kuolematon ja miten liput liehuvat hänen kunniakseen saloissa,kun jopa kaltoin eläessään kohdeltiin. Positiivisesti ajatteli,kun sanoi "Sekalaista,sekalaista sekä hyvää että pahaa,mutta ainapa,koira vieköön,hyvä kuitenkin täällä päällimmäisenä keikkuu,ja tämän elämän retkutus käy laatuun,käypä se." No,en oikein tiedä tästä "hyvän päällimmäisenä keikkuvuudesta" tänä päivänä.Toki myönteinen ja optimistinen ajattelu on aina hyväksi.Eihän Nurmijärven suuri poika Aleksis Kivi osannut edes uumoilla,mitenkä pahaksi maailma vähitellen muuttuu.
Tänäänkin taas nettiuutisissa pilvin pimein ikäviä asioita.Se kuitenkin monia,minuakin,ilostuttaa,että Chilen kaivosmiehiä aletaan saada ylös kuilusta jo nyt alkavalla viikolla.Voi hyvin kuvitella sitä vapauden ja onnen tunnetta,kun viimeinenkin kaveri on taas perheensä ja päivänvalon nähnyt pitkien viikkojen jälkeen.Heistä jokainen on sankari! Pystyivät sinnittelemään maan uumenissa ehkä vielä epävarmoina pelastumisestaankin.Ja miten he kykenevät käsittelemään tapahtuman? Jääkö mieleen vammoja? Heitä autetaan kaikin tavoin,se on selvä,mutta suurin ja vaikein työ on heillä itsellään.
Nyt näyttää niin syksyltä kuin vain voi.Pihakoivut täysin keltaisia.Lehdet kutistuneet ja rypistyneet,valmiina leijailemaan maahan.Vastapäinen kerrostalo alkaa tulla esiin lehvästön seasta.Maisema muuttuu.Kylmempää,ennustaa säätieteilijä.Tuulet pohjoisesta,talvi lähestyy pitkin harppauksin.Pitänee alkaa katsastaa jo lämpimämpiä vaatteita ja siirtyä vähitellen paksumpaan ulsteriin.Näinhän tuo menee.Jokaisena syksynä.
Mies huomenissa parturiin.Tässä jo kerran ajattelin,että pystyisinkö ihan ite,mutta taidan jättää ammatti-ihmiselle.Mennään myös samalla ruuan hankintaan.Tiistaina tulee tuuraaja ja minä syöksyn hammaslääkäriin."Syöksyminen" on nykyisin oikea sana,sillä lyhyeen tuuraaja-aikaan on mahdutettava kaikenlaista.Joviaalit tepastelut ja shoppailut kaupungilla ovat suuresti kohdallani historiaa.Ystäväni E. kyllä eilen tarjoutui miestä vahtimaan,jos minulla menemistä.Ihan sydän hypähti kiitollisuudesta,mutta olen ylen huono pyytämään.Kolmisen kertaa näiden vuosien aikana on täällä joku ystävistäni ollut,joista vieläkin näin jälkikäteen suurkiitos.
Ihminen oppii organisoimaan asioitaan tilanteitten mukaan.Hyväksyy rajallisen elämisen.Eikä entiset "tärkeät" asiat olekaan enää niin tärkeitä. Se on sitä arvomaailman muuttumista kai.
Jos tänään ei ulos,niin nautin tästä päivästä sisällä.Katselen ruusujani ja laitan meille jauhelihakastiketta."Joka päivä ilonen ja huviksi kaikille,joilla edes luskakin lämmintä verta sydämessä on". Tiedätte kuka tämän sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti