6. helmikuuta 2022

OUTOJA ASIOITA

 Olisin saanut Runebergin leivonnaisia, jos olisin ollut kotona. Itse kondiittorimestari olisi tuonut. Oli käynyt oven takana. Puhelimenikin oli äänettömänä, että en kuullut soittoa. Voihan torttu! 

Valvoskelin taas viime yönä ja valvon yhä. Kello on  yli kuusi aamulla.. Onneksi tv suoltaa vähemmän tärkeää ohjelmaa tähänkin aikaan vuorokaudesta. Nyt olin Havaijilla tutkimassa portaalia, josta pääsee toisiin maailmoihin. Siellä oli kaksi oppinutta tutkijaakin, mutta eivät päässeet minnekään muualle kuin portaalista takaisin ulos ihan tavalliseen havaijilaiseen maisemaan. Jonkunlaiset menninkäiset kuulemma portaalissa ja lähellä olevassa luolastossa asustaneet ja joku nähnyt heitä silloin ja tällöinkin. Eivät vain harmikseni nyt osuneet kameran silmään. Eivät koskaan osu, ei ufo-oliot sen enempää kuin muutkaan muukalaiset, vaikka kameramiehiä näiden ohjelmien tekovaiheessa pyörii pilvin pimein. 

Kai olen täällä joskus kertonut, että kerran näin minäkin outoja. Olin ajelemassa maaseudulta kaupunkiin ja yhtäkkiä huomasin metsän reunassa vihreän valon. Tiesin, että näissä tapauksissa moottori sammuu ja ihmistä lähestyy pieni kalju olento. Näin pitkälle en päässyt, vaan pystyin jatkamaan matkaa ilman mitään eriskummallisuuksia. Mutta vieläkin vuosikymmenten jälkeen joskus mietin: mikä peijoonin valo  se oli?  Ellei se sitten ollut isompi määrä Fairya, joka välkähteli kuun valossa. Näin todistettiin takavuosina kerran nolosti, kun tutkijat saapuivat oletettua ufon laskeutumisaluetta tarkastelemaan.

Niin, ja toinen vielä niistä portaalitutkijoista kertoi ihmiskunnan kehdon olevan Havaijilla. Ei siis suinkaan Afrikassa. Eihän tässä enää tiedä, mitä uskoa. Sitten on vielä ne Paratiisi-jututkin sekä erään teorian mukaan myös merellä ollut tekemistä ihmislapsen alkuperän kanssa. Ehkä tämä jo liippaa läheltä Darwinin ajatusta, että olemme kehittyneet yhteisestä kantamuodosta luonnon valinnan seurauksena. Olen pariin kertaan yrittänyt lukea Darwinin teosta lajien synnystä siinä onnistumatta. Puoleen väliin olen päässyt. Otanpa sen taas hyllystä ja kokeillaan vielä kerran.

Laittelen nyt kahvia ja sitten takaisin vuoteeseen. Joskushan on nukuttava. Ensin hyvää huomenta ja sitten hyvää yötä minun puolestani.




2 kommenttia:

  1. Samat touhut täälläkin. Siis tuon nukkumisen suhteen. Harmittaa, lievästi sanoen!
    Yhä oudompia asioita rupeaa näkemään, kun ei nuku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Seija. Unettomuus aika yleinen kiusa. Ennen sitä nukkui kuten ihmisen kuuluukin. Haluamme tuon ajan takaisin. Hyvää alkanutta viikkoa.

      Poista