5. joulukuuta 2020

RANSKANLEIPÄ

 Palaan vielä ranskanleipäasiaan ja eritoten Eromangan ranskanleipään ja Itäkeskuksen Herkkuun. Minullehan sanottiin, että "yläkerran johdosta" on kiinni ranskanleivän tulevaisuus Herkussa. No, eilen soitin Itiksen Herkun esimiehelle. Hyvin ystävällinen ja asiantunteva mies, josta lämmin kiitos. Kun Eromanga meni konkurssiin S-ryhmän oli aloitettava uuden omistajan kanssa aivan alusta yhteistyö ja juuri eilen se saatiin kuulemma päätökseen ja himoitsemaani ranskanleipää alkaa tulla Herkkuun jälleen kaksi kertaa viikossa. Kannatti olla jättämättä asiaa sikseen.

Keittiön ikkunassa on valo. Homma oli hikistä ja melkein meinasin luovuttaa. Piti naulata ja sihdata suhtkohta keskelle. Naula irtosi, valon ketjut irtosivat ja minä melkein irtosin tikapuilta.Sitten huilasin tovin ja aloitin taas alusta. Tulihan se valmiiksi lopulta yritysten ja erehdystenkin kautta. 

Soittelen joulua cd:ltä. On instrumentaalimusiikkia ja lauluja Dean Martin, Elvis Presley, Bing Crosby, Frank Sinatra, Judy Garland, Perry Como...  Ei vanhoihin joululauluihin ja laulajiin edes kyllästy, vaikka aina samat soi. Huomaan juuri, ettei minulla montaa suomenkielistä olekaan. Jokunen. Sylvian joululaulu, joka aina kauhistuttaa aikamoisen karmeine sanoineen, jos niitä pysähtyy miettimään. Mustapääkerttu, poloinen.

Sivumennen sanoen, juuri nyt Danny Kaye ja Patti Andrews laulavat joulutoiveesta: "All I want for Christmas is my two front teeth". Söpö ja hauska laulu. Koiriltakin lähtee maitohampaat. Niitä tipahteli meillä ympäri huushollia. Pieniä teräviä hampaita. Säästin muutamia, mutta jonnekin vuosien varrella kadonneet.

On saatava tämäkin päivä pulkkaan ja totta kai se onnistuu. Illalla tv:ssä tähdet tanssivat finaalissa. Tästä tulikin mieleen, kun Pitääkö olla huolissaan-ohjelmassa kerrottiin tähtien tuikkivan, niin Kari Hotakainen sanoi, etteivät ne tuiki,vaan ovat enkelten taskulamppuja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti