16. joulukuuta 2020

KYNTTILÖITÄ, IHMISIÄ, JOULU ON JO OVELLA

 Rakastan kynttilöitä. Eilen huomasin Itiksen kauppakeskuksessa sesonkimyymälän Kalevan Tuli Oy. Kotoisin Multialta. Aivan ihania, ihania taidekynttilöitä kaikissa väreissä ja muodoissa. Olin suorastaan pökerryksissä. Mutta en mitään ostanut. Liike on vain jouluun asti, sitten lähtee pois. Sinne on mentävä rauhallisin ja seesteisin mielin katselemaan, valitsemaan ja ostamaan.

Minulla on nyt  Pintaremontti kotona. Oikeastaan se on Miika Nousiaisen. Kävin sen ostamassa Suomalaisesta Kirjakaupasta ja päätin säästää joululukemiseksi, jos vain pidän pintani. Vielä on kirjoja kesken, vaikka yöpöydän pino onkin huimasti alentunut. Yhä kamppailen härkätaisteluareenalla Hymingwayn kanssa lukemalla Kuolemaa iltapäivällä. Kiinnostus alkaa lopahtaa härkiin, muletaan, matadoriin. Sen kuitenkin sanon, että hienosti Hemingway tätä "urheilua" selostaa tietäen siitä kaiken. Ehkä hän on joskus ajatellut härkätaistelijan uraa itselleen. Joillakin kirjan sivuilla se tuntuu suorastaan taiteelta, jonka heti kiellän.

Ihmisiä liikuskelee sankoin joukoin. Olisikohan joulu tulossa? Ruokakaupassa suurin vilinä. Minulle ruuhka on tuskallinen olotila. On kuitenkin syötävä ennen joulua, jouluna ja vielä sen jälkeenkin. Monet naispuoliset ystäväni kiillottelevat jo kristalleja lampuissa ja hopeisia aterimiaan. Katsahdin minäkin omaan valaisimeeni ja muihinkin kattovaloihin. Totta maar kaipaavat puhdistusta. Ajattelin aloittaa joulusiivouksen suihkun  pinttyneestä kalkkikerrostumasta. Ostin sitä varten väkiviinaetikkaa. Sitten on minulla vielä se skraba, jolla ahkeruuden kummutessa esille aion uuniluukun lasin raapia puhtaaksi. Eiköhän näiden toimenpiteiden jälkeen ala näyttää jo joululta? Vai olisiko tehtävä muutakin? Aivan pianhan joku sanoo "ho, ho, hoo".

Ja niinhän siinä kävi, että Aleksin Stockmann ei ole enää entisensä. Rakennus myydään, mutta tavaratalo niissä puitteissa missä se on ollut jo jonkin aikaa, jää. Voin siis edelleen käydä Stockmannilla, vaikka siirtyykin talossa vuokralaiseksi. Vuokrallahan siellä on ollut jo moni muukin yritys Stockmannin luovuttua yhdestä sun toisesta artikkelista. Nyt siis itsekin itsensä muuttaa hyyryläiseksi.  Hyvä näin, ettei ihan lopu. Yhdessä välissä jo pelkäsin, että siitä oikeasti olisi tullut Tokmanni.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti