Tuijotin jouluateriaani ja ajattelin, että ovat ajat muuttuneet. Lautasella pakastettua lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikkoa. Muutama kaupan kinkkuviipale. Ainoa tuore oli salaatti siinä omituisessa jouluttomassa ruokaryhmässä. Missä oli rosolli? Graavilohi? Patee? Pullea joululimppu? Riisipuuro? Manteli? Sekahedelmäkiisseli? Kokonainen kalkkuna ja kinkku? Joulutorttu? Joulu? Vaivuin niin alas, että söin piparkakkuja maidon kanssa. Maito ei ole edes aikuisikäni juoma.
Luin Charles Dickensin kirjaa Joululaulu, aavetarina joulusta Suomentanut Marja Helanen-Ahtola.. Huomasin sen hyllyssäni, enkä ollut aiemmin lukenut. Hyvä oli, että huomasin ja vielä parempi, että aloin lukea. Kiva pieni kirjanen, joka vuodelta 2014 WSOY. Ensimmäinen suomenkielinen painos samalta kustantajalta 1984 ja alkuteos A Christmas Carol 17.12.1843. Itse Dickens kirjoittanut johdannoksi näin: "Tässä aavetarinassa olen koettanut manata esiin erään aatteen hengen, joka ei saa suututtaa lukijoitani, ei itseensä, toisiinsa, jouluun eikä minuun. Kummitelkoon se hauskasti heidän kodissaan ja älköön kukaan sitä karkottako." Allekirjoituksena: "Heidän uskollinen ystävänsä ja palvelijansa C.D." Kirjan kansi on joulunpunainen.
Hiljainen on kylätie. Katselin ikkunasta ulos. Ei liikettä, ei liikennettä. Yhden oravan näin ikkunan edessä olevassa muhkeassa kuusessa. Ei edes valoja ikkunoissa. Ihmiset kyyhöttävät pimeässä jouluhartautta täynnä. Aattoillan yltäkylläisyys muistuttaa itsestään ahdistavana tunteena vatsan seudulla. Ei enää yhtäkään joululaulua, ei ruiskuoren sisällä paistunutta kinkkua, ei taatelikakun muruakaan. Joulua on liikaa.Onneksi edessä on härkäviikot. Kansalla alkaa arki ja työ, huoli koronasta. Juhlat on vietetty. Kuusi karisee, koristeet kulahtavat.
Tänään tv täynnä elokuvia. Jaksaako vielä kerran "Ihmeellinen on elämä" leffaa? Onhan se Clarence niin söpö enkeli ja ahkerassa työssä saadakseen lajilleen tärkeät siivet. Kaunista, romantiikkaa, ja mukana pitää olla hitunen vastakohtana ahneutta ja tylyyttä. Mutta happy end kaiken jälkeen. Uskaltaa tässä sanoa, kun kaikki ihmiset ovat elokuvan nähneet kymmeniä kertoja. Se on kuin Tuntematon sotilas, joka pelmahtaa ruutuun aina itsenäisyyspäivänä. Saas nähdä, voin vaikka kerran vielä eläytyä ja pyyhkiä vähän kosteita silmänurkkia seuratessani hyvän voittamista pahasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti