Nyt saisi Matti Juusela minulta suukon poskelleen, jos tapaisimme. Siitä syystä, että HS Lukijan mielipidesivullaan julkaisi Juuselan tekstin "Teitittely lisäisi keskinäistä kunnioitusta". Juusela kirjoittaa: "Jos oppisimme teitittelyn uudestaan, oppisimmeko myös enemmän keskinäistä kunnioitusta, myös sosiaalisen median puolella". Minäkin olen muutaman kerran blogissani kirjoittanut samasta aiheesta. Olen sanonut olevani aina teitittelyn kannalla. Minulle on kauhistus se, että palveluammatin edustaja minun teititellessäni häntä, hän minua sinuttelee. Matti Juuselan tavoin olen myös sitä mieltä, että arvostus ja kunnioitus toista ihmistä kohtaan katosi yleisen sinuttelun myötä. Ymmärsimme sinuttelun antavan meille oikeuden alkaa puhua epäkunnioittavasti. Haastattelutilanteissa syntyy usein kummallinen sekamelska, vuoroin teititellään ja vuoroin sinutellaan ja tähän syyllistyy usein toimittaja. Suomen kielen osaaminenkin on joskus toimitajilla kadoksissa. Erilaisia lausehirviöitä kuulee, jotka saavat monen suomen kielen opettajan kauhistumaan. Minne kaikki opit kadonneet? Aikoinani vielä matkustellessani maailman turuilla, nautin sikäläisten ihmisten kauniista käytöksestä ja teitittelystä, jotka ovat yhä muualla vallalla.
A lähetti sähköpostia. Oli saanut vatsataudin syötyään ravintolassa "liian rasvaista ruokaa". Istuskeli pihallaan auringonpaisteessa, joka kuulemma teki vatsaraukalle hyvää. Meillä ei eilen paistanut, mutta tänään sitä kirkkaammin. On ystäväni L:n synymäpäivä. Lähetin Afrikkaan onnittelut. On myös kansainvälinen naistenpäivä tänään. Hyvää sitä meille kaikille naisille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti