Katselin Teemalta dokumentin Karen Blixenistä. Olen lukenut hänen kirjojaan ja monen ihmisen lailla nähnyt elokuvan "Minun Afrikkani". Blixenin kautta nuorempana ihastuin Keniaan ja olin varma, että sinne joskus matkustan. En matkustanut. Nyt ryhdyin etsimään hyllystä Blixenin kirjoja. Ei ollut enää kuin yksi "Neljä tarinaa". Tarinat ovat aikaisemmin julkaistuja Blixenin eri kokoelmissa muun muassa "Talvisia tarinoita" nimisessä. Minne kummaan minun Blixenin kirjani ovat hävinneet?? Tämä pieni Neljä tarinaa on sarjasta "kirjallisuutta kouluille" WSOY 1964. Ilmestynyt kaksi vuotta Blixenin kuoleman jälkeen. Olen sen saanut vanhalta koulukaveriltani Sepolta. Miksi muuttojen aikana kirjoja katoaa?
Maailmanmestaruuskisat päättyi Qatarissa, mutta spekulointi järjestelyistä ja tuomarien ratkaisuista jatkuu vielä vähän aikaa. En aivan kaikkea enää eilen katsonut. Siirsin itseni kisaan Tanssii tähtien kanssa. Draamaa sielläkin. Loukkaantumisia ja läheltä piti-tilanteita. Näistä huolimatta kaiken kaikkiaan mukavaa katseltavaa. Viikon kuluttua jälleen.
Lapaluun lähilihas on melkein oireeton. Pääsin vähällä, vaikka alku oli kamalaa päästessäni nipin napin liikkumaan. Vielä tuntuu, kun nostan korkealle oikean käden. Sitäkin on joskus tehtävä kotihommien yhteydessä. Opin sen, että heppoisesti puettuna en enää parvekkeelle tähän aikaan vuodesta mene. Tyhmyydestä sakotetaan.
Koivut pihalla kellastuvat jo vauhdilla. Lehtiä kulkeutuu rappuun. Pian näkymä ikkunastani on pelkkiä alastomia puun runkoja ja oksia. Sitten ne peittyvät lumeen ja ihmiset ihastelevat. Minä en. En kuulu talven ja lumen faneihin, en kaipaa lumen "valoisuutta". Pakkasella lumen kirskuminen jaloissa on minulle kammottavimpia ääniä. En tunne hinkua rynnätä hankeen tekemään enkelin kuvia. En ole liioin enää vuosikymmeniin ollut lumisotasilla. En rakentanut lumilinnaa tai edes hiihdellyt hankia hiljakseen. Koko talven saa minun puolestani pyyhkiä pois almanakasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti