16. lokakuuta 2019

AAMUKAHVITTELUN AIKAAN

Lisää tauluja seinille en ole nakutellut. Koivut entisestään kellastuneet ikkunani ulkopuolella pihalla. Sateen tuntu leijuu.  Eilen käväisin ihmisten ilmoilla. Käytin saamani etusetelin Stockmannilla. Aivan kuin ennen vanhaan. Niitähän sateli kuukausittain. Nyttemmin harvoin. Huomenna tapaan erään ystäväni. Hän avittaa minua tärkeän ostoksen teossa ja sitten menemme kahville.

Soitin H:lle Turkkiin. Oli lentoasemalla pyllähtänyt nurin koneportaissa matkalaukkuineen päivineen. Mustelmia ja muutama verinaarmu. Ovat jo paranemaan päin. Olisi saattanut käydä hullumminkin. Yöt siellä jo tähän aikaan vuodesta viileänkylmiä, mutta päivisin ystäväni hikoilee kolmessakymmenessä plusasteessa. Miesystävä onnesta pyöreänä saatuaan jo yli 10 vuotta rakkaana olleen naisensa taas luokseen. Heidän tutustuttuaan toisiinsa, kohisi ystäväni tuttavapiiri "rantaromanssista". Eipä ollut. Tunteet syvempiä ja kestävämpiä. Voi kutsua rakkaudeksi.

Italiasta ei ole kuulunut halaistua sanaa. Alan huolestua. Odotan vielä ja sitten soitan. A sensijaan muistaa taas ahkerasti sähköposteilla. Lämmintä Valenciassakin. Hän kauhistelee, kun olen kertonut Suomeen jo lunta sadelleen. Ei sentään vallan tänne Helsinkiin. En tiedä, onko hän koskaan kunnon lunta läheltä edes nähnytkään. Täällä päin ei ole milloinkaan ollut. Keväällä olisi ehkä tulossa matkatessaan laivalla Pietariin Hampurista. Ensin kuitenkin koko Euroopan halki päästäkseen laivaan. On varannut jo muutaman ystävänsä kanssa matkan ja ehdotti tapaamista, kun risteilijä pysähtyy Helsingissä. Olemme tavanneet kauan sitten Saksan Hofheimissa.

Lipittelen tässä samalla rutkasti myöhässä olevaa aamulatteani Mucha-mukista.  Alfons Mucha teki aikoinaan myös julisteita ja yksi sellainen on kahvimukini kyljessä "Biere de la Meuse". Olen joskus saanut hankituksi muutamia "taidemukeja" muiltakin taiteilijoilta. Niistä on hauskaa kahvia juoda. Niin tänäänkin.




2 kommenttia:

  1. Oli kiva lukea. Mukavaa viikonloppua, Stadin Friidu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kelpasi, Aulikki. Mukavaa viikon loppua sinullekin, syksyn raikasta tuoksua.

      Poista