Kiipesin tikapuille ja otin ylähyllyltä hyvin pölyisiä kirjoja. Puhalsin ankarasti niistä enimmät. Tilan ahtauden takia on kirjahyllyn päälle ollut pakottava tarve laittaa kirjoja. Kirjahyllyistä ei pitäisi ikinä luopua, kirjoista puhumattakaan. Vaikka ei olisi mitään muuta kuin kirjoja ja vuode, ihminen voi olla onnellinen. No, minä en olisi. Tarvitsen muutakin, mutta kirjoja pitää olla. Niin, siis suoritin kiipeämisoperaation saadakseni ylimmät Helsinki-aiheiset alas.
"Pradajattaret", pradajerskattaret, tiedän Topeliuksen sadusta Pudonnut kenkä, mutta mikä kumma on "viktuaalikauppias"? Heitä oli 1800-luvun Helsingissä ja he edustivat ruokatavarakauppiasammattikuntaa. Olivat venäläisiä, eikä heitä aina katsottu suopein silmin. Olimme vuosisadan alussa irtautuneet Ruotsin vallasta Suomen sodan 1808-1809 seurauksena, eikä tämä tietenkään ollut kaikkien mieleen. Meillä oli nyt keisari päämiehenä. Ja minä kirjojeni avustuksella juuri siinä ajassa. Se onkin oikeastaan "minun" vuosisatani. Suomella oli pitkälle mukavasti autonomia. Ihan huonosti eivät asiat olleet. Helsinkiä rakennettiin, kehitys kehittyi ja kekseliäimmät vaurastuivat. Tanssittiin Sociksella, flandeerattiin Esplanadilla, vaihdettiin käyntikortteja ja herroilla oli arkenakin silinteri.
Alkaa pian olla se aika vuodesta, kun helsinkiläiset odottavat meren aukeamista jäistä. Olimme jo 1930-luvulla ja Suomi itsenäistynyt. Talvet olivat kylmiä ja meri paksussa jäässä. Kevät toi muutakin kuin lämpöä ja auringon paistetta. Kuka näkee ensimmäisen laivan tulevan? "Jos se tulee lännestä, tulee sotamiehiä, jos etelästä, niin suolaa ja viljaa. Mutta jos idästä, niin vihollisen." Kevääseen kuului muutakin, Kluuvinlahti tulvi, Vantaasta lähtivät jäät ryskyen, routa alkoi sulaa, herättiin pitkästä talviunesta. Pian on tänäkin päivänä se aika, vaikka kukaan ei odota laivaa. Niitä on kulussa ympärivuotisesti osin jäättömällä merellä. Saa tulla mistä ilmansuunnasta milloinkin. Jos pohjoisesta päin Helsinkiin, se ihmetyttäisi.
Syntymäkaupunkini Helsinki on minulle rakas. En vaihtaisi, vaikka joskus ajatusleikkinä voisin ajatella Turkua asuinpaikakseni, jos olisi pakko muuttaa. Miksi Turku? Jääköön siitä tarinoiminen toiseen kertaan. Asun Helsingin Itäkeskuksessa, vaikka sitä ei "minun" vuosisadallani ollutkaan. Oli vankkaa maaseutua ja lehmiä laitumilla niillä paikoilla, missä nyt on liikeyrityksiä ja korkeita kerrostaloja. Näen ikkunastani katuja, erilaisia puita, talvipukuisia oravia ja ihmisten lumeen tallaaman polun, joka oikaisee. Haluan asua aivan muualla.Tänne en kuulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti