"Mitä Minna Canth todella sanoi" on kirja, jonka eilen ostin. Ja tänään liputetaan Rouva Canthin syntymän johdosta. Siitä on kulunut 175 vuotta. Olen toki ja tietystikin lukenut Canthia ja Canthista aiemminkin. Tämä on tänä vuonna ilmestynyt Suvi Aholan kirja, WSOY. Mielipiteitä, kirjeitä, kannanottoja, sanomalehtikirjoituksia, vahvan naisen ajatuksia. Rupesin heti lukemaan. "Emintimä" tarkoitti 1800-luvulla äitipuolta. Opin monta muutakin vanhaa sanaa, joita Minna Canthin aikana käytettiin.
Sitten aivan toiseen asiaan. Suomi-Amerikka Yhdistys tiedotti lakota-kielen kurssista. En ollut kuullutkaan tästä kielestä. On intiaanikieli, opettajana Pine Ridgen lakota-nimeltään Thomas Yellowhair. Olisi kuultavissa kielen oppimisen lisäksi lakota-intiaanien elämästä ja kulttuurista. Kiinnostuin kyllä, mutta en riittävästi. Monta kuukautta lakotaa ja tarvitsisinko sitä koskaan missään? No, harrastuksena ehkä olisi kiva keskustella lakotaksi. Kenen kanssa? Tuskin Helsingissä kovin usein ainakaan vastaan pasteerailee lakota-intiaani.
A:lta meili. Herttinen, eteläisessä Espanjassa 25 astetta lämmintä. A puuhastelee puutarhassaan. Meillä ei vielä ensimmäinenkään kärpänen ole herännyt talviunestaan.Ostin varoiksi Raidia. Ja omaksi ilokseni kokonaisen ananaksen. Olen jostain kuullut hedelmän olevan kypsän, kun siitä irtoaa nykäisemällä keskellä olevia lehtiä. Kukaan ei kiinnittänyt kaupassa ehkä huomiota askarteluuni, kun yritin nyppiä lehtiä ja lopulta sain yhdestä ananaksesta irtoamaan. Punnitsin ja panin koriin.
Piti mennä oikein Postiin, kun en tiennyt paksuun Italian kirjeeseeni postimaksua. Odotin vuorolappu kädessä vuoroani. Joka kerta numeron vaihtuessa kaikki odottajat katsoivat oman vuorolappunsa numeroa. Minä en katsonut, kun olin numerostani tietoinen ja minusta on turhaa omaa numeroa vilkuilla. Ei se muutu. Kun tuli minun numeroni, lähdin liikkeelle tyynen rauhallisesti ja ostin postimerkit. Painava kirje. Ehkä kymmenessä päivässä se on perillä. Postin kulku hidastunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti