Jo silloin ja siihen aikaan, kun isäni luki iltaisin meille ääneen kirjoja, joissa kerrottiin valkoisten tutkimusmatkailijoiden "löytäneen" eristyksissä asuvia kansoja kaukana viidakoissa, ja vieneen sinne kristinoppia, ihmettelin "miksi?". Ihmettelen taas luettuani amerikkalaisen kaverin John Allen Chaun tunkeutumisesta pieneen 71 neliökilometrin suuruiseen Intialle kuuluvaan Pohjois-Sentinelin saareen keskellä Intian valtamerta. Hänellä oli vakaana aikomuksena käydä tuputtamaan kristinuskoa ihmisille, jotka eivät halua olla ulkomaailman kanssa missään tekemisissä. Elävät omaa elämäänsä omine tapoineen ja uskomuksineen.
Mikä ihmeen vimma joillakin on mennä sanomaan, minun uskoni on se oikea? Kannattiko herra Chaun uhrata oma elämänsä aatteelle, jota ei saanut edes sanotuksi? "Jumala suojelee, minä menen ja uhmaan lakia ja kieltoja". Ei suojellut. Miksi hemmetissä ei anneta näiden muutamien ihmisten elää rauhassa? Satoja vuosia ovat näin eläneet ja ykskaks merestä ilmestyy kundi Raamatun kanssa ja väittää, että on olemassa joku muu, johon on nyt uskottava.
Käsittääkseni nämä Sentinelin saaren asukkaat eivät ole kenellekään haitaksi ja emämaa Intiakin antaa heidän elää rauhassa. Laki kieltää vierailta rantautumisen, kun tiedetään sekin, että köpelösti tunkeilijoille käy. Jokunen on yrittänyt saada kontaktia ja saaneet nuolen sydämeensä. Ei heitäkään Korkeampi Voima auttanut.
Ne aikojen alun lähetyssaarnajatkin saivat tuta nahoissaan vihamielisyyttä siitäkin huolimatta, että antoivat isännilleen peilejä. Huonosti joillekin kävi, kun ei uponnut se idea, että olisi uskottava johonkin sellaiseen, joka ei edes näy, kun tähän asti on ollut helppoa ja ilmiselvää näkemistä, jos huomion kohteena on puu, kivi tai pyhäksi julistettu apina. Nyt olisi tarjolla näkymätön joku muu. Minun ymmärrykseni tähän fanaattiseen kristinuskon tyrkyttämiseen pitkin villiä viitaa ei riitä.
Älä muuta sano, ei ole huonompaa käytöstä kuin tuputtaa omaa uskontoa toiselle ihmiselle muka parempana. Vielä idioottimaisempaa on oikein lähteä matkalle sen takia, lähetystyötä tekemään. Ja sotiahan siitä on sitten seurannutkin.
VastaaPoista... ja monta sotaa. Mustallamerelläkin taas laineet käyvät, vaikka syynä ei uskonto tällä kerralla. Kuka mennyt kenenkin hiekkalaatikolle.
Poista