Vesijumppaamiseni on nyt "virallistettu". Aloitan K:n kanssa ensi viikolla kurssin. Syyslukukaudella oli yllättäen tilaa kahdelle ja ehdimme loppuvuoden nauttia valvotusta jumpasta muiden kurssilaisten kanssa. Jännittää. Olen muinoin ollut jumpassa kuivalla maalla viikottain ja se oli varsin miellyttävä kokemus. Silloinen naapurini Ellu minut haastoi juttuun mukaan ja vasta ensimmäisellä tunnilla huomasin olevani ruotsin kielisellä kurssilla. Oli sievä jumppapuku, sukat ja asuun kuuluvat tossut. Olin nuorempi ja notkeampi ja koko homma oli erittäin kivaa. Mitenkähän nyt käy? Notkeutta ei vaadita, eikä ikää kysytä.
Huomenna Ateneumiin. Tapaan M:n Ateneuminkujalla. Näyttelyssä kaupunkikuvia. Miten kaupungistuminen on meihin vaikuttanut? Minulla ei muuta kokemusta ole. Aina asunut kaupungissa. Kesäisin osasin hyvinkin nauttia maalla mökkielämästä, mutta ainainen asuminen kaukana kaikesta syvän hiljaisuuden keskellä tuskin olisi minulta luonnistunut. Vaikka hullussa nuoruudessani kuvittelinkin muuttavani Lappiin jonkun tunturin kupeeseen ja hekumoin pitkään ajatuksella. Sitten tuli hinku asua kuuman auringon alla etelässä. Tätä haavetta viljelin jonkun aikaa. Mutta pasteeraillessani rakkaan Helsinkini kaduilla, kalpenivat halut, josta myöhemmin olin kovasti kiitollinen. Olen niin stadilainen kuin stadilainen olla voi ja nimenomaan se kaupunkilaisuus pitää olla täällä syntymäkaupungissani. Olen juuristani ylpeä. Ovat syvällä tässä kaupungissa, jota koko sydämestäni rakastan.
Eikä tätä kaupunkia päästäkään muuttamaan kaupunkibulevardikaupungiksi, vaikka nykyisellä pormestarilla oli tämmönen suunnitelma. Keskuspuistokin olisi siinä samalla rakennettu täyteen. Onneksi Korkein hallinto-oikeus suuressa viisaudessaan torppasi moiset haaveet ja pormestarin on tyydyttävä siihen, mitä on ja toistaiseksi pysyykin. Moni vanha stadilainen laillani pani kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja kiitti. Meillähän on jo yksi Bulevardi ja kaunis onkin.
Hyvää Nenäpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti