5. maaliskuuta 2019

AAVEET ASIALLA

Outoja tapahtuu. Kadotin sormuksen. Etsin kaikkialta ja ihmettelin mitä sille on voinut tapahtua. Kodin ulkopuolella en sitä pois sormesta ota. Sen on siis oltava jossain kotona. Korulippaassa ei. Tästä on jo muutama viikko ja olen ollut asiasta vaiti myös itseni kanssa. Kummitteleeko täällä? Päätin olla koko asiaa ajattelematta. Eilen imuroidessai näin latialla sormuksen. Mutta en sitä sormusta. Olenko kadottanut toisenkin? Olin.Tätä sormusta en vielä ole ehtinyt edes kaivata. Sitten näin sen sormuksen, jota olen etsinyt. Sekin oli lattialla tulostinpöydän takana. Miten se sinne on joutunut ja miten se toinenkin? Molemmat ovat nyt korulippaassa. Minä ihmettelen vieläkin.

Eilen pankissa. Kuulin vuoroani odotellessa toisella korvalla virkailijan kertovan kuun enimmäisen, neljännen ja seitsemännen päivän olevan kiireisiä. Tulevatko silloin eläkkeet tilille, vai mistä johtuu?  Kuulin tarinoita Irlannista, Loch Nessin hirviöstä, Englannin olutpanimoista, Sysmän maisemista ja yhdestä isoisästä. Ulkomaalaistaustaisilla oli koko ajan asiaa pankkivirkailijalle, joka jakeli vuorolappuja. Istumapaikat olivat täynnä ja vesiautomaatilla käytiin ahkerasti. Vuoroni tuli, asioituani lähdin pesulaan ja Herkkuun, jossa vielä täysi remonttirähinä päällä.  Hedelmämyyjä kysyi voiko auttaa. Ei voinut. Näytänkö kaupoissa apua tarvitsevalta, kun jokaisessa liikkeessä apua tuputetaan? Mutta sitten, kun olisi kysyttävää, ei ole ketään mailla halmeilla. Menin kukkakauppaan. En ostanut mitään. En liioin tarvinnut sielläkään apua.

Kaupunginmuseon Ystävät lähetti kutsun vuosikokoukseen. En ole ollut, enkä mene nytkään. Kokouksen päätyttyä on kuulemma esittely vanhojen monumenttien adoptoimisesta. Kohteita on kaikkialla Suomessa, Helsingissä 11. Adoptoiminen tarkoittaa vanhojen rakennusten ja muinaisjäännösten hoitamista ja vaalimista (googlasin tämän). Olen Kyproksessa ollessani adoptoinut puolison kanssa kaksi aasia. Lähetimme käynnin jälkeen vuosien ajan ruoka- ja hoitorahaa ja saimme tietoja aaseistamme niiden hoitopaikasta. Tämä esimerkiksi muinaisjäännösten adoptoiminen ei kyllä oikein kiinnosta, vaikka hyvin nuorena haaveilinkin arkeologin ammatista.








3 kommenttia:

  1. Sain 1970-luvulla naapurin pikkupojalta sormuksen, jossa oli metsänvihreä, sydämenmuotoinen kivi. Suklaamunasta peräisin. Olin itse yhtä pieni kuin sormuksen antaja mutta vieläkin muistan miten suloinen se sormus oli. Meni hukkaan, ei koskaan löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aulikki. Viehättävä ja suloinen tarina. Ikävää kun sormus katosi. Mihin itse olet kadonnut? Ei ole blogiakaan.

      Poista
    2. Ei ole huvittanut kirjoittaa. Katsotaan nyt häviääkö blogi kokonaan.

      Poista