Tällä viikolla Taidehalliin. Saan K:n mukaani. Hän suri, jos silloin sataa. Ehdotin sateenvarjon mukaan ottamista. Syksypuoli kun on tässä maassa epävakaista sään puolesta. Mitä sitä miettii! L ja A olivat näyttelyn nähneet ja kannatti kuulemma nähdä.
Lähetin A:lle postia ja kerroin Suomen syksystä, josta tuota pikaa saamme nauttia. Keltaista alkaa näkyä luonnossa enemmän ja enemmän. Joskus keräsin kaikenlaista värikästä maljakkoon mökillä. Olimme aina myöhäiseen syksyyn asti viikonloppuisin ja vielä talvellakin. Oli huikea tunne tulla lämpimään pirttiin ulkoa pakkasesta. Takassa loimusi tuli ja uunit lämmittivät muissa huoneissa. Lisäksi napsautimme vielä sähköpatteritkin toimimaan. Tarkeni. Oli hyvä olla. Se oli sitä aikaa. Sitten ajoimme ystäviemme luo 50 km päähän ja kysyimme: "Ostatteko mökin?". Tapsa katsahti vaimoonsa, molemmat sanoivat: "kyllä". Se oli siinä. Kättä päälle. Tilattiin muuttoauto, talo tyhjeni ja sanoimme hyvästi sille, joka oli ollut meidän. Joskus kaipaan, useinmiten en. Ne olivat niitä aikoja ja nyt on nyt. Eikä meitä ole enää kaksi. On vain yksi.
Kauppaan menossa ja torille. Tämän kulman ainoalle ja hyvin pienelle. Neljä kojua. Haluan lisää pensaspapuja, mansikoita ja luumuja. Jonain päivänä paistan kuhafileitä. Tarvitaan sitruuna ja tilliä. Mutta silti syön vain elääkseni, vaikka ruoasta puhunkin. Tv:stä en yleensä katsele ruokaohjelmia, mutta eräänä päivänä näin Gordon Ramsayn hakkaavan meressä kelluvasta mannerjään palasta jäitä viskiinsä Alaskassa. Juoma kuulemma maistuu aivan erilaiselta tämän jään kanssa kuin hanavedestä jäädytetyn. Ja minä uskon sen.
Kaivoin hyllystä Matti Salmisen kirjoittaman kirjan Erno Paasilinnasta Kaksi vuotta sitten ilmestynyt. Luen sen nyt toistamiseen. Erno Paasilinna kuoli vuonna 2000. Eräänä vuonna ennen sitä osallistuin kuulijana Studia Litteraria-luentosarjaan yliopiston auditoriossa ja yksi esiintyjistä oli Erno Paasilinna. Hillitty, vaatimaton, älykäs, toisinajattelija, oman tiensä kulkija.
"Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija". Kuolematon aforismi Erno Paasilinnalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti