Rupesin lukemaan vuonna 1964 ilmestynyttä Aili-Salli Ahde-Kjäldmanin kirjaa Kotini vuosisadan lopun Helsingissä. "Vuosisadan loppu" tarkoittaa 1800-lukua. Olen tätä WSOY:n julkaisemaa kirjaa aiemminkin lueskellut, tuskin pääsemättä loppuun jostain syystä. Aihe on minulle varsin herkullinen, mutta jo niin usein kaluttu, että tuskin Aili-Sallillakaan on uutta kerrottavaa henkilökohtaisten tarinoidensa lisäksi. Ja hiukan teksti tuntuu luettelomaiselta, mutta mikäs minä olen arvostelemaan.
Selailin myös keittokirjoja ja löysin salaattiohjeen, jonka oitis teen, kunhan saan mansikoita, mintunoksia. ja mascarponejuustoa. Balsamietikkaa ja pippuria onkin kotona.
Avasin viimeisen onnenkeksin: "Happiness is the only thing that multiplies when you share it". (Albert Schweitzer) Moni ikäiseni on nuorempana lukenut ihaillen ja ihastellen kirjan Albert Schweitzeristä. Niin minäkin. Olin hänen mukanaan Afrikassa parantamassa ihmisiä hänen toimiessaan lähetyslääkärinä. Jätin jo ajat sittenTarzanin viidakkoonsa ja siirryin realistisempiin Afrikka-aiheisiin. Minusta tuli Schweitzer-fani. Kustantamot eivät enää ota uusia painoksia hänen kirjoistaan ja joku nuorempi ihminen saattaa ihmetellen kysyä: "Kuka Albert Schweitzer?"
Katselin Suomi-Venäjän olympiakomitean lätkämatsin. Riemuitsin muiden mukana Suomen hienosta saavutuksesta saada olympiakultaa. Kypärät ja mailat lentelivät pitkin jäätä ja miehet halasivat toisiaan. Hymyä riitti, tunteet pinnassa. Venäläiset sitävastoin allapäin pyyhkiskelemässä kyyneleitä. Hopeamitali ei ollut mitään, eikä se, että oli hienoa pelata finaalissa. Kultaa tultiin hakemaan ja hopea hävittiin. No, jommankumman piti jäädä kakkoseksi. Tänään Beijingin olympialaiset päättyvät, olympiatuli sammuu ja alkaa olympiadi.
Minä alan laittaa itselleni lounasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti