22. elokuuta 2020

ANTILOOPIN KORTTELIIN

K kutsui kotiinsa lounaalle ja minätyttö menin. Ensin oli porkkanakeittoa, sitten broileria kermakastikkeessa ja jälkiruoaksi kahvia ja baakelsi. Juttelua ja naurua. Me kun olemme tunteneet toisemme hyvin kauan. Äitimme olivat raskaana samaan aikaan, mutta K syntyi kuusi kuukautta minua aikaisemmin.

Yöllä taas valvoin ja sain loppuun Italian kirjeen. Lähtee joskus ensi viikolla liikkuessani postilaatikon tienoilla. A:lle lähetin sähköpostia ja vastasin hänen pariin kysymykseensä. Kotinurkillaan yhä kova helle, +40 astetta ja se on paljon. Meillä täällä on viilennyt, aurinko pilvien takana, sadetta lupaa. Syksyä pukkaa. Mansikat torilla omituisesti pienentyneet, suven pulleus poissa ja pian poissa koko sato. Herukat ja puolukat valtaavat alaa, kunnes niitäkään ei enää ole. Torimyyjä panee hynttyyt kasaan ja tulee vasta ensi kesänä marjoineen.

Ateneumiin en Inspiraatio-näyttelyyn enää mene. Nyt ajatuksena Taidehalli ja Antiloopin korttelissa Kämpin Galleria. Jälkimmäisessä Douglas Kirklandin valokuvia Coco Chanelista ja Marilyn Monroesta 1960-luvulla. Taidehallissa mystiikkaa Patricia Piccininin veistoksissa. K uskaltautuu kanssani koronasta huolimatta Kämpin Galleriaan. Itse ehdotti. Coco Chanel kiehtoo. Pirskauttelen Chanel 5 ennen kuin lähden.

Vietän viikonlopun kotona puuhaamatta mitään sen erikoisempaa. Konepyykkiä kyllä ja siinä se. Ehkä viimeiset istumiset partsilla ennen kuin kokonaan kylmenee. Hidasta kuolemaa begonioille ja mandevillalle. Ja sitten biojätteisiin.

Tämä oli taas tämmöistä päiväkirjamaista tekstiä, kun ei aivoissa mitään suuria ajatuksia, joita voisi tyylikkäästi ilmoille päästää. Ei myöskään syntyjä syviä. On aika tältä erää lopettaa. Hyvää lauantaipäivää.


2 kommenttia:

  1. Päiväkirjaa on mukava lukea. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aulikki, lämmittävästä kommentista. Panin turvavyön ja matkasin jälleen kanssasi blogissasi syyskesän vaaramaisemissa. Hienoa tekstiä!

      Poista