Eilen vesijumppaa, jota ohjaili miesopettaja. Puoli tuntia yhtämittaista liikkeiden ja asentojen vaihtelua, ei armoa. Ohjaaja kierteli paimennettavien rivejä tarkastamassa ja valehteli kuuluvasti kohdallani "hyvin menee". Jään luokalle! Edelleen vaellan siellä sun täällä hiljalleen pois ruodusta. Räpiköin hätääntyneenä takaisin kohti altaan sivuja kiertävää tankoa, joka on turvasatamani. K nauraa ja minä melkein itken osaamattomuuttani. Se ei voi olla noin vaikeaa. No, onhan minulla puolustus: lonkkavika, leikattu lonkka, rautaa lonkassa, tietyt liikkeet rasittavat lonkkaa. Vain K tietää. Sitä paitsi seison koko ajan varpaillani.
Uunista ei ole mitään kuulunut. Olkoon! Paistelen sen minkä paistelen ruskistuen tai ruskistumatta. Voin olla uunia käyttämättäkin. Enkä liioin aio sitä puhdistaa. Rasvat ja palaneet ruoat eivät ole minun jäljiltäni. Tuskin saisin puhtaaksikaan.
Kirjailija Juha Vuorinen on jo lukemassani kirjassa muuttanut peheineen pois Maltalta. Loppuosa kirjasta kertoo, mitä jäi käteen kahdesta vuodesta, jonka siellä viettivät. Se ainakin jäi itse kirjailijalle, että arvostaa Suomea entistä enemmän, vaikka perhe muuttikin vähän myöhemmin Andalusiaan. Nyt alan lukea Katie Fforden The Christmas Stocking and other stories (2017).
Uunissa on vadelmapiirakka. Suklaalevy, jota piti murustaa sen päälle, unohtui kauppaan. Huomasin vasta, kun raastaminen piti tapahtua. En luule vahingon olevan kovin suuren. Olin kaupassa ja jo on lievää jouluhulinaa liikkeellä. Huomenna pitäisi alkaa oikein roihulla, kun kaupoissa on Black Friday ja tavaraa alennuksella, joka temppu usuttaisi asiakkaita päivän jälkeen panemaan lisää rahaa likoon joulun kunniaksi.
Kävin Lidlissäkin ja ostin ulkomaista jäätelöä, vallan saksalaista. Minulle ei välttämättä tarvitse tuotteen kyljessä uiskennella joutsen. Eikä sekään takaa mitään kotimaisuudesta tämä meidän Ultima Thulen lintumme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti