21. lokakuuta 2019

KAUPPAKESKUSTEN HURMAA

"Aiotko mennä Triplaan?", kyselevät tuttavat. No en aio. Uutuuden nimi on Mall of Tripla ja se on Pasilassa.  On saamieni tietojen mukaan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus. Lienee positiivista. Vaikka käynkin aina asioimisen tarpeen tullen läheisessä kauppakeskuksessa, se ei tarkoita, että viihtyisin niissä. Enkä ennen tänne muuttoani yhdessäkään kovin usein käynyt. Stockmann ei ole kauppakeskus, johon minulla oli läheinen suhde Helsingin keskustassa. Täällä olevassa kauppakeskuksessakin on Stockmann, mutta suhteeni siihen on pysynyt viileänä. Rakennusvaiheessa Triplaa povattiin "Helsingin uudeksi keskukseksi". Helsingin Sanomien mukaan se on "väkisin tehty sydämensiirto".

Kalasataman Rediin menin ystäväni toiveesta ja hänen kanssaan. En viihtynyt. Paha mieli tuli, kun kauppakeskus poti jo alun alkaen asiakaskatoa ja nyttemmin kauppiaskatoa. Suuret kauppakeskukset ovat paikkoja, jossa ollaan koko päivä tekemättä ja ostamatta mitään. Korkeintaan käydään hampurilaisella. Suku kokoontuu, jäsenet tapaavat toisiaan, vaihtaa kuulumiset ja tukkii kulkuväylät lastenvaunuineen ja lapsineen. Joululla ja alennusmyynneillä houkutetaan ostovoimaista väkeä. Muulloin, kuten Kalasataman Redissä, käytävät kaikuvat tyhjyyttään. Toiveikkaana ajatellaan, että kun saadaan rakennettua kaupunginosa valmiiksi, menee Redillä hyvin. Samoin Mall of Triplan ympäristökin laajenee valmistuttuaan. Talot ja niiden asukkaat on tulevaa visiota.

Minä kaipaan pieniä kauppoja, joissa saa henkilökohtaisen palvelun. Kivijalassa leipäkauppa ja aamutuore ranskanleipä. Kenkäkauppa, jossa asiakastuolin edessä palli, jonka päällä myyjä istuu sovittamassa kenkiä asiakkaan jalkaan. Sellainen oli Aleksanterinkadulla Oldenburg. Nykyisin kaikki ovat vannoutuneita itsepalvelun nimeen. Asiakas tekee myyjän työt. Vain kassa rahastaa. Mitään ei pakata. Ja jos, niin kääre maksaa. Jopa pesulassa puhdistetun vaatteen päälle kietaistava muovipussi on maksullinen. Oma kassi on valttia.

Näin pitkästi asiaa ja sekava vastaus alun kysymykseen "aiotko mennä Triplaan?". Vastaus sama: en aio.

2 kommenttia:

  1. Minun piti oikein kartasta katsoa Triplan sijaintia. Miten sieltä on löytynyt tila tuollaiselle valtavalle rakennukselle? Onko jotakin purettu pois? Ei kai siellä mitään suuria tyhjiä alueita ole ollut? Ja juu, mitkään suuret kauppakeskukset eivät ole minunkaan juttuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aina mahtuu, Marjatta, kun pannaan mahtumaan. Ja aina pitää olla suurin ja kaunein.

      Poista