KAIKENLAISTA TAAS

Eilen ei yhtään ikävystyttävää. Hukkasin hansikkaani, ostin laukun ja ruokakaupan myyjä oli eläkeläinen, joka oli jostain kaivettu apuun, eikä tiennyt mistään mitään. Hän kertoi suojakäsineittensä olevan liian suuret. En ottanut kantaa. En istunut kauppakeskuksen penkillä, eikä siinä istunut kukaan mukaan. Tavanomaiset ukkoringit kuppiloissa olivat poissa ja Elisan myyjät näyttivät väsyneiltä. Eivät häirinneet harvalukuisia ohikulkijoitakaan. Jätin loton, eikä minulla ollut veikkauskorttia. Viikko taas toivoa, että pääsisin täältä pois. Vein roskat ja joku muuttanut taloon, koska kartonkijäteastia oli pullollaan pahvilaatikoita. Puhuin ysäväni kanssa puhelimessa ja mistäpä muusta kuin koronaviruksesta. Avasin tv:n. Siellä puhuttiin koronaviruksesta. Luin nettiä. Aihe: koronavirus. Otin kirjan ja aloin lukea. Ei puhuttu mitään koronaviruksesta.

Ruokakaupassa eilen oli näkkileipähylly typötyhjä. Piti ostaa hapakorppuja. Monessa huushollissa on nyt valtavat määrät wc-paperia, maitopulveria ja näkkileipää. Niillä pärjää. Minä ostin sitä tavanomaista. Salaattiaineksia ja hedelmiä. Olin ainoa asiakas. Tavallista kuhinaa ei ollut koko tavaratalossa. HS kertoi henkilökunnan lomauttamisesta. Tämä on monella muullakin yrityksellä edessä. Ei ole vain sairastumisista kysymys, vaan tauti tuo muassaan laajasti muutakin ikävää ja kuluu pitkä aika viruksen hävittyä, että saadaan asiat taas kuntoon. Mutta saadaan. Pääministerikin on sanonut, että kyllä me selvitään tästä.

Yli 70-vuotiaita haastatellaan, miten saavat ajan kulumaan "karanteenissa", kun "ei saa tehdä mitään"? Ei se niin ole, ettei "mitään". Saa toki käydä kaupassa, saa käydä kävelylläkin, saa tavata ystävää, kunhan ei ole lähikontaktissa eli ei poskisuukkoja. Mutta joukkojen keskellä ei ole hyvä olla, ei tungoksessa (missä sitä on, kun kaikista tuli varovaisia?), pitää ottaa järki käteen ja sen mukaan elää. 

Pysyttelen kotona tänään, mutta jonain pivänä hedelmät loppuvat ja on haettava lisää. Uusi kirjakaan ei olisi pahitteeksi.