Herttinen, meinasi tulla pissat housuun suoraan sanottuna Suomi-Ruotsi lätkämatsin aikana eilen. Ensin olimme ihan hukassa ja minä suunnittelin katselun lopettamista, kun niin jurppi. Sitten pamahti ensimmäinen kiekko ruotsalaisen maalivahdin selän taakse. Virkistyin. Hakkaa päälle... meininki nosti päätään ja jatkoa seurasi niin, että pääsimme tasoihin rakkaan vihollisemme kanssa. Jatkoaika. Ja kuinkas sitten kävikään! Kävi Ruotsille köpelösti, kun suomalainen iski ja niin meille urkeni komeasti tie jatkoon olympialaisissa ja Beijingissä. Hyvä Suomi!
En nukkunut yöllä, mutta aamutunteina himpun verran kyllä. Kello oli soimassa jääkiekon peliä varten ja siihen soittoon heräsin matsia katsomaan. Vähän pöpperöisenä, mutta heräsin totaalisesti pelin edetessä. Päivät ihan sekaisin, pian pääsen lääkäriin. Koti vaatisi imurointia. Ei onnistu, ennen kuin päivärytmi normalisoituu. Siihen asti olkoon.
A:lla on syntymäpäivä tiistaina. Onnittelin. Sain häneltä kuitenkin ikävän tiedon. Vävy vakavasti sairastunut. Vielä ei tiedetä miten jatkossa. Lääkärit kertovat. Joka puolelta kuulee suru-uutisia.
Katselin eilen ohjelman Pitääkö olla huolissaan. Vierailijaksi oli kutsuttu kielitieteilijä Janne Saarikivi. Sanat, joita ohjelmassa käytettiin, saivat selvityksen alkuperästään. Tämä minuakin on aina kiinnostanut. Hyllyssä on mahtava etymologinen sanakirja Kaisa Häkkiseltä, sivuja 1633. Sanat ovat sanoina mielenkiintoisia, mistä mikin tullut, kehittynyt, onko merkitys vielä sama. Saarikiveä olisi jaksanut kuunnella pitempäänkin. No, eivät muutkaan panelistit, kirjailijat, Tuomas Kyrö, Miika Nousiainen ja yksi lempparikirjailijani eli Kari Hotakainen, hävinneet taidoissaan ja tiedoissaan. Ihan hyvin selvitettiin pitääkö olla huolissaan lähettäjän kysymyksistä. Ei aina pidäkään. Ohjelma useinmiten täyttä asiaa, opettavainenkin, viisastuttava ja joskus, melkein aina, hauska. Juontajana Jenni Pääskysaari, kirjailija itsekin.
Aion tänään kauppaan. On "tänään", koska kello on jo yli puolen yön. Ei nukuta. Kauppaan menemisen syy: kotona ei hedelmän hedelmää ja viimeaikainen suuri intohimoni merisuolattu mininäkkäri pääsi myös ahmimiseni seurauksena loppumaan. Ei lisäaineita ja kuulemma 100% kauraa ja ruista. Jyviä pinnalla. Niitä on ujutettu aina kaikkialle. Jäävät hampaitten väliin. Tykkään isommastakin näkkäristä. Mihinkähän unohtunut sana näkkileipä? Ja mistä se on tullut? Tarkistan aamulla tai joskus.
Panen tämän sepustuksen jo näytille ja sen tehtyäni menen vuoteeseen ja teen kaikki oppimani temput unen saamiseksi. On unettavaa musiikkiakin, jossa laineet liplattaa ja vieno tuuli humisee. Ei auta. Tuijotan katon yhteen pisteeseen. Ei unta. Tyhjennän aivot ajatuksista. Ei mitään. Lampaitten laskusta tiedän, että yhtä tyhjän kanssa sekin. Menen yrittämään.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti