Kuka ostaisi kaupasta kanannahkapihvejä? Nyt keskustellaan siitä,mitenkä paljon einesten jauhelihassa on muuta kuin oikeaa jauhelihaa mm. juuri kanannahkoja.Kun nimike pitää olla sen mukaan,mitä raaka-ainetta on eniten. Kanannahkapihvit kuulostavat kyllä aika oudoilta,eikä yhtään houkuttelevalta. Olikohan koko lehden kirjoitus toimittajan huumorintajua? Einestehtailijat älähtivät korjaamalla,että kanannahkoja on vain pieni prosentti tuotteessa eikä suinkaan suurimmaksi osaksi.Tarua vai totta? No,ei savua ilman tulta.
Savusta tuli tuhka mieleen ja sitä on taas Islannista päin tuprunnut lisää,jotta Espanjassakin suljettu ilmatiloja ja lentokenttiä.Jospa tästä tulivuoresta tuleekin maailmalle ikuinen riesa.Islantilaiset ovat kovia poikia hyödyntämään tapahtumia.Nyt saa pienen lasipullollisen Eyjafjallajökullin tuhkaa 20€ per pullo.Mainoslause kuuluu:"Avaamalla lasipullon voi tuntea luontoäidin uusimman luomuksen koostumuksen ja tuoksun".
Pihakoivut vihertävät aivan selvästi.Täällä on nais- ja miespuolisia,lehdenalut jo eittämättömästi vasten valoa näkyvissä ja urvut pullistelevat kevään tunnoissa rehvakkaasti.Minun orvokkini panevat parastaan,eikä eilinen kokopäivän kestänyt sade ole niiden viehättävyyttä lannistanut.Tänään panen miehen istumaan pyörätuolissa pihalle ja itse katkon pääsiäisliljojen nuutuneet varret sipuleista.Toivon mukaan liljat ensi keväänä puhkeavat kukkaan.Ja kunhan torille ilmestyvät margaretat,ostan ja istutan orvokkien seuraksi.Sitten on kukkalaatikkoni valmis vastaanottamaan ihailevia katseita!
Olen oikein ylpeä itsestäni keksittyäni itse kustantaa kukat.Saa panna koko mielikuvituksen liikkeelle ja kuka tietää,minkälaisen hortonomin maailma onkaan minussa menettänyt.Mökillä kyllä reilumman puoleisesti epäonnistuin.Tilasin ison kuorman Hollannista kasveja,eikä edes ruusupuut eikä pampasruohot alkaneet kasvaa,vaikka mainoslehtinen niin väitti tapahtuvan mökinkin kasvuvyöhykkeellä.Jos isäni eläisi vielä,hän nauraisi vatsa hytkyen niin kuin silloinkin.Niinpä mökin pihapiirissä jatkossakin kasvoivat vain kissankellot,ahomansikat,ketunleivät ja muut kotoperäiset. Mitä sitä sanotaankaan kuuseen kurkottamisesta ja katajaan kapsahtamisesta? Taikka ihan suutarista ja hänen lestistään?
Talojen pihoilla lasten leikkipaikoille ei koirilla ole menemistä.Olen tästä aiemminkin kirjoittanut ja kirjoitan taas.Eilen huomasin ikkunasta kahden noin kymmenvuotiaan tytön nostavan koiranpennun lasten liukumäen laelle.Minä heti sateensuojan turvin pihalle kertomaan kiellot ja säännöt.Sekä tytöt että koiranalku katselivat silmät ympyrkäisinä mutta myös sanani ymmärtäen paitsi koirakulta.Se kyykistyi tilanteesta häkeltyneenä ja pissasi pienehkön lätäkön liukumäen tasanteelle.Tytöt vetivät seuraavaksi koiranpennun portaita alas,joka nippanappa onnistui koiran kompastellessa osaamattomuuttaan.
Minusta oli ehdottomasti hyvä puuttua tässä vaiheessa asiaan,eikä myöhemmin,kun tytöt ja koira ovat jo tottuneet temmeltämään pikkulasten leikkialueella.Ehkä vanhemmat tutustuvat talon järjestyssääntöihin kuin myös saattavat lukaista ilmoitustaululla juuri vastikään isännöitsijän muistutuksen säännöistä koskien koirien pitoa pihamaalla.Kertovat lapsilleen,mitä saa tehdä ja mitä ei koiran kanssa.Luultavasti olen talossa tiukkapipotädin maineessa! Mutta jos me kaikki eläisimme ilman sääntöjä ja niiden noudattamista kuin ellun kanat,mitä tästä maailmasta tulisi? Kun nykyihminen niin niukasti käyttää omaa talonpoikaisjärkeään.Eletään minä itte-tyyliin seuraamuksista ja muista ihmisistä välittämättä.
"Kaikkihan on vihdoin hyvin,jos vaan järkevyys ja oikea taju aina on johdattavana tähtenämme täällä,polkeissamme elämän tietä". Tämän on sanonut itse Aleksis Kivi. Ja hän oli viisas mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti