Istun ja kirjoitan näin aamutuimassa. Kahvimuki edessäni, vuode laittamatta päiväkuntoon ja minä tietysti vielä vahvasti yöpaidassa. Alan kuitenkin valmistautua kauppaan menoa varten. Kalenteri ensi vuodeksi, koska uskon sen verran tulevaisuuteen ja kynttilöitä. Ja niitä kynttilöitä, jotka eivät tee pitsikoristetta ympärilleen, eivät valu kukan terälehtien muotoon, eivät tuoksahtele muulle kuin steariinille eli ovat tuikitavallisia kynttilöitä ilman mitään krumeluureja.
Joulu nyt on astunut sydämeeni väellä ja voimalla. Makuu-työhuoneen ikkunassa roikkuu valoisa jättisuuri jääkide, partsilla palaa puu, keittiössä odottaa ripustusta jouluvalo-niminen hökötys. Tietää kiipeämistä, ähkimistä ja ärräpäitä ennen kuin on paikoillaan. Nostin kynttelikön ja ei-jouluisen kaitaliinan pöydälle sekä tanskalaisen keramiikkasen tonttuparin, jonka joskus olen antanut vanhemmilleni. Joulun alla vaihdan kaitaliinan punaiseen poppanaan. Pieni tekokuusi on vielä pussissa ja sen koristeet ja muutakin joulurekvisiittaa laatikossa. Niihin tartun myöhemmin. Ovikranssin valinta vei pitkän ajan. Ovia on ollut aikaisemmin enemmän, aina ostettu uusi kranssi, joten niitä on nyt. Tein valinnassani päätöksen, suurin ja näyttävin. On vähän pröystäilevä, mutta olkoon. Joulu on vain kerran vuodessa. Näiden kaikkien puuhastelujen jälkeen minun jouluni on valmis. Ruokapuoli jää heikommaksi ja saakin jäädä. Nyt jo olen syvästi huolestunut piparkakkujen syömisestäni.
Posti toi Italiasta kirjeen. Kirjoitettu ennen kuin ystäväni talon täytti suuri suru. Otti kipeää lukiessani. Toisaalta se kuitenkin kertoi ilosta ja onnesta mitä vielä oli tietämättä mitä huominen tuo tullessaan.
Minä ainakaan en edes haluaisi tietää tulevasta mitään, paitsi näitä arjen tapahtumia, joita merkitään kalenteriin. Ennustajaeukon luona en ole koskaan ollut, enkä Sibyllan kristallipallon kertomaan edes uskoisi. Ovelasti tämä profeetallisen viitan alla oleva tulevien tietäjä onkii kyselemällä asiakkaaltaan asioita, joita sitten kädet pallon päällä siihen tiiviisti tuijottaen kertoo ominaan. Mutta rehelliset taikatemput minua aina kiehtovat. Ne ovat nykyisin jo muuta kuin jäniksen vetämistä hatusta. Ällistyttävän taitavaa työskentelyä ja yleensä jää mieleen kysymys: miten se tehtiin? Sillä en aivan pelkkään taikuuteen kuitenkaan usko. Abrakadabra!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti