Posti toi Stockmannilta Clarins-mainoksen, L:ltä ja A:lta kortin Lontoosta ja Helsingin kaupungilta vesiliikuntalaskun. Poimin ne lattialta kotiin palatessani. Olin ostamassa uutta petauspatjaa. En ostanut. Ostin muffin- ja kasvispaistosainekset, joita ei ymmärrettävästi huushollissani ole. Kaikki piti ostaa leivinjauheesta alkaen. Sitten tietysti piti niille kaikille tehdä tilaa keittiön kaapissa ja siinä olikin jo isompi homma.Toisten aineitten siirtämistä muualle ja osalle sanoin hyvästit ja heitin menemään. Nyt ei ainakaan aineitten puute pidättele minua leipomasta. Ajattelin jo tänään aloittaa.
Kauppakeskuksen käytävällä yllätti minut takaa päin "tarttujanainen". Hän on ennenkin tarttunut ihmisiin, eikä yksin minuun. Ei ota käsittelyyn kaikkia. Kun näin naisen istuvan eräällä penkillä, sanoin hänelle vakavaan sävyyn, että kukaan ei pidä siitä, että hän koskettelee. Katseli vain pälyillen. Tietysti sairaus sekin, mutta melkoisen epämiellyttävää. Ohitti minut myöhemmin uudestaan, mutta piti näppinsä kurissa.
Steppailin muuten Eastonian Citymarketiin asti (petauspatjakauppa olisi ollut lähempänä). Ajattelin saavani sieltä kaiken, paras ruokakauppa kun näillä main on. Ja sain. Meni vain hitusen aikaa, ennen kuin kaiken löysin. Mikäs siinä oli ollessa. Menin vielä Alkoonkin ja ostin lisää uutta Beaujolaisia. Myskikurpitsa painoi enemmän kuin Beaujolais. Tarvitsin kurpitsan kasvispaistokseen. Satsumien kohdalla huomasin henkilökuntaan kuuluvan naisen ja kysyin, ovatko makeita (mitä varten aina pitää olla makeita?). Rouva tarttui yhteen satsumaan, kuori sen huolellisesti ja tarjosi minulle. "No, onko?" Muistin, että minulle on tehty siellä samoin kerran aiemminkin. Nyt kysyin rouvalta, onko hän omistaja? Ei ole, on omistajan äiti. Siihen kertyi ihmisiä ja kaikkia omistajan äiti syötti. Minä pakkasin jo täyttäpäätä satsumia pussiiin. Jätin naiset syömään. Vielä pari kesäkurpitsaa ja sitten kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti