11. elokuuta 2020

LASIPALATSIN KEIDAS

Helsingissä on nyt Keidas. Ja se on taidetta Lasipalatsin aukiolla Amos Rexin katolla. Suunnittelija Amos Rexin arkkitehti Asmo Jaaksi. Keitaalla on yrttejä, marjoja ja omenia kasvamassa puukehikoiden sisällä. Kehikoita on 80 kappaletta. Voisiko olla mahdollista, että kasvit säilyvät syyskuun kuudenteen päivään, etteivät joudu parempiin suihin sitä ennen? Silloin on tarkoitus teos purkaa ja jakaa halukkaille. Kehikot menevät kaupungin työpajoille edelleen käytettäviksi. Muistaakseni tällaista taideteosta yritettiin joskus jossain Helsingin keskustassa, mutta kaupunkilaiset veivät ennen aikojaan ison osan omiin tarpeisiinsa. Meidän kulttuurissamme ei ole oikein sijaa tämän kaltaisen taiteen ymmärtämiselle, kun kysymyksessä ovat joko kukat tai salaattiainekset. 

R:ltä tuli sähköpostia. Muisteloita vuosien takaa. Olenhan tuntenut koko perheen aikoinaan. Kuin myös viettänyt kesiä heidän talossaan. Olin koppavaa tyttöä yksin matkustaessani junalla. Eväät söin niin pian Helsingistä lähdettyä kuin vaan kehtasin. Yleensä aika pian Pasilan jälkeen. Minua oltiin vastassa ja siitä matka vielä jatkui tovin määränpäähän. Noihin aikoihin olin vielä koululainen, mutta myöhemminkin kävin tervehdyskäynneillä. Istuin saman puulaatikon päällä keittiössä, jossa usein olin talon emännän puuhia katsellut nuorempana. Nyt taloa emännöi tytär miehensä kanssa. Ei ole enää lehmiä eikä puulaatikkoa. 

Jaahas, USAn presidentti Donald Trump tahtoo piirteensä Mount Rushmoren neljän presidentin joukkoon. Ei ole tilaa, kuulemma. Tuskin se on ainoa syy, ettei sinne hakata Trumpia. Pyrkijöitä on ollut vuosien varrella sitten vuoden 1941, jolloin viimeisin näistä neljästä, presidentti Theodor Roosevelt, saatiin aivan valmiiksi. Vuori on intiaanien pyhällä maalla ja nyt on alettu pohtia, onko sopivaa yhä pitää kalliossa neljää valkoista maan isää, joilla joillakin heistä ollut aikoinaan kyseenalaiset suhteet orjuuteen? Minusta aivan hullua kaataa tänä päivänä patsaita siellä ja täällä syiden takia, jotka olivat kulloinkin silloista aikaa näkemyksineen ja valintoineen. Me kutsumme sitä historiaksi. Ja siitä voi oppia.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti