23. marraskuuta 2018

KEKSIN UUNIN "VIAN" IHAN ITSE

Uunissa ei luultavasti mitään vikaa. Vaatii vain tavallista pitemmän lämmittelyn. Tämän keksin ihan itse. Vadelmapiirakka nimittäin onnistui ja se kadoksissa ollut valkoinen leipomomisessa käytettävä suklaakin löytyi. Raastoin päälle jälkeenpäin. Ehti hiukan sulaa. Maistoin ennen pakastamista piirakkaa. Aika hyvää!

A:lta kaksi meiliä. Edellisiinkään en ole vastannut. Lähetti kuvan vedenpaisumuksesta kotonaan sateen jäljiltä. Kirjoitan tänään Valenciaan. Kunhan olen tästä toennut. Kiepuin vielä neljältä aamulla pirtsakkana. Puuhastelin kaikenlaista, mitä voi häiritsemättä siihen aikaan puuhastella. Heräsin pari tuntia sitten. En ole ainoa uneton, koska unettomuus tuntuu olevan silloin tällöin puheen aiheena. Eivätkä kaikki vanno unilääkkeen nimeen. Sivuvaikutuksia ja riippuvuutta. Toisaalta taas, jostain se tärkeä uni on hankittava. Minua eivät saamani lääkkeet ole mitenkään haitanneet. Herättyäni olen pirteä ja täyspäinenkin. En liioin ole huomannut sivuvaikutuksiakaan. No, tietetenkään en ota jokaisena iltana. Usein huokaan ja sanon seinille "valvotaan sitten".

Italian kirjeen sain lopultakin menemään. Paksu kuin mikä. Mukana seurasi parit Irwin Goodmanin laulun sanat, brosyyri Ateneumin näyttelystä ja Seurahuoneen historiikki. Vieläkö ehdin sieltä päin saada ennen Joulua?  Ystäväni on jouluhminen ja alkaa jo varhain syksyllä siihen panostaa. Suursiivoukset, kaappien järjestelyt, ruoan laitot, lahjojen osto... Kaikki pitää olla tiptop, vaikka huusholli on kolmihenkinen toisen pojan jo ollessa perheellinen omissa oloissaan. Mutta jouluna kokoonnutaan ja siellä päin maailmaa se tarkoittaa koko sukua ja ystävälläni se on miehensä puolelta hyvin suuri. Henkilöluku ruokapöydän ääressä on noin 30. Napolilaisia!!

Tänään ei mitään leivota. Seuraavaksi taas muffineja, mutta suolaisia. Kunhan hankin ensin aneet. Ainoa ulkoilu roskis, huomisesta en tiedä, vaikka välttelenkin viikonlopun ruuhkia kaupoissa. Black Friday potkaisi ostosvimman vauhtiin ja se on nyt yhtä ja samaa jouluun asti.








2 kommenttia:

  1. Vadelmapiirakkasi on varmasti hyvää! Vadelma on yksi lempimarjoistani. Viime kesän helteessä niitä ei vain löytynyt luonnosta, Eikö se sun uunin merkkivalo toimi? Sehän sammuu kun lämpö on kohonnut siihen, minkä olet nappulasta vääntänyt.
    Toivottavasti tuo unettomuutesi on nyt vain jostakin syystä tilapäistä. Uni kun on kuitenkin aika tärkeä asia.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta. Piiras todellakin onnistui. Ei tässä kaasu-uunissa mitään merkkivaloa ole. Asteet on ja sisävalo.Värin saaminen ruokaan oli kai siinä etten tajunnut esilämmittää. Unettomuuteni on jatkunut jo yli 3 vuotta. Tuskin tilapäistä. Otan pillerin, kun en enää halua valvoa. Mukavaa viikonloppua Sinullekin ja hyvää yötä.

      Poista