Eilen käytiin keskustelua HS:n nettipalstalla Helsingin tulemisesta esteettömäksi vuoteen 2011 mennessä.Näin ei käy.Aikataulu ei riitä,mutta hissun kissun mennään.Nyt keskusteltiin siitä kuin myös ihmeteltiin,pitääkö pyörätuolilla päästä joka paikkaan.Tosin käytettiin nimitystä "rullatuoli" ja tarkoitettiin ilmeisesti pyörätuolia.Mitkä ihmeen rullat? Lankarullatko? Kyllä ne minusta näyttävät pyöriltä ja työnnettävässä mallissa vielä kaksi takimmaista aivan polkupyörän pyörän kokoiset.
Ja pitääkö pyörätuolilla sitten päästä joka paikkaan?
Periaatteessa minusta kyllä ja yhtälailla kuin jalkaisin.Sitä paitsi,vaikka väylä rakennetaan myös liikuntarajoitteisia varten,se ei todellakaan haittaa kävelijöitä.Me pääsemme siitä kaikki.Vanhat talot ja kivijalkakaupat ovat vaikeita muutamine portaineen.Niiden kohdalla voi kysymykseen tulla taloudelliset vaikeudet,sillä esteettömäksi muuttaminen maksaa.Kirjoittajat purnasivat jopa siitä,että uusissa asunnoissa kylpyhuoneet ovat suuria vieden asuintilaa.Jos ulkomailla on nähnyt kylpyhuoneita,ovat nekin isoja,suorastaan ylellisen kokoisia.Eikä ehkä rakennettaessa ole ajateltukaan pyörätuolin mahtumista.Mukavaa se on muillekin.
Mutta purnata pitää mielipidepalstalla,sehän selvä.Koskaan emme ole tyytyväisiä.Mutta jos henkilöt,jotka nyt rajusti ottivat kantaa "pitääkö jokapaikkaan päästä ja käyttävätkö kaikki Helsingissä "rullatuolia", joutuvat itse viettämään aikaansa liikuntarajoitteisena pyörätuolissa,huomaavat,miten asianmukaiset luiskat,kynnyksettömät huoneet,hissit,pyörätuolin mentävät kylpyhuoneet, kaupat,ravintolat,museot,galleriat jne ovat tärkeitä henkilölle,jonka elämä on rajattua.Näiden kirjoitusten lähettäjät voisivat yhden päivän viettää pyörätuolissa,kokea,minkälaista se on.Ja vammautuminen syystä tai toisesta voi sattua kenelle tahansa meistä.Koska vaan.
Pian saa taas ajella Helsingissä avoratikalla.Sillä kyydittiin viime suvenakin ihmisiä ja kiinnostus oli melkoinen.Jokapäiväisessä ajossa se oli vielä vuonna 1952 ja muistan minäkin sillä ajelleeni.Hellepäivänä mukava tuulonen viilentää ja kaupungin tuoksut tuntuvat nenässä läheisesti,kun seiniä ei raitsikassa ole.Vanhat raitiovaunut ovat kauniita ja tuovat minun ikäiselleni mieleen tuhansia muistoja.Nykyvaunuista on romantiikka kaukana.Ne ajavat reittiään kylminä ja tunteettomina vakavine matkustajineen.Niissä on edessä kaksi lamppua kuin autoissa.Oikeaan sporaan kuuluu yksi keskelle.Maailma muuttuu,eikä ratikkasuunnittelijat aio jäädä jalkoihin.Kutsuvat edistykseksi.
Meillä oli tänään tuuraaja ja minätyttö ponkaisin kampaajalle.Lysähdin tuoliin ja pyysin muuttamaan kaiken.Kampaaja teki työtä käskettyä ja peilistä näkyi loistava lopputulos.Muuta en ehtinytkään kuin ostaa laatikollisen mansikoita,joita sitten retuutin ratikassa kotiin.Seuraavan kerran saan tuuraajan vasta kesäkuussa.Hyvä edes niin.
Italiasta taas kortti.Kuvassa Caravaggion teos italialaispojasta,joka pitelee sylissään korillista hedelmiä.Kun ummistaa silmät,tuntuu tuoreiden viinirypäleiden,viikunoiden,omenien ja luumujen tuoksu.Vaikka pidän 1800-luvusta kaikkinensa,nämä 1500-luvun maalaustaiteilijat saavat väreet selkäpiihini.Olen aiemminkin sanonut,että maalaukset ovat kuin vastikään valmistuneet ja taiteilija pannut siveltimen syrjään,astahtanut taaksepäin tarkastellakseen työtään.
Nyt miehelle jääkaappijämälounas ja jälkiruuaksi kulhollinen mansikoita.Sitten ehkä ulos näkemään mitenkä luonto jo täyttäpäätä viheriöi,nurmikko rehevöityy ja minun kukkalaatikostani kurkistavat orvokkien siniset kasvot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti