Lähdin eilen monen muun lailla kotisohvalta kuvaruudun kautta Pekingiin. Tai Beijingiin tai kiinalaisittain lyhenteenä yksinkertaisesti Jingiin. Tosin en talviurheilulajeista ole aivan ihan hirvittävän kiinnostunut, joistakin kyllä kuten mäkihypyistä, jääkiekosta ja parista hiihtolajista ja, kuinkas muuten, luistelusta. Mutta vasta, kun ollaan päästy ohi karsintojen ja mitä muuta vaaditaan, ennen kuin ollaan tositoimissa. Siihen asti olen kiinnostunut muista asioista.
Korona aiheutti surua ja murhetta ravintolaväelle, niin työntekijöille kuin asiakkaille. Rajoitettiin aukioloja ja juomista. Kuitenkin ehkä vielä hullummin olivat asiat vuonna 1875 Helsingissä, kun astui voimaan kielto, joka koski kapakoiden pitoa kaupungin pääkatujen ja tuloväylien varsilla. Kaivoin nämä tiedot Entisaikain Helsinki-kirjasarjasta osasta 10.
Kaupunginvaltuusto raittiusjärjestöjen vaatimuksesta rajasi 1880-luvun lopulla kaupungin alueen vyöhykkeisiin, jotka olivat eriarvoiset anniskelun suhteen. Ei saanut laita-alueille perustaa ravintoloita. Laita-alueet olivat 6. ja 7. ja 8. kaupunginosat. Ei liioin Rauhankadun pohjoispuolelle eikä 4. ja 5. kaupunginosiin Fredrikinkadun länsipuolelle. Julistettiin vuodesta 1904 työväestön asuttamat kaupunginosat Pitkänsillan pohjoispuolella kuuluviksi täysin raittiisiin vyöhykkeisiin.
Mitäs näistä säännöistä sanotaan? Varsinkin nuo "raittiit vyöhykkeet" sapettavat ja aika rankasti eriarvoistavat työväestöä muista asukkaista. Kirja ei kerro, miten kansa moisiin kieltoihin suhtautui. No, asiaa paikkailtiin tietysti voimakkaalla kotipoltolla. Ehkä valjastettiin hevonen ja lähdettiin joukolla "kosteimpiin" kaupunginosiin virvokkeita nauttimaan.
Nyt emme päässeet aivan näin rajuihin rajoituksiin, mutta närää tuli näistäkin. Olemme kuitenkin jo paremmalla puolella ja rajoituksista ehkä pääsemme melkein kokonaan eroon ainakin siksi ajaksi, kunnes virus taas hyökkää iloitessamme vapaudesta kuin ellun kanat.
Katselin minä muutakin tv:stä kuin Jingin avajaiset. Illalla Teemalta vanhan kunnon ratsuväkielokuvan Apassilinnake (Fort Apache,1948) inkkareineen päivineen 1870-luvun Amerikassa. Urheita miehiä, rakkautta, armotonta taistelua, liiallista kunnianhimoa, joka koitui monen kuolemaksi. Kuvittelin sekamelskaan mukaan Istuvan Härän ja Hullun Hevosenkin. Sen verran oli menoa ja meininkiä, että jaksoin leffan alusta loppuun. Ja tykkäänhän minä John Waynesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti